Riemukaaren rakentaminen on herättänyt paljon vastustusta ja sen rakentamista on yritetty estää oikeusteitse.

Havainnekuva Trumpin riemukaaren pienoismallista.
Havainnekuva Trumpin riemukaaresta Washington D.C:hen. Kuva: AOP

8:07

Yhdysvaltain liittovaltion tuomari on väliaikaisesti estänyt presidentti Donald Trumpin suunnitteleman riemukaaren rakennustyöt.

Tuomari Tanya Chutkan määräsi, ettei riemukaaren rakennustöitä saa aloittaa kahteen viikkoon. Trumpin hallinto ilmoitti aiemmin, että rakennustyöt voisivat alkaa tällä viikolla.

Trumpin Washingtoniin kaavailema yli 76 metriä korkea rakennus olisi toteutuessaan maailman suurin riemukaari.

Julkinen toimikunta hyväksyi hankkeen torstaina, mutta tuomari Chutkan keskeytti sen uudelleen. Chutkanin mukaan rakennuslupaa ei myönnetä, ennen kuin tuomioistuin on käsitellyt hankkeen laillisuudesta tehdyt valitukset.

Hankkeen vastustajat sanovat, että kaari peittäisi näkymän Arlingtonin sotilashautausmaalle, jonne on haudattu tuhansia yhdysvaltalaisia sotilaita.

Lähteet: AP, AFP

Source: Yle · Anu Pekonen

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira