Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) sanoo, että Suomi aikoo edistää venäläisurheilijoiden maahanpääsyn kieltoa kansallisesti. Mahdollisia EU:n säädöksiä ei siis aiota odottaa.

Valtonen kommentoi asiaa niukasti. Täsmällisistä toimista kerrotaan myöhemmin tällä viikolla.

Valtonen kirjoitti aiemmin viestipalvelu X:ssä, että jos Venäjä jatkaa hyökkäyssotaansa, ”ei venäläisurheilijoilla ole ensi vuonna Suomeen asiaa.”

Hän sanoi myös jo edistäneensä asiaa EU:ssa. Epävarmaksi jäi tuolloin, missä määrin Suomi edistäisi asiaa itse.

Valtosen mukaan lakimuutoksia ei tarvita, vaan muunlaiset keinot riittävät.

Hän antaa ymmärtää, että kyse on viisumisäädösten muutoksesta. Tällöin asia koskisi myös tunnuksettomia urheilijoita, ei ainoastaan maajoukkueurheilijoita.

”Siltä osin kuin kyse on esimerkiksi viisumilainsäädännöstä, se on sidottu kansalaisuuteen, eikä siihen, että minkälaiseen merkein osallistuu”, Valtonen sanoo.

Nykyisillä viisumisäännöillä urheilija voi tietyissä tilanteissa tulla maahan työntekoon liittyvällä perusteella, jos hän täyttää sitä koskevat ehdot.

Marraskuun lopussa Rukalle on tiettävästi saapumassa venäläisurheilijoita osallistumaan maastohiihdon maailmancupin osakilpailuihin.

Ensi viikolla Suomeen on puolestaan tulossa venäläisiä jääkiekkoilijoita pelaamaan NHL-otteluita.

Miksi toimeen ryhdytään vasta nyt?

Valtonen sanoo, että asia kuuluu vain välillisesti ulkoministerille. Hän itse on lähtenyt siitä, että lajiliitot osaisivat tehdä ratkaisuja.

”Niin kuin tässä viime päivien keskustelusta nähdään, niin suomalaiset eivät halua, että hyökkäyssotaa käyvän maan urheilijat ihan muina meikäläisinä osallistuvat kisoihin, jolloin olisi mielestäni ensisijaisesti, kansalaisyhteiskunnan eli käytännössä lajiliittojen vastuulla tehdä omat johtopäätöksensä.”

”Mutta toki me tehdään nyt lainsäätäjinä sitten se, mikä voidaan.”

Esimerkiksi turistiviisumien myöntäminen on lopetettu hallituksen päätöksellä jo muutama vuosi sitten, Valtonen muistuttaa.

Valtonen kommentoi HS:lle lyhyesti myös jääkiekon MM-kisoihin liittyvää kysymystä.

Perjantaina uutisoitiin, että Venäjä palaa jääkiekon MM-kisoihin urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n päätöksellä. Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin on herättänyt keskustelua mahdollisesta boikotista.

”Toivon, että tässä Leijonat itse tekee, sanotaan, isänmaallisen johtopäätöksen.”

Source: Helsingin Sanomat · Elina Kervinen HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira