Toronto
Dallasin Mikko Rantanen keräsi kaksi syöttöpistettä, kun Stars kaatoi San Jose Sharksin lukemin 4–3.
Rantanen oli monessa mukana. Toisen erän lopulla hän sai jopa Sharksin maalivahdin Alex Nedeljkovicin raivostumaan. Rantanen yritti juntata erän aivan viimeisillä hetkillä Sharksin puolustajaa Sam Dickinsonia, mutta kaatui itse jäähän.
Nedeljkovic vaikutti tulevan paikalle huutelemaan Rantaselle, joka puski Nedeljkovicia päällään arkaan paikkaan. Nedeljkovic huitaisi sen jälkeen suomalaistähteä mailallaan.
Tilanne laukaisi joukkonujakan.
Linjatuomari veti Rantasen nopeasti sivummalle, mutta Nedeljkovic soitti suutaan ja seurasi suomalaista keskialueelle saakka. Maalivahti jopa riisui maskinsa saadakseen äänensä paremmin kuuluviin.
Kaksikko huuteli toisilleen aina siihen saakka, kun joukkueet suuntasivat pukuhuoneeseen. Molemmat saivat kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta.
Rantasen lisäksi myös Roope Hintz oli tehokas. Suomalaissentteri teki Starsin ensimmäisen maalin ylivoimalla ja syötti Jamie Bennin viimeistelemän 2–1-osuman
Miro Heiskanen oli loukkaantuneena sivussa.
Oliver Kapanen pelasi väkevän ottelun Montrealin nelosketjussa, kun Canadiens kaatoi Toronto Maple Leafsin vieraskaukalossa lukemin 4–2.
Kapanen järjesti joukkueensa avausmaalin avauserässä. Savolaishyökkääjä katkaisi suurlupaus Gavin McKennan, 18, syötön ja tarjosi sitten pelivälineen Alex Newhookille.
Newhookin syöttöyritys kimpoili onnekkaasti maaliin.
Eeli Tolvanen palasi New York Rangersin paidassa ensimmäistä kertaa entiseen kotikaupunkiinsa Seattleen ja sai komean vastaanoton. Kraken pyöritti tribuuttivideon areenan videotaululla mainoskatkolla.
Tolvanen edusti Krakenia kolmen ja puolen kauden ajan.
Tolvanen jäi ilman pisteitä, mutta Rangers voitti lukemin 4–3. Krakenia nykyään edustava Kaapo Kakko osui entistä seuraansa vastaan.
Carolina Hurricanesin Jesperi Kotkaniemi jatkaa hyvässä vireessä. Porilainen tahkoaa pienellä peliajalla, mutta nakuttaa silti pisteitä. Nyt hän saalisti kaksi syöttöpistettä, kun Hurricanes murskasi Chicagon tyylipuhtaasti 9–2.
Kotkaniemi tarjoili avauserässä nappisyötön Jordan Martinookille kahdella yhtä vastaan -hyökkäyksessä. Martinook latasi kiekon reppuun.
Myöhemmin samassa erässä Kotkaniemellä oli avopaikka maalin kulmalla, mutta hän laukoi suoraan Spencer Knightin patjaan. Martinook putsasi irtokiekon maaliin.
Sebastian Aho teki tehot 1+2 ja kasvatti kauden pistemääränsä jo 26 pisteeseen. Aho on tällä hetkellä 109 pisteen vauhdissa.
Erinomaisilla otteilla Hurricanesin kokoonpanoon murtautunut Juuso Välimäki seurasi ottelun katsomosta. Venäläinen puolustaja Aleksandr Nikishin palasi kokoonpanoon ja onnistui maalinteossa heti kauden ensimmäisessä ottelussa.
Source: Helsingin Sanomat · Teemu Suvinen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira