Helsingin Sanomat on nimittänyt kaksi uutta kirjeenvaihtajaa: Maria Pettersson lähtee Eurooppa-kirjeenvaihtajaksi Kööpenhaminaan ja Henriikka Korte Tukholman-kirjeenvaihtajaksi Ruotsiin.

Molemmat ovat ytimeltään uutisnaisia ja innoissaan tulevasta.

Malttamaton, Korte sanoittaa fiiliksiään. Pettersson on samoilla linjoilla: ”En pysty kuvittelemaan juuri nyt mitään siistimpää.”

Tulevan Eurooppa-kirjeenvaihtajan kotikaupunki on Kööpenhamina. Hesarille tämä on kokonaan uusi pesti, mutta Maria Petterssonille kyse on vanhasta haaveesta.

Olen suuri Euroopan rakastaja, Pettersson kuvailee itseään. Hän on asunut eri maissa ja myös työskennellyt Brysselissä.

”Haluan olla meidän lukijoiden silmät, korvat ja muutkin elimet Euroopassa. Parhaat jutut puhuttelee yhtä aikaa aivoja, sydäntä ja munaskuita.”

Kaikkeen yllä mainittuun liittyy Petterssonin mottokin: Kuono tuuleen.

Maria Pettersson aloittaa HS:n Eurooppa-kirjeenvaihtajana maaliskuun alussa. Kuva: Rio Gandara / HS

Pettersson aikoo kertoa eurooppalaisesta arjesta, jossa monet itsestäänselvyydet eivät enää päde.

Uusi kirjeenvaihtajuus sisältää paljon matkustamista. Hänen työtään on vastata kysymykseen miten eurooppalaiset elävät.

Kolmekymppisellä voi olla hyvä työ mutta ei varaa asuntoon. Lapsia halutaan, mutta ei uskalleta hankkia. Tekoäly muuttaa työelämän ja maahanmuutto yhteiskuntia. Rauha ei ole itsestäänselvyys. Ilmastonmuutos haastaa elämän edellytyksiä.

Silti eurooppalaiset ihmiset eivät vain passiivisesti möllötä paikoillaan, Pettersson sanoo. Eurooppa on vahvasti elossa. Ihmiset miettivät paraikaa uudelleen, miten hyvä elämä rakennetaan.

Se on suomalaisillekin olennainen menestysresepti.

Ja sitten on tietenkin tämä: Tasaisin väliajoin pitää olla myös hauskaa. Pettersson lupaa, että se näkyy.

”Jos ei Köpiksen yöelämästä synny yhtään juttua, uin salmen läpi häpeissäni takaisin Suomeen.”

Pettersson, 42, on kokenut toimittaja. Tällä hetkellä hän työskentelee HS:n pääkaupunkiseututiimin vt. esihenkilönä. Viime kesänä Pettersson oli HS:n kuukausikirjeenvaihtajana Norjassa.

Hän on työskennellyt myös muun muassa päätoimittajana Journalistissa ja City-lehdessä. Hän on opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus. Hän puhuu työkielinään ruotsia, englantia, venäjää, ukrainaa, saksaa ja ranskaa.

Kööpenhaminassa Pettersson aloittaa maaliskuussa 2027.

Henriikka Korte lähtee Tukholmaan HS.fin uutispäällikön paikalta. Hän aloittaa tehtävässään helmikuussa.

Ruotsi on suomalaisille tuttu ja rakas maa. Se on myös luonteva peili Suomelle, Korte sanoo.

”Pohjoismaat katsovat tätä sekavaa maailmaa samasta suunnasta. Ruotsista on tullut entistä läheisempi Suomelle aluepuolustusta myöten.”

Samaan aikaan naapurimaa päivittyy koko ajan.

”Ruotsi on esimerkiksi totuttu näkemään avoimen maahanmuuttopolitiikan maana, mutta viime vuosina tässä on tapahtunut selvä suunnanmuutos. Erittäin kiinnostavaa päästä näkemään paikan päällä, mitä se tarkoittaa.”

Henriikka Korte lähtee HS:n uutisdeskistä Ruotsiin. Kuva: Rio Gandara / HS

Korte on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. Ennen Helsingin Sanomia Korte, 31, on työskennellyt muun muassa Kauppalehdessä ja Aamulehdessä. Toimittajuutensa pohjakiven hän muurasi sanomalehti Länsi-Suomessa Raumalla.

”Paikallislehtivuodet ovat olleet minulle paras koulu kirjeenvaihtajuuteen. Kyse on ihmisten kohtaamisesta ja reippaudesta.”

Korte odottaa eniten ihmisten kohtaamista ja mahdollisuutta sukeltaa ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Korte puhuu kouluruotsia. Kielitaidon intensiivinen virkistys yksityisopettajan johdolla on jo alkanut.

Ensi vuonna alkavassa Tukholman-arjessa hän suunnittelee ainakin juoksevansa.

”Joku juoksukerho pitäisi löytää! Olen myös koiraihminen, joten ehkä jossain kohtaa edessä on myös pentukoulu. Ja kielikahvilaankin ehdottomasti menen.”

HS:n vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi lähettää uudet kirjeenvaihtajat matkaan toiveikkain terveisin. Euroopassa tapahtuu koko ajan, hommia kyllä piisaa.

”Haluamme nostaa Euroopan uutisointimme keskiöön”, Yläjärvi sanoo.

”Olen erittäin iloinen, että uudet kirjeenvaihtajat Maria ja Henriikka haluavat kertoa lukijoille paitsi elämänmakuisesta arjesta, myös toivosta. Eurooppa on täynnä aktiivista toimijuutta”, Yläjärvi sanoo.

Helsingin Sanomilla on Tukholman ja Kööpenhaminan lisäksi kirjeenvaihtajat Washingtonissa, Pekingissä, Brysselissä, Lontoossa ja Tallinnassa. Lisäksi lehdellä on laaja avustajaverkosto maailmalla ja kuukausikirjeenvaihtajuuksia vaihtelevissa Euroopan maissa. Tällä hetkellä Heikki Aittokoski raportoi Berliinistä ja Petja Pelli Pariisista.

Source: Helsingin Sanomat · Katriina Pajari HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira