Haastattelu | Tanssin huipulle voi ponnistaa myös köyhyydestä, mutta ei ilman apua
Brasilialainen tähtikoreografi tuo Helsinkiin teoksensa, jossa esiintyy favelassa kasvaneita tanssijoita. Tanssi kuuluu kaikille, Lia Rodrigues sanoo, sinullekin.
Fresh headlines from around the world. Gaming, politics, technology and everything in between.
Brasilialainen tähtikoreografi tuo Helsinkiin teoksensa, jossa esiintyy favelassa kasvaneita tanssijoita. Tanssi kuuluu kaikille, Lia Rodrigues sanoo, sinullekin.
Googlen laboratorioissa kehitetään tekoälyn seuraavaa sukupolvea.
Republikaanista puoluetta ei enää ole, Amerikan historian auktoriteetti väittää HS:lle.
Jultuz Änwär toimi Muhoksen kunnan palveluksessa elokuun alusta asti. Yhdyskuntalautakunta päätti hänen virkasuhteensa purkamisesta maanantaina.
Saksalaistutkija Stefan Meister pitää puhelua Putinille järkevänä ja sanoo, että ”puhumattomuus ei ole politiikka”. Se ei tarkoita, että puhelu tuottaa tuloksia.
Pääministeri Orpo kertoo, millainen marssijärjestys Ukrainan rauhanneuvotteluissa on. Kysymykset presidentti Stubbin tehtävästä nousevat usein esiin, hän sanoo.
HS haastattelee Helsingin kirjamessuilla lukuisia kiinnostavia kirjailijoita. Haastattelut videoidaan ja niiden tallenteet voit katsoa tästä jutusta.
Euroopan unionin on lisättävä merkittävästi painetta Putinia kohtaan, sanoo sotilasliitto Natoa vuosina 2009–2014 johtanut Anders Fogh Rasmussen.
Allnira republishes accessible articles under owner-declared permissions, with original authors, publishers and image credits. Automatic cloud imports run hourly; open pages check for updates every 15 seconds. Publication delays depend on each feed.