Pelastuslaitos on hälyytetty iltapäivän aikana jo ainakin viidelle onnettomuuspaikalle eri puolilla Pirkanmaata. Ajokeli on huono kuuraisten teiden takia.
15:33Päivitetty 16:55
Tieliikenteessä on sattunut useita onnettomuuksia Pirkanmaalla perjantaina iltapäivän aikana.
Parhaillaan pelastuslaitoksen yksiköt ovat matkalla Sastamalan Putajantielle, missä on sattunut kahden henkilöauton kolari hieman kello 16 jälkeen.
Myös Tampereella Tesomalla on Myllypuronkadun ja Lintuviidankadun risteyksessä sattunut onnettomuus kello 16 jälkeen.
Paikalla olevan Ylen toimittajan mukaan kyseessä voi olla rajuhko peräänajo.
Uusin tieto liikenneonnettomuudesta tuli noin kello 16.30 Kuhmoisista tiellä 24. Onnettomuuspaikka on Harmoistentien risteyksessä.
Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan kyseessä on kahden ajoneuvon onnettomuus. Liikenne pääsee kulkemaan onnettomuuspaikalla normaalisti.
Fintrafficin kelikameroiden tietojen mukaan eri puolilla Pirkanmaata tienpintojen lämpötilat vaihtelevat illan hämärtyessä nollan molemmin puolin.
Ajokeli on muuttunut huonoksi kuuraisten teiden vuoksi.
Ruovedellä rytisi risteyksessä
Pirkanmaan pelastuslaitos sai tehtävän Ruovedelle tielle 66 Ruovedentien ja Ruhalantien risteykseen noin kello 15.30 iltapäivällä.
Risteyksessä sattui kahden henkilöauton kolari, kun Ruoveden keskustan suunnasta tullut auto ajautui Ruhalantiellä kulkeneen auton eteen.
Molemmissa autoissa oli vain kuljettajat kyydissä, eivätkä he pelastuslaitoksen mukaan loukkaantuneet vakavasti.
Toinen ajokaista oli suljettuna liikenteeltä onnettomuuspaikan raivauksen takia.
Valkeakoskella kuljettaja jäi puristuksiin
Hieman aiemmin iltapäivällä, noin kello 15 sattui onnettomuus Valkeakoskella Sääksmäentiellä.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että koppimönkijä suistui kaarteessa tieltä ja ajautui ojaan.
Kuljettaja jäi alaraajastaan puristuksiin, kunnes pelastuslaitos sai irrotettua hänet.
Onnettomuuspaikalla loukkaantunutta oli auttamassa kaksi ensihoitoyksikköä ja lääkärihelikopteri.
Onnettomuus sattui Sääksmäentiellä noin viisi kilometriä Valkeakosken keskustasta.
Sisä-Suomen poliisi tutkii onnettomuutta.
Uutinen täydentyy.
Source: Yle · Kirsi Matson-Mäkelä
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira