Amerikkalaisäänestäjien kanta datakeskuksia kohtaan ei jäänyt tiistain välivaaleissa epäselväksi: ne saivat lähes täystyrmäyksen.

Datakeskusten rakentamista vastustava kanta voitti lähes kaikissa tiistain välivaalien noin 40 paikallisessa äänestyksessä. Äänestyksiä järjestettiin kymmenessä osavaltiossa, ja ne koskivat muun muassa rakentamiskieltoja, hankkeiden keskeyttämistä ja kaavoitusta.

Datakeskukset mahdollistavat tekoälyn ja monien muiden verkkopalveluiden toiminnan.

Asiasta kertovat esimerkiksi The Guardian, NBC News, Bloomberg ja CBS News.

Tekoälyn nopea kehitys ja datakeskushankkeiden lisääntyminen ovat muuttaneet ihmisten suhtautumista niihin. Aiemmin ne nähtiin enemmän mahdollisuutena ja investointeina.

Sittemmin keskusteluun ovat nousseet niiden valtava sähkön- ja vedenkulutus, ympäristövaikutukset ja melu sekä se, kuka hankkeista hyötyy ja maksaa niiden kustannukset. Myös työllisyysvaikutukset ovat olleet odotettua pienemmät.

Inhosta tai vähintäänkin kriittisyydestä datakeskuksia kohtaan on tullut molempien pääpuolueiden äänestäjiä yhdistävä aihe. Datakeskuksia rajoittavien lakialoitteiden määrä on kasvanut voimakkaasti, ilmeni Washington Postin selvityksestä syyskuussa.

Heatmap News -sivuston kyselyssä 61 prosenttia vastaajista ”vastusti voimakkaasti” datakeskuksen rakentamista omalle kotiseudulle, kun vuosi sitten voimakasta vastustusta ilmaisi 24 prosenttia.

Esimerkiksi Texasissa datakeskusten valtava vedentarve on herättänyt huolta. Rio Grande -joen lähellä sijaitsevassa Harlingenissa kaupungin vesilaitos on sopinut toimittavansa datakeskukselle yli 17 miljoonaa litraa puhdistettua jätevettä päivässä. Yhtiön mukaan näin vältetään juomaveden käyttö.

”Pelkään, että datakeskuksia pyörittävät tahot tulevat käyttämään meitä hyväkseen”, kotikaupunkiinsa suunniteltua datakeskusta vastustava Harlingenin asukas Tammy Lozano kommentoi The Texas Tribunelle.

Texasissa datakeskusten rakentamisen keskeyttämistä luvannut demokraatti Gina Hinojosa saavutti kuvernöörinvaalissa historiallisen voiton republikaanikuvernööri Greg Abbottista.

Myös aiemmin datakeskuksiin myönteisesti suhtautunut Abbott käänsi kautensa loppupuolella kelkkansa. Hän vaati alan verohelpotusten lopettamista ja määräsi uusien datakeskusten lupakäsittelyjä keskeytettäviksi, kertovat The Guardian ja Bloomberg.

Texasissa on suunnitteilla kymmeniä valtavia tekoälykampuksia. Hinojosa on luvannut keskeyttää rakennuslupien myöntämisen, kunnes sääntelyä saadaan tiukennettua ja osavaltion viranomaisten mahdollisuuksia valvoa teknologiayrityksiä parannettua.

Datakeskusten sääntelyn tiukentamista ajaneet demokraattiehdokkaat voittivat myös Georgian, Ohion ja Pennsylvanian kuvernöörivaaleissa. Bloomberg kertoi jo elokuussa sijoitusyhtiö Kimmeridge Energy Managementin arviosta, jonka mukaan jopa puolet Yhdysvaltoihin suunnitelluista datakeskushankkeista saattaa viivästyä tai peruuntua.

Mainessa äänestäjät kannattivat datakeskushankkeiden keskeyttämistä useissa kunnissa. Ohiossa ainakin 14 kuntaa hyväksyi rakentamista koskevia kieltoja tai rajoituksia.

Harvinainen poikkeus oli Pohjois-Dakotan Harwood, jossa pikkukaupungin äänestäjät hylkäsivät suurten teollisuushankkeiden valvonnan tiukentamista koskeneen aloitteen.

Datakeskukset olivatkin yksi välivaalien suurista häviäjistä. Presidentti Donald Trumpin ” superälyintoilu” törmäsi äänestäjien vastarintaan.

Vaalitulos oli pettymys myös teknologiamiljonääri Elon Muskille. Musk käytti vaaleissa yli 400 miljoonaa dollaria konservatiiviehdokkaiden tukemiseen ja mustamaalasi esimerkiksi Texasin tulevaa demokraattisenaattoria James Talaricoa.

”Tässä vaalitaistelussa jouduimme vastakkain omien goljattiemme kanssa. Maailman rikkaimman miehen, maailman vaikutusvaltaisimman miehen ja koko Washingtonin valtaeliitin kanssa”, Talarico kommentoi vaalitulosten selvittyä.

Musk on viime vuosina keskittänyt yritystoimintaansa Texasiin. SpaceX:n pääkonttori ja rakettien laukaisupaikka sijaitsevat Etelä-Texasin Starbasessa, josta on tullut oma kaupunkinsa. Austinissa on Teslan tehdas, ja Bastropin lähelle Musk on rakennuttanut Snailbrook-nimistä yritysyhdyskuntaa, josta kertoi esimerkiksi Los Angeles Times.

”Avaruudessa sijaitsevat datakeskukset alkavat näyttää juuri nyt varsin houkuttelevilta”, Musk kirjoitti X:ssä keskiviikkoaamuna.

Source: Helsingin Sanomat · Maija Kansanen HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira