Alkoholismi | Amerikkalainen kirjailija Meghan O’Gieblyn retkahti juomaan Tuomaan markkinoilla

Pimeys oli Helsingissä joulukuussa niin kokonaisvaltaista, että kirjailija Meghan O’Gieblynistä se tuntui nielevän kaiken.

Oli pandemiavuosi 2021. Yhdysvaltalainen O’Gieblyn oli Helsingissä markkinoimassa tekoälystä kertovaa kirjaansa God Human Animal Machine.

Häntä oli vaivannut jo pidempään eristyneisyyden tunne. Pandemia oli katkaissut yhteyden tuttuihin yhteisöihin, kuten alkoholistien toipumisryhmään. Kaiken lisäksi hän oli työmatkalla yksin.

O’Gieblyn käveli pitkin keskustan katuja, teki ostoksia ja poikkesi Tuomaan markkinoille Kauppatorilla. Hän katseli jouluseimiasetelmia, kynttilöitä, lihapiirakoita.

Monissa kojuissa myytiin glögiä metallisammioista. Joissakin sitä oli tarjolla sekä alkoholillisena että alkoholittomana.

Joulutori oli O’Gieblynistä lumoava, ja glögi tuntui viattomalta juhlajuomalta. O’Gieblyn oli ollut raittiina yksitoista vuotta, mutta hän ajatteli, ettei joulumarkkinoilla voi tapahtua mitään pahaa.

Pakkasta oli 15 astetta. O’Gieblynillä oli kylmä. Hän meni myyjän luo ja tilasi alkoholittoman glögin.

Tiskin takana seisova nainen ei kuitenkaan kuullut tai ymmärtänyt, mitä O’Gieblyn sanoi.

”Kumpaa?” hän kysyi englanniksi.

Myyjä nosti esiin liitutaulun, johon oli kirjoitettu molemmat vaihtoehdot. O’Gieblyn huomasi osoittavansa sittenkin terästettyä glögiä.

Hän sai mukin käteensä. Sydän pamppaili. Glögi oli lämmintä ja lohduttavaa. O’Gieblyn oli jo melkein unohtanut, miltä alkoholi tuntuu. Hän joi mukistaan puolet tai enemmän, ennen kuin heitti sen roskikseen.

”Väärinkäsitys”, hän sanoi itselleen ja käveli parin korttelin päähän ravintolaan illalliselle.

Olo oli sumea ja hieman sekava. O’Gieblyn ei ollut tuntenut sellaista euforiaa, jota oli toivonut tuntevansa. Lihapullat hälvensivät sumeutta, mutta tilalle tuli hirvittävä masennus.

Kului pari kuukautta, kunnes O’Gieblyn ratkesi uudestaan juomaan kotimaassaan Nashvillen lentokentällä. Hampurilaisen kanssa spontaanisti tilattu lasillinen valkoviiniä vaihtui nopeasti vodkaksi.

Sitä hän joi parikymppisenä, rankimman juomisen vuosinaan yksin. O’Gieblyn varttui kristillisessä fundamentalistiperheessä ja menetti uskonsa parikymppisenä.

Ennen retkahtamistaan Helsingissä O’Gieblyn oli ajatellut juomista kuukausien ajan ja jopa haaveillut siitä. Hän matkusti tuona vuonna paljon työnsä vuoksi. Mielessä vilahti usein ajatus, että menisi lentokentän baariin ja alkaisi juoda.

”Juoman tilaaminen joulumarkkinoilla oli tavallaan helpotus, koska olin vihdoin ainakin tehnyt päätöksen”, O’Gieblyn sanoo puhelimessa kotoaan Madisonista, Wisconsinista.

Häneltä ilmestyi lokakuussa omasta alkoholismista kertova muistelmateos Will and Attention. Brittilehti The Guardian on julkaissut kirjasta otteen, jossa O’Gieblyn kuvaa retkahdustaan Helsingissä.

O’Gieblyn arvelee, että sen taustalla olivat keski-iän kriisi ja syvempi hengellinen kaipuu. Hän oli harkinnut kääntyvänsä katolilaiseksi juuri ennen kuin alkoi taas juoda, mutta oli luopunut ajatuksesta.

”Yritin löytää täyttymystä elämääni. Minulla hengellinen kaipuu ja alkoholinhimo kietoutuvat tiiviisti yhteen. Ne tuntuvat oikeastaan samalta asialta, halulta antautua jollekin itseäni suuremmalle.”

Tuoreessa teoksessaan O’Gieblyn kertoo käsittelevänsä paljon tahdonvoimaa, sen rajallisuutta ja millaista kärsimystä siitä voi aiheutua.

”Kun yrittää hallita kaikkea elämässään, päätyy helposti tuntemaan itsensä hyvin onnettomaksi. Ja sellainen minä olen luonnostani.”

O’Gieblyn kertoo saavansa kontrollintarpeeseensa helpotusta kahdesta asiasta: uskonnollisesta antautumisesta ja alkoholista.

”Alkoholi vapauttaa välittömästi kaikesta ahdistuksesta. Sen vaikutuksille on vain antauduttava. Silloin todella menettää kykynsä hallita sitä, mitä sanoo ja tekee.”

O’Gieblyn vertaa päihtymistä uskonnolliseen hurmostilaan. Humalassa hän on tuntenut vapautuvansa sisäisestä taakasta ja kokevansa eheyttä, jota ei tavallisessa elämässään muuten saavuta.

Helsingistä ja Nashvillestä alkanutta juomista kesti yhdeksän kuukautta. Nyt hän on ollut raittiina neljä vuotta. Hengellisyyttään hän harjoittaa rukoilemalla, meditoimalla ja auttamalla naisalkoholisteja.

Helsinkiä O’Gieblyn muistelee lämpimästi. Arkkitehtuuri oli kaunista. Pimeän ja valoisan ajan jyrkkä ero sai kaupungin tuntumaan epätodelliselta, kuin se olisi toisesta maailmasta.

”Kun oli valoisaa, taivas oli uskomattoman kaunis. Koko valoisan ajan maisemaa sävytti vaaleanpunertava, kultaisen hetken valo.”