Suuret suomalaiset pörssiyhtiöt ovat vuoden kuluessa nostaneet liikevaihtonsa kasvutavoitteita, ilmenee konsulttiyhtiö McKinseyn selvityksestä.

”Suunta on oikea, ja se kertoo kunnianhimon kasvusta. Jos yritykset onnistuvat kiihdyttämään kasvuaan, se luonnollisesti myös vahvistaa Suomen taloutta”, sanoo McKinseyn Pohjoismaiden toimintojen johtava osakas Jukka Maksimainen.

Selvityksen perusteella joka neljäs suuryhtiö on nostanut liikevaihtonsa kasvutavoitetta keskimäärin 50 prosenttia. Selvityksessä tarkasteltiin 21:tä markkina-arvoltaan suurinta Helsingin pörssiin listattua yhtiötä.

Vuosi sitten vain aniharva suuryhtiö tavoitteli McKinseyn mukaan yli viiden prosentin vuosittaista liikevaihdon kasvua. Nyt 6–7 prosentin liikevaihdon kasvua tavoittelee viisi yhtiötä.

McKinsey ei selvityksessään mainitse nimeltä yhtiöitä, jotka ovat kasvutavoitteittaan eniten parantaneet.

Julkisten lähteiden perusteella niitä ovat ainakin kauppayhtiö Kesko, konepajayhtiöt Metso, Valmet ja Konecranes, verkkolaiteyhtiö Nokia ja mittalaitteita valmistava Vaisala.

Lääkeyhtiö Orionin tavoitteena on ollut vähintään kahdeksan prosentin liikevaihdon kasvu vuodesta 2024 lähtien.

Vuosi sitten julkaisemassaan selvityksessä McKinsey arvioi, että maailman 5 000:n suurimman pörssiyhtiön liikevaihto kasvoi vuosina 2013–2023 keskimäärin kahdeksan prosenttia vuodessa.

Sen sijaan 20 suurimman suomalaisen pörssiyhtiön vuosittainen liikevaihdon kasvu oli samalla ajanjaksolla kolme prosenttia.

Valtaosa erosta johtui selvityksen mukaan vaatimattomista kasvutavoitteista, suurista osingoista ja velkaantumisen vähentämisestä investointien asemesta.

Tämän vuoden syyskuussa 20 suomalaista yritysjohtajaa, osakkeenomistajaa ja heidän edustajaansa julkaisivat poikkeuksellisen kasvulupauksen.

He lupaavat nostaa yritysten kasvutavoitteita, investoida enemmän liiketoiminnan laajentamiseen ja ottaa käyttöön uutta teknologiaa.

”Tämä kasvulupaus kertoo siitä, että yritykset ja osakkeenomistajat ovat valmiita nostamaan kunnianhimoaan ja lisäämään investointeja kasvuun. Kun yritykset panevat kasvuvaihteen päälle, se voi houkutella uusia sijoittajia ja nostaa osakekursseja”, Maksimainen sanoo.

Investointien lisäksi yhtiöiden pitäisi McKinseyn mukaan lisätä tutkimusta ja tuotekehitystä, erottautua enemmän kilpailijoistaan, kohdistaa resurssejaan uudella tavalla ja parantaa tuottavuuttaan.

”Yksikään suomalainen suuryhtiö ei ole toteuttanut kolmea tai useampaa niistä viidestä suuresta strategisesta liikkeestä, jotka ovat vahvimmin yhteydessä verrokkeja nopeampaan kasvuun. Kolme liikettä nostaisi todennäköisyyden siirtyä kohti paremmin menestyvien joukkoa lähes 50 prosenttia”, Maksimainen sanoo.

Töitä on nimittäin jäljellä.

Ruotsissa suuyhtiöiden liikevaihdon keskimääräinen kasvutavoite on yhdeksän prosenttia, kun Suomessa se on viisi prosenttia.

Ruotsissa osingot ovat selvityksen perusteella suhteellisesti pienempiä. Naapurimaassa 52 prosenttia yhtiöistä ottaa osinkopolitiikassaan huomioon investointitarpeet, kun taas Suomessa ainoastaan kymmenen prosenttia.

Vuonna 2025 suomalaiset yhtiöt jakoivat osinkoina 93 prosenttia voitostaan, ruotsalaiset 58 prosenttia.

”Yhtiöiden hallitusten olisi syytä vähintään keskustella vaihtoehdosta, joka voisi tuoda yli kahdeksan prosentin vuotuisen liikevaihdon kasvun, sillä se vastaisi kansainvälisten yritysten kasvuvauhtia”, Maksimainen sanoo.

Aalto-yliopiston rahoituksen professori Peter Nyberg pitää selvityksen havaintoja mielenkiintoisina, mutta suhtautuu niihin epäillen.

”Mitä kasvu oikeastaan tarkoittaa? Liikevaihdon lisääntyminen ei sinänsä ole kasvua, jos se ei lisää yrityksen arvoa. Yrityskaupoilla saadaan lisää liikevaihtoa, mutta pitkällä aikavälillä niistä ei tutkimusten mukaan ole arvonluonnin kannalta niin paljon hyötyä kuin usein ajatellaan.”

Liikevaihdon kasvun sijaan keskeistä on hänen mukaansa nimenomaan se, kuinka paljon arvoa yritys tuottaa osakkeenomistajille.

Liikevaihdon kasvun tarkastelussa on Nybergin mukaan kyse muna vai kana -asetelmasta. Etenkin, kun vertaillaan ruotsalaisiin yhtiöihin.

Jos yhtiön liikevaihto on kasvanut pitkään, on luonnollista, että kasvutavoitteita nostetaan. Jos taas liikevaihto ei ole kasvanut pitkään aikaan, tavoite on matalammalla, koska se ei voi olla epärealistinen.

”Kasvutavoitteet heijastavat yrityksen lähtökohtia ja arvioita siitä, miten paljon liikevaihtoa on mahdollista kasvattaa. Jos kasvu on ollut tuntuvaa jo aiemmin, se vahvistaa luottamusta, että se on sitä vastaisuudessakin”, Nyberg sanoo.

Hänen mielestään tavoiteprosenttien vertailu ei osoita, että liikevaihdon hitaampi kasvu johtuisi kunnianhimon puutteesta.

Nybergin mukaan osinkoja tarkastellaan Suomessa usein liian yksioikoisesti. Investoinnit ja osingot eivät ole läheskään aina toistensa vaihtoehtoja. Pienemmät osingot eivät tarkoita, että yritykseen jääneet varat käytettäisiin arvonluontiin.

”Arvoa luovien investointien rahoitus pitää tietenkin turvata. Osingon säilyttäminen ennallaan ei saa johtaa siihen, että hyviä hankkeita jää tekemättä. Kun kannattavien investointien rahoitus ja taloudellinen liikkumavara on turvattu, ylimääräisiä varoja voi perustellusti palauttaa omistajille.”

Tutkimusten perusteella Suomessa maksetaan tosiaan suurempia osinkoja, mutta muualla maksetaan enemmän välillistä osinkoa.

Omien osakkeiden ostaminen on keino palauttaa pääomaa takaisin osakkeenomistajille. Siksi ostoja kutsutaan välilliseksi osingonmaksuksi.

Nybergin mukaan Suomessa pörssiyhtiöiden voitonjaosta 70 prosenttia maksetaan osinkoina ja 30 prosenttia omien osakkeiden ostoina. Muualla maailmassa maksetaan 40 prosenttia osinkoina ja 60 prosenttia omien osakkeiden ostoina.

”Mitä yhtiö olisi tehnyt varoilla, jos olisi maksanut pienempiä osinkoja? Suuri ongelma on tutkimusten mukaan myös yli-investointi: investoidaan jääräpäisesti vain siksi, että on päätetty investoida, minkä takia tehdään huonoja investointeja”, Nyberg sanoo.

Source: Helsingin Sanomat · Petri Sajari HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira