Ensi vuonna miljoona suomalaista saattaa joutua uusimaan vanhenevan passinsa. Poliisi kehottaa hoitamaan asian jo nyt, jotta ruuhkilta vältytään.
8:35
Monella suomalaisella voi olla passissaan ikävä yllätys. Koronapandemian jälkeinen matkustusruuhka sai yli miljoona suomalaista hankkimaan passin neljä vuotta sitten.
Jos passia ei ole uusinut, viiden vuoden raja tulee vastaan ensi vuonna.
Esimerkiksi Lapin poliisi on jo kehottanut somessa ihmisiä ennakoimaan, jotta tulevalta ruuhkasesongilta vältyttäisiin.
Videolla Lapin poliisin ylikomisario Hannu Partanen kertoo, mihin on varauduttava, jos passi vanhenee ensi vuonna:
Poliisihallitus arvioi, että suomalaiset uusivat passinsa ja henkilökorttinsa tunnollisesti, joten hakemusmäärä tulee olemaan hyvin korkea vuonna 2027.
Myös Lapin poliisi odottaa kysynnän kasvua, varsinkin ennen kevään ja kesän lomakausia. Ylikomisario Hannu Partanen kehottaakin uusimaan passin jo talven aikana.
– Se on semmoinen win-win-tilanne meillekin. Jos se uusiminen jää kesälle, meilläkin on väki lomalla, ja se on siinäkin mielessä vähän huono aika.
Perjantaina päivällä esimerkiksi Rovaniemen poliisiasemalla pääsi hoitamaan passin ja muiden maksullisten asiakirjojen uusimista jopa ilman jonotusaikaa.
Partasen mukaan ennakkoon varattavaan tapaamiseenkin pääsee kahden päivän sisällä.
Vuoden 2022 ennätyspiikki
Vuosi 2022 oli poikkeuksellisen vilkas, kun koronan vuoksi tiukentuneet matkustusrajoitukset helpottivat. Tammikuussa passia haki noin 56 000 ihmistä, mutta maaliskuussa hakemusmäärä nousi ennätykseen, noin 191 000 hakemukseen.
Vuosina 2020 ja 2021 monen passit vanhenivat, koska niitä ei ollut tarvetta uusia matkustusrajoitusten vuoksi.
Koko vuonna 2022 myönnettiin yli miljoona passia ja yli 400 000 henkilökorttia. Lapissa matkustusasiakirjoja myönnettiin samana vuonna noin 39 000.
Poliisi kertookin nyt varautuneensa suureen hakemusmäärään.
Poliisihallituksen ylitarkastaja Juhani Ruutu kirjoittaa sähköpostissa, että poliisilla on riittävät valmiudet selviytyä ensi vuodesta ilman, että palvelu tulee ruuhkautumaan poikkeuksellisen pahasti.
Poliisi varaa ylimääräistä henkilöstöresurssia ensi vuoden hakemusmäärän käsittelyä varten.
Hakemukset ovat vähentyneet huippuvuodesta
Koko maassa on myönnetty tammi–syyskuussa 14 prosenttia enemmän passeja kuin vuotta aiemmin. Lapissa kasvua on ollut kuusi prosenttia.
Luvuissa jäädään kuitenkin vielä selvästi alhaisemmalle tasolle kuin huippuvuonna 2022. Jos alkuvuoden tahti jatkuu vuoden loppuun asti, tänä vuonna myönnetään koko maassa noin 30 prosenttia vähemmän passeja kuin 2022.
Merkittävä osa ensi vuonna uusittavista asiakirjoista on kevennetyn menettelyn hakemuksia, jotka eivät vaadi henkilökohtaista asiointia, mutta edellyttävät esimerkiksi tuoreen passikuvan ja asioinnin sähköisesti.
Vuonna 2022 tilanne oli toinen. Poikkeuksellisen moni hakemus edellytti henkilökohtaista käyntiä, mikä aiheutti ruuhkaa.
Kymmenen vuoden voimassaoloajan passit otetaan käyttöön nykyisten näkymien mukaan vuoden 2028 alkupuolella, mikä jatkossa pidentäisi uusimisväliä ja tasoittaisi vastaavia hakuruuhkia.
Source: Yle · Sanna Hirvonen, Jyri Tynkkynen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira