Tutkijoiden mukaan Austinista nousseen koneen miehistö ilmoitti lennonjohdolle jäästä ja kohtalaisesta turbulenssista.
7:14
Yhdysvaltain liikenneturvallisuustutkintalautakunta (NTSB) selvittää, irtosiko Floridassa maahan syöksyneestä yksityiskoneesta osia ennen kuin se syöksyi nokka edellä maahan ja räjähti, kertoo BBC.
Kaikki koneessa olleet yhdeksän ihmistä kuolivat. Kuolleiden joukossa olivat teknologia-alan yrittäjä perheineen. Lisäksi turmassa kuoli kaksi naista ja yksi mies, koneen lentäjä sekä perämies, kertoo BBC.
Learjet 60 -kone oli matkalla Teksasin Austinista Bahamalle sunnuntaina. Se putosi kadulle noin 14 kilometrin päähän presidentti Donald Trumpin Mar-a-Lagon lomakeskuksesta.
NTSB kertoi maanantaina selvittävänsä myös, oliko jäällä tai ilmavirtauksilla osuutta turmaan. Tutkijat vahvistivat, että Austinista nousseen koneen miehistö ilmoitti lennonjohdolle jäästä ja kohtalaisesta turbulenssista.
– Havaitsemme sadetta. Pyydämme lupaa nousta 37 000 jalan eli noin 11 kilometrin korkeuteen, jos mahdollista, miehistön kerrotaan sanoneen.
Tutkijalautakunnan jäsenen Tom Chapmanin mukaan kone alkoi laskeutua alle 30 sekuntia myöhemmin ja miehistö lähetti hätäkutsun.
Source: Yle · Saana Uosukainen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira