Siruyhtiö Nvidia on ilmoittanut aloittavansa tutkinnan toimitusjohtajastaan Jensen Huangista. Huang on myöntänyt yhtiön hallitukselle olleensa intiimissä suhteessa Kiinan vakoojaksi epäillyn naisen kanssa.
Tapauksesta uutisoi esimerkiksi The New York Times (NYT) ja uutistoimisto Reuters.
Huang jatkaa Nvidian johdossa tutkinnan aikana. Yhtiö ei usko, että kansallinen turvallisuus tai Nvidian yhtiösalaisuudet olisivat vuotaneet tapauksen takia. Huangin on kerrottu suostuneen tutkintaan.
”Olin uskoton vaimolleni. Tekoni satuttivat häntä ja lapsiamme. Teolleni ei ole mitään tekosyytä”, Huang kirjoitti Reutersin näkemässä sähköpostiluonnoksessa.
Huangin kerrotaan olleen suhteessa tekoälyalalla toimivan Megaspeedin johtohahmon Alice Huangin kanssa. Kaksikko ei ole sukua toisilleen.
NYT uutisoi jo lokakuussa, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelut uskovat Alice Huangin olevan Kiinan tiedustelupalvelun agentti. Lisäksi hänen epäillään ohjanneen Nvidian edistyneimpiä tekoälysiruja Kiinaan.
Singaporelainen Megaspeed on rakentanut datakeskuksia Kaakkois-Aasiaan ja vuokrannut niiden laskentatehoa kiinalaiselle Alibaballe. Näin Kiina on saattanut NYT:n mukaan hankkia Nvidian tehokkaimpia siruja, vaikka Yhdysvallat on rajoittanut niiden myyntiä maalle. Megaspeed on ostanut Nvidian siruja miljardien dollarien edestä viime vuosina.
Yhdysvallat uskoo Kiinan värvänneen Alice Huangin keräämään tietoja eritoten Jensen Huangista, NYT kertoi perjantaina. Tiedot perustuvat Yhdysvaltojen päättäjien keskuudessa keväällä kiertäneeseen muistioon, jonka yksi laatijoista on NYT:n mukaan Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio.
Jensen Huang on esiintynyt useita kertoja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin seurassa. Kuva: Daniel Torok / Valkoinen talo
Nvidia on yksi maailman suurimmista yhtiöistä markkina-arvoltaan mitattuna. Yhtiötä on myös luonnehdittu tekoälybuumin merkittäväksi hyötyjäksi.
Yhtiö kertoi elokuussa, että sen liikevaihto oli 96 miljardia euroa vuosineljänneksen aikana. Analyytikot odottivat tuolloin yhtiölle noin 45 prosentin kasvua.
Nvidian perustajalla Jensen Huangilla on paljon vaikutusvaltaa. Hänellä on kerrottu olevan esimerkiksi läheiset välit Yhdysvaltain presidenttiin Donald Trumpiin. Huang on vastustanut tekoälyn sääntelyä, vaikka huolet teknologian turvallisuudesta ovat voimistuneet.
NYT kirjoitti lokakuussa, että Trumpin ajatukset tekoälystä ovat voineet vuotaa Alice Huangin kautta Kiinalle. Hän on saattanut kerätä myös salaista tietoa Nvidian toiminnasta.
NYT kertoo Trumpin tienneen Jensen Huangin suhteesta jo vuosi sitten, mutta hän päätti olla ryhtymättä toimiin. Sen sijaan Huang sai istumapaikan Trumpin vierestä tekoälyjohtajien lounaalla Valkoisessa talossa syyskuussa. Huang osallistui myös Trumpin Kiinan-vierailulle toukokuussa.
Alkava tutkinta ei hidasta Nvidian toimintaa, yhtiön tiedottaja John Rizzo sanoi sunnuntaina.
Alice Huang ei ole vastannut NYT:n kommenttipyyntöihin. Kiinan Yhdysvaltain suurlähetystö on puolestaan kommentoinut lehden raportointia ”perusteettomaksi” sekä ”Kiinan mustamaalaukseksi”.
Source: Helsingin Sanomat · Rasmus Ekström HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira