Suomen jääkiekkoliiton hallitus kokoontuu jo tänään illalla keskustelemaan tulikuumasta Venäjä-aiheesta.

Jääkiekkomaailma järisi perjantaina, kun urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin Cas ilmoitti, että Venäjä on päästettävä takaisin jääkiekon MM-kisoihin.

Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n hallituksen jäsen Heikki Hietanen ehti jo kertoa perjantaina mm. Ilta-Sanomille, että Suomi aikoo osallistua MM-kisoihin Venäjän läsnäolosta huolimatta.

Hietasen puheet ovat herättäneet närkästystä Jääkiekkoliiton sisällä. Useampi hallituksen jäsen vahvisti toimitukselle, ettei liiton hallitus ei ole tehnyt päätöstä kisoihin osallistumisesta.

Liiton hallituksen oli alun perin tarkoitus pitää kokous torstaina. Nyt aikataulua on muutettu.

”Luulen, että kaikki Jääkiekkoliiton hallituksen jäsenet jakavat ajatuksen, että [Casin] päätös oli pöyristyttävä. Nyt tutkitaan eri vaihtoehtoja, mihin se johtaa”, Jääkiekkoliiton hallituksen jäsen Jukka Valtanen kommentoi Yle Urheilulle maanantaina.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Hietanen kertoi aiemmin, että Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF piti oman kokouksensa aiheesta maanantaina.

Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin ulos kansainvälisistä jääkiekkoturnauksista sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022.

Source: Helsingin Sanomat · Ilari Savonen HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira