Helsinki | Autoilija törmäsi suojatiellä jalankulkijaan, joka loukkaantui vakavasti
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Fresh headlines from around the world. Gaming, politics, technology and everything in between.
Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tekoälyn tuottavuushyötyjä kannattaa tavoitella uudistamalla työtä ja vahvistamalla osaamista. Työajan lyhentäminen lähinnä kiihdyttäisi työpaikkojen tuhoa.
Hankkeen johtajan mukaan Euroopalla ei tällä hetkellä ole lainkaan valmiuksia vastata uhkiin, joita muun muassa venäläiset satelliitit voivat aiheuttaa.
Palveluneuvojana työskennellyt nainen tuomittiin päiväsakkoihin. Hän vetosi oikeudessa työnantajan puutteelliseen ohjeistukseen.
Ruokakauppojen kylmälaitteita on hakkeroitu useissa maissa. Suomessa joissakin K-kaupoissa on havaittu häiriöitä kylmälaitteissa. Syytä tutkitaan parhaillaan.
Tekoälyn kärkiyhtiö Anthropic kertoi pörssiesitteessään voivansa aiheuttaa jopa ihmiskunnan tuhon. Sen estääkseen yhtiö on rakentanut poikkeuksellisen hallintomallin, kirjoittaa HS Vision toimittaja Elina Lappalainen.
Kuopiossa kolmas sotien jälkeinen suurharjoitus siviiliväestön suojaamisesta
Poliisin mukaan katolla työskenteli neljä ihmistä. Heistä kellään ei ollut käytössään putoamissuojausta, kuten turvakaidetta tai valjaita.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) keskusteli väestönsuojassa ukrainalaisten koululaisten kanssa.
Vierailun tarkoituksena on osoittaa tukea Ukrainalle.
Allnira republishes accessible articles under owner-declared permissions, with original authors, publishers and image credits. Automatic cloud imports run hourly; open pages check for updates every 15 seconds. Publication delays depend on each feed.