Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tarjosi lauantaina Valkoisen talon lehdistösihteerin tehtävää vapaaottelujärjestö UFC:n toimitusjohtajalle Dana Whitelle.

”Minulla on ilo ilmoittaa, että mahtavalle Dana Whitelle, väkivaltaiselle taistelijalle ja soturille, on tarjottu Yhdysvaltain lehdistösihteerin tehtävää”, Trump kirjoitti sosiaalisen median palvelussa Truth Socialissa.

Lisäksi Trump luetteli useita nykyisiä ja entisiä vapaaottelijoita ja pyysi Whitea ottamaan heidät mukaansa avustajiksi.

”Tarvitsemme näitä ihmisiä puolustamaan meitä hullua vasemmistoa vastaan. Danasta tulee aivan omanlaisensa lehdistösihteeri. Dana, ota tehtävä vastaan!”

Todennäköisesti Whitea ei kuitenkaan tehtävässä nähdä, sillä yhdysvaltalaismedia CNN:n tietojen mukaan hän on kieltäytynyt Trumpin tarjouksesta. White ei ole itse kommentoinut asiaa suoraan, mutta kertoi aikovansa lentää maanantaina Washingtoniin tapaamaan Trumpia.

Trump on käynyt säännöllisesti UFC:n tapahtumissa. Kesäkuussa hän järjesti UFC-ottelutapahtuman Valkoisen talon etelänurmikolla. Tapahtumalla juhlistettiin Yhdysvaltain 250-vuotisjuhlavuotta ja Trumpin 80-vuotissyntymäpäivää.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Trumpin ja Whiten yhteistyö alkoi jo vuonna 2001, jolloin Trumpin Taj Mahal -kasino isännöi UFC-tapahtumaa. White on sittemmin tukenut Trumpia näkyvästi.

Trumpin ehdotusta voidaan pitää jokseenkin yllättävänä. Sosiaalisen median palveluissa, esimerkiksi X:ssä, onkin spekuloitu mahdollisuudella, että presidentti on sekoittanut kaksi eri Dana Whitea keskenään.

Kenties ehdolla uudeksi lehdistösihteeriksi onkin ollut Dana W. White, Yhdysvaltain puolustusministerin entinen viestintäasioista vastaava avustaja. Hän on muun muassa toiminut puolustusministeriön johtavana tiedottajana Pentagonissa ja perustanut johtamiseen ja strategiseen viestintään erikoistuneen konsulttiyhtiön.

Valkoinen talo ei ole kommentoinut väitteitä nimien sekoittamisesta. CNN:n mukaan yksi Valkoisen talon avustajista on sanonut, että Trumpin tarjouksessa oli kyse vitsistä.

CNN:n mukaan Trumpilla on ollut vaikeuksia löytää sopivaa henkilöä tehtävään. Valkoisen talon lehdistösihteeri on yksi presidentin hallinnon näkyvimmistä edustajista. Hänen tehtävänsä on muun muassa toimia presidentin ja tiedotus­välineiden välisenä yhteyshenkilönä.

Tehtävän merkitys on CNN:n mukaan kasvanut entisestään sen jälkeen, kun demokraatit saivat välivaaleissa kongressin hallintaansa ja lupasivat tutkia Trumpin hallinnon toimintaa.

Lehdistösihteerin tehtävä on ollut avoinna lokakuusta lähtien. Tuolloin Trump erotti Katie Zacharian, joka oli ehtinyt toimia tehtävässä vain viisi päivää. Hänen lyhyt kautensa teki hänestä Valkoisen talon historian lyhytaikaisimman lehdistösihteerin.

Erottaminen oli seurausta Zacharian ympärillä velloneesta kohusta: hänen asianajajan pätevyydestään heräsi epäilyksiä, ja myöhemmin hän myönsi reputtaneensa kokeen. Lisäksi hänen esiintymisensä herättivät laajaa kritiikkiä.

Ennen Zachariaa Valkoisen talon lehdistösihteerinä toimi Karoline Leavitt. Hän jätti tehtävänsä elokuussa saatuaan toisen lapsensa.

Source: Helsingin Sanomat · Rebekka Salmela HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira