Ennen kuin ensilumi laskeutuu maahan, katujen ja teiden varsille ilmestyy tuttu, mutta helposti ohitettu näky: aurausviitoitus. Hämeenlinnassa Paasikiventien pyörätietä ja asuinalueita reunustavat törröttävät havukepit.
Ne sulautuvat maisemaan eivätkä huuda huomiota, toisin kuin kirkkaanoranssit muovikepit. Havukeppi voi näyttää vaatimattomalta, mutta sen käyttö kertoo paljon siitä, miten katuympäristöä hoidetaan ja millaisen luontojalanjäljen se jättää.
Hämeenlinnassa vanha suomalainen konsti on yhä käytössä, koska se on kaupungin mukaan ekologinen, edullinen ja käytännössä toimiva tapa merkitä väylän reuna lumen alle.
Pieni merkki, mutta käytännössä tärkeä
Aurausmerkki voi näyttää pieneltä yksityiskohdalta, mutta sillä on tärkeä tehtävä talvikunnossapidossa. Se näyttää auraajalle, missä tie, pyörätie tai asuntokadun reuna kulkee. Hämeenlinnassa kaupunkiin on tänä vuonna valmistettu noin 15 000 havukeppiä. Niiden tekoon on osallistunut joukko yhdistysaktiiveja.
Lions Clubin jäsen Kalevi Kilpi kuvailee työtä näin:
– Vanhat miehet saa olla yhdessä ulkona metsässä ja arvostella toisten tekemiä tikkuja.
Havukeppien valmistus ei ole vain kunnossapidon tekninen ratkaisu, vaan siihen liittyy myös paikallista yhdistystoimintaa. Lions Clubin työstä kertyi tänä vuonna 2 500 euroa, ja se lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.
Karsinnan ja työn ovat tehneet Lions Clubin lisäksi metsä- ja kalayhdistykset. Kaupungin vastaavan kunnossapitomestarin Aleksi Pitkän mukaan kaupunki on tukenut yhdistyksiä, jotka ovat valmistaneet havuja kaupungin käyttöön.
Kuusikepin taustalla on käytännön ketju: materiaali haetaan kaupungin metsistä, kepit karsitaan ja teroitetaan sekä niputetaan ja lopuksi ne asennetaan tienvarsille auraustyön tueksi.
Kun pieni valinta kohtaa ison ongelman
Muovisten aurausmerkkien ongelma ei ole vain räikeä ulkonäkö. Rikkoutuessaan ne eivät katoa, ne murenevat. Liikenne tuottaa muutenkin mikromuovia, erityisesti renkaiden kulumisesta, joten myös tieympäristön pienillä materiaalivalinnoilla on merkitystä sille, miten roskaa ja muovia päätyy ojiin, jokiin ja lopulta vesistöihin.
Havu ei ratkaise liikenteen mikromuoviongelmaa, mutta materiaalina ero on olennainen: keväällä havusta ei jää jäljelle samaa kuin muovista. Se maatuu, kun taas muovikeppi voi rikkoutuessaan jäädä roskaamaan tienvarsia.
Miksi havukeppiä käytetään yhä?
Hämeenlinnassa havuja käytetään Aleksi Pitkän mukaan pyöräteillä, kevyen liikenteen väylillä ja asuntokaduilla; saarekkeissa, reunakivillä ja teollisuusalueilla turvaudutaan yhä muoviin, jossa vaatimukset ovat toiset.
– Kyllä ainakin itse mieluummin näitä katselen kuin niitä oransseja keppejä, Pitkä sanoo.
Pitkän mukaan havut toimivat talvella hyvin. Hänen mukaansa niistä ei ole tullut palautetta heijastimien puuttumisesta, ja ne kestävät myös lumikuormaa niin, etteivät lähde heti ensimmäisissä aurauksissa irti.
– Havukeppi lähtee muovikeppiä harvemmin matkaan, vaikka niitäkin joskus revitään pois, ja siksi ne pysyvät asuinalueilla yleensä paremmin paikallaan, Pitkä sanoo.
Metsä-Mattilan työnjohtaja Tero Laine kertoo, että havukepit ovat muovikeppejä työläämpiä asentaa, koska ne ovat paksumpia ja epätasaisempia ja niissä on latvus, johon tuuli tarttuu helposti. Siksi keppi pitää saada kunnolla reikään ja tiiviisti paikoilleen.
Laineen mukaan havukeppi on käytännössä toimivin ratkaisu alueilla, joilla merkinnöillä pyritään ennen kaikkea estämään aurausvahinkoja.
Talven hiljaiset työmiehet
Katujen varsien havukepeillä on persoonallisuus. Yksi on terhakka tupsu, toinen nuupahtanut latva. Jokainen 1,5-metrinen keppi on hieman erinäköinen, koska se on peräisin oikeasta puusta eikä muotista. Yksilöllisyys on syntynyt Hämeenlinnan kaupungin metsissä.
Havukeppi ei siis ole vain vanha tapa, vaan yhä käyttökelpoinen ratkaisu siellä, missä tarvitaan talviseen ympäristöön sopiva aurausmerkki. Sen käyttö nojaa myös siihen, että vapaaehtoisia tekijöitä riittää tulevaisuudessa.
Source: Yle · Maarit Piri-Lahti
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira