Yli puolen tunnin jonotusta bussipysäkeillä ja pahimmillaan jopa runsaan kahden tunnin työmatkoja Helsinkiin merkitsi ensimmäinen junaton päivä monelle pääkaupunkiseudun asukkaalle.

Pahimpia jonoja syntyi Korson–Keravan suunnalla sekä Martinlaakson radan vaikutusalueella.

Lähestyvä pyhäinmiestenpäivä tuntui myös matkahuoltojen lipunmyynneissä.

Bussiyhteyksiä kysyttiin jopa Ouluun ja Rovaniemelle asti. Näin pitkille matkoille ei toki suoria reittejä löydy, mutta kaikille kaukovuoroille on luvassa tarvetta vastaava määrä ylimääräisiä linja-autoja.

Valtionrautatiet etsi koko keskiviikkopäivän keinoja raideliikenteen osittaisesta hoitamisesta myös junansuorittajien lakon aikana.

Pahin liikennepaine koettiin tiistaina pääkaupunkiseudun radanvarsialueilla. Vaikka liikennöitsijät purkivat ruuhkaa olan takaa, ei jonoja voitu välttää.

Yhä useampi saa Kelalta asumistukea

Kansaneläkelaitoksen maksamat asumistuet ovat yleistyneet nopeasti. Vuoden aikana niiden määrä on lisääntynyt lähes kahdeksan prosenttia. Syyskuun tilaston mukaan Kela maksoi asumistukea 141 000:lle.

Tukilisää maksetaan 370 000 pienituloiselle. Tällaisten kansaneläkeläisten määrä on pysynyt lähes ennallaan.

Kaikkiaan Kela maksaa yli 888 300 eläkettä. Tähän määrään on tullut vuodessa lisäystä kaksi prosenttia. Aiempiin vuosiin verrattuna on eläkkeiden lukumäärän kasvu parina viime vuotena hidastunut tuntuvasti.

Kaarle XII tuli Natsalle

Ruotsi–Suomen aikana suosittu viinapöytä – brännvinsbordet – kuuluu Helsingissä vasta avatun Kaarle XII -ravintolan erikoisuuksiin.

Kaarle XII on Primulan seitsemäs ravintola, joka lamasta huolimatta on uskallettu pystyttää ja vielä paikalle, jossa ravintolanpitäjät viime vuosina ovat tiuhaan joutuneet vaihtumaan: Kaarle XII majailee Nylands Nationin historiallisissa tiloissa Kasarminkadulla, jota tähän mennessä on totuttu pitämään hiukan kuolleena kulmana ravintolapalvelujen kannalta.

Keihäset selvittämään Sveitsin kuittejaan

Yli kaksi vuotta käsitelty Keihäsmatkojen konkurssijupakka on jälleen uudessa vaiheessa. Helsingin rikospoliisi on pyytänyt lopullista selvitystä Kalevi ja Tuovi Keihäseltä lähes 1,4 miljoonan markan epäselvistä Sveitsin kuiteista.

Rikospoliisi sai äskettäin Sveitsin viranomaisilta tiedon, jonka mukaan kuiteissa mainittua matkailuyritystä ei löydy ilmoitetusta osoitteesta. Keihäset sanovat nyt, ettei heistä kumpikaan ole tehnyt yrityksen kanssa sopimuksia.

Mikäli Keihäset eivät pysty selvittämään kuitteihin liittyviä epäselvyyksiä, heitä uhkaa syyte mm. törkeästä veropetoksesta.

Neuvostoliitosta matkoja Imatralle ensi vuonna

Imatra on hyväksytty uudeksi kohteeksi Neuvostoliitosta Suomeen suuntautuvalle matkailulle ensi vuonna. Asiasta on sovittu neuvostoliittolaisen Inturist- ja suomalaisen Finnsov Tours -matkatoimistojen välisessä neuvottelussa.

Sovittu uusi reittiohjelma, joka kestää kymmenen päivää, alkaa Helsingistä ja kulkee Lahden, Tampereen, Joutsan ja Mikkelin kautta Imatralle. Joka viikko tulee 30 hengen turistiryhmä kulkemaan linja-autolla mainitun reitin tammikuusta joulukuuhun.

Imatra ja sen lähiseutu tarjoavat erinomaisia havaintoesimerkkejä Neuvostoliiton ja Suomen välisestä monipuolisesta kanssakäymisestä: on mm. Svetogorsk, Saimaan kanava ja kaasujohto.

Vuosittain Suomeen saapuu matkailijoita Neuvostoliitosta noin 13 000 henkilöä.

Lapua sai SPR:n kotipalveluauton

Lapua (HS)

Suomen Punaisen Ristin hankkima ja kunnostama kotipalveluauto luovutettiin Lapuan kauppalan käyttöön. Auto on tarkoitettu laajentamaan ja helpottamaan Lapuan räjähdysonnettomuuden uhrien perhepalveluja. Auton hankinnasta päätettiin omaisten keskuudessa tehdyn kotipalvelukartoituksen perusteella.

Kotipalveluauto on toistaiseksi ensimmäinen Suomessa. Esimerkkiä on otettu Englannista. Lisäksi on käytetty hyväksi SPR:n kahden siivouspalveluauton ja ateriapalveluauton käytöstä saatuja kokemuksia.

Auton henkilökuntana on kotiavustaja ja kodinhoitaja. Tarkoitus on, että henkilökunta liikkuu autolla, mutta päätepisteessä voi kotiavustaja avustaa toista perhettä, kodinhoitajan ollessa toisessa.

Lapuan uusi kotipalveluauto maksoi 60 000 markkaa. SPR maksaa myös auton ylläpidosta aiheutuneet kustannukset kahden ensimmäisen vuoden ajalta. Henkilökuntakululuista vastaa Lapuan kauppala. Kuva: Sanoman arkisto

Uusi asemakaava suojelee Eiran 80 jugend-taloa

Merkittäväksi sanoo sisäasiainministeriö vahvistamansa Helsingin Eiran kaupunginosan asemakaavamuutosta. Kaava suojelee Eiran miljöötä ja 80 rakennusta.

Vahvistettu kaava-alue on 8,7 hehtaaria ja siellä asuu 1 500 henkeä. Korttelimaa ja talot ovat pääasiassa yksityisten omistuksessa. Kaavamuutoksesta ei ole tehty yhtään valitusta.

Eiran rakennuksista on suurin osa jugend-tyylisiä. Talot ovat säilyneet joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta asuntoina ja rakennusten kunto on suhteellisen hyvä.

Vuosisadan alussa Eira kaavoitettiin tehdasalueeksi, mutta tätä kaavaa ei koskaan toteutettu.

Arkkitehtiryhmä Bertel Jung, Lars Sonck ja Armas Lindgren suunnitteli alueen asuntotarkoitukseen. Ryhmä käytti esikuvana itävaltalaisen Camillo Sitten kaupunkisuunnittelun periaatteita.

Eiran idylli on säilynyt vuosisadan alkupuolelta, jolloin jugend-talot pystytettiin. Uusi kaava suojelee 80 rakennusta. Erityismääräykset koskevat neljää arkkitehtonisesti kaunista rakennusta. Kuva: Timo Hämäläinen / IS

Valkoiset lieventäisivät apartheidia

Johannesburg (Reuter)

Yli puolet Etelä-Afrikan kaikista valkoisista asukkaista on valmiita hyväksymään muutoksia maan ankariin rotulakeihin, ilmenee Johannesburgissa maanantaina julkaistusta mielipidetutkimuksesta.

Muutokset koskevat mm. rotuerottelun poistamista urheilussa, teattereissa, yliopistoissa ja kirkoissa.

Tutkimuksen on suorittanut eräs yksityinen mielipidetutkimuslaitos afrikaansinkielisen Rapport-lehden tilauksesta. Tutkimus osoitti, että valkoisten enemmistö on valmis poistamaan useat niistä laeista, jotka ovat Etelä-Afrikan rotupolitiikan (eli apartheidin) perustana.

Valkoisten enemmistö kannatti mm. ns. moraalittomuuslain kumoamista. Tämä laki kieltää eri rotuisten ihmisten seksuaalisen kanssakäymisen ja seka-avioliitot.

Lähes 71 prosenttia haastatelluista kannatti passilain poistamista. Lain mukaan kaikilla mustilla on oltava henkilöllisyystodistukset, joista ilmenee, onko heillä oikeus oleskella määrätyillä alueilla.

Koonnut Jarkko Rahkonen

Lue lehti: hs.fi/aikakone

Source: Helsingin Sanomat · Kuva: Pentti Koskinen / HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira