Maailmanperintöstatus näkyi Alvar, Aino ja Elissa Aallon arkkitehtuurikohteissa kasvaneina kävijämäärinä heti loppukesästä. Aalto Works -kokonaisuus hyväksyttiin Unescon maailmanperintölistalle heinäkuussa 2026.
Seinäjoen Aalto-keskuksessa status on lisännyt yleisön kiinnostusta, mutta markkinoinnin ammattilaisten mukaan sen hyödyntämisessä on edelleen runsaasti kehitettävää.
– Mahdollisuuksia on paljon isompaan, sanoo markkinointitoimisto BSTR:n perustaja Tero Luoma arvioidessaan Aalto-keskuksen näkyvyyttä tällä hetkellä.
Vierailukeskus toteutuu vihdoin
Seinäjoella kaupungin matkailun lippulaiva Aalto-keskus on saanut maailmanperintöstatuksesta kaivattua myötätuulta.
Seinäjoki Visit Regionin toimitusjohtaja Tuula Lahti myöntää, että potkua tarvittiinkin.
– Tämä on ehkä ollut vähän liian tuttu paikka tässä kaiken keskellä. Täällä käydään töissä, teatterissa, kirjastossa ja kirkossa. Luulen, että nyt ovat päättäjätkin havahtuneet siihen, että miten ainutlaatuinen tämä kohde on.
Kaupunginarkkitehti Jussi Aittoniemen mukaan status on ainakin lisännyt ”tahtoa ja asiaan keskittymistä”.
Aittoniemi sanoo, että vuosia suunnitelmissa ollut vierailukeskuksen perustaminen on vihdoin edennyt.
– Kun status tuli, on laitettu isompi vaihde päälle asian eteenpäin viemisessä. Vierailukeskus on tavoitteena saada toimintaan ensi kesäksi ainakin jossain muodossa.
Vierailukeskusta suunnitellaan sijoitettavaksi Aallon kirjaston yhteyteen.
Suunnittelu on vasta aluillaan, mutta Aittoniemen mukaan keskus painottuisi itsepalveluun ja digitaalisuuteen, ja sinne sijoitettaisiin näyttelykokonaisuus.
Vierailukeskus voisi myös olla alueellisen Aaltoturismin infopiste ja lähtöpaikka, jossa esillä olisivat myös muun muassa Alajärven Aalto-kohteet.
Seinäjoella on syksyn aikana perustettu myös maailmanperintösopimuksen edellyttämä hoitokunta sekä viestinnän ja markkinoinnin työryhmiä.
Status on tuonut kiinnostusta – mittaaminen on vaikeaa
Statuksen synnyttämä kiinnostus näkyi Tuula Lahden mukaan vilkkautena loppukesästä. Tarkkoja kävijämääriä ei kuitenkaan tiedetä, koska Aalto-keskus on avoin, lippuja ei myydä eikä käytössä ole kävijälaskureita.
Havainnot ovat silmämääräisiä havaintoja muun muassa kirjaston ja kaupungintalon työntekijöiltä.
Lahti sanoo, että suunnitteilla on kyselytutkimus, jonka perusteella matkailijoiden vierailuista saataisiin kerättyä tarkempia tietoja.
Opaskierrosten tilauksissa näkyi loppukesän ja alkusyksyn aikana etenkin paikallisten yritysten kasvanut kiinnostus omaan maailmaperintökohteeseen.
Muissakin Aalto-kohteissa kävijämäärät kasvaneet
Kävijäpiikki näkyi loppukesällä 2026 muissakin Aalto Works -kokonaisuuden kohteissa heti maailmanperintökomitean päätöksen jälkeen.
Paimion parantolassa opastettujen kierrosten osallistujamäärät kaksinkertaistuivat heinäkuun lopulla ja elokuun alussa viime vuoteen verrattuna.
Säynätsalon kunnantalolla oli poikkeuksellisen vilkas elokuu. Erityisesti kotimaisten kävijöiden määrä kasvoi selvästi, ja joukossa oli paljon lähialueiden asukkaita ja perheitä.
Kasvu ei kuitenkaan ole ollut tasaista. Imatran Kolmen Ristin Kirkossa kävijämäärä nousi selvästi päätöksen jälkeen, mutta hiljeni jo syyskuussa. Säynätsalossa yksittäisten vierailijoiden määrä on syksyn myötä vähentynyt, ja kansainväliset matkailijaryhmät ovat puuttuneet lähes kokonaan, samoin Seinäjoella.
Unesco-statuksen vaikutuksen ryhmämatkailuun odotetaankin näkyvän vasta ensi kesän sesongissa. Useista kohteista kerrotaan, että ensi vuoden ryhmävierailuihin on ollut enemmän kiinnostusta kuin aiempina vuosina.
Vaikka maailmanperintökohteeksi hyväksyminen toi kohteille näkyvyyttä ja kävijöitä, petrattavaakin löytyy.
– Ainakaan vielä se ei ole ratkaissut matkailun voimakasta kausiluonteisuutta. Meille ympärivuotisen toiminnan kannalta erityisesti ryhmämatkailun kehittyminen olisi tärkeää, sanoo Harri Taskinen Säynätsalon kunnantalosta.
Yrittäjät mukaan hyötymään statuksesta
Tuula Lahti sanoo, että Seinäjoella pyritään nyt satsaamaan siihen, että statuksen hyödyt ulottuisivat myös keskustan yrityksiin.
Kävijämäärien on tutkimuksen mukaan ennustettu kasvavan Unesco-kohteissa noin 30 prosenttia.
– Ja kyllähän me tietysti haluaisimme, että Aallon perintö näkyisi esimerkiksi Aalto-menuina ravintoloissa, leivoksina tai vastaavina tuotteina.
Myös Tero Luoma näkee Aallossa paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.
Hän nostaa esiin Aalto-keskuksen tarinan, joka kattaa Alvar ja Aino Aallon elämäntyön ja pienen kasvavan kaupungin rohkean rakentamispäätöksen 1950- ja 60-luvuilla.
– Tarina on se, mikä saa ihmisen kiinnostumaan. Hyvä tarina on sellainen, joka muistetaan ja jota kerrotaan eteenpäin, Luoma sanoo.
Luoman mielestä Aalto-keskukselta puuttuu selkeä lähtöpiste, josta kävijän matka alkaisi. Hän pitääkin vierailukeskusta tärkeänä askeleena saavutettavuuden parantamisessa.
Source: Yle · Pauliina Jaakkola
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira