Työ | Kun koulu ei sujunut, sain käskyn mennä töihin

Työ

Nuorena työt antoivat itseluottamusta ja kokemuksen siitä, että omalla tekemisellä voi päästä eteenpäin.

Lukijan mielipide

Kirjoitus on Helsingin Sanomien lukijan mielipide.

13:15

Sörnäisten laitakaduilla oli kymmeniä katupoikia 1960-luvulla. Olin yksi heistä. Avain kaulaan viisivuotiaana ja maailma oli auki: pihat, puistot, urheilukentät, roskikset, rannat ja satamat. Mitään pahaa en muista kenenkään tehneen, mutta kaupunki tuli tutuksi.

Kivaa riitti vielä Kallion kansakoulussa lukemaan oppimisen ja laskemisen kanssa. Käsitöissäkin oli oma hohtonsa, kun sai tehdä omilla käsillä. Sitten vähitellen luokka kävi ahtaaksi, enkä malttanut pysyä paikallani.

Kun koulu ei enää sujunut, sain kotona ohjeen tai oikeammin käskyn mennä töihin. 12-vuotiaana jaoin mainoksia ja tsuppasin ruoka- ja kukkakaupoissa. Parin vuoden päästä pääsin verokorttitöihin, sain rahaa säästöön ja hankin kuorma-auton ajokortin. Sen sanottiin vastaavan opintoja yliopiston valtiotieteellisessä.

Aikaisemmin töitä löytyi aina. Ei tarvinnut kuin mennä kysymään työtä rakennuksilta, laivoista, varastoista tai kuljetusliikkeistä. Työstä sai paitsi rahaa myös vahvan itsetunnon ja kokemuksen siitä, että pystyy menestymään ja pärjäämään.

Kun mietin nykyistä yhteiskuntaa, uskon, etten olisi tullut toimeen. Ajatus siitä, että velloisin jätkäporukassa Vaasanaukiolla eli Piritorilla, tuntuu pahalta. Siellä ja lähiöissä näkee satoja hieman vanhempia poikia ja nykyisin myös tyttöjä. Myös eläminen Kelan rahoilla olisi murskannut itsetuntoni.

Katupoikana vastustin ja yhä vastustan paapomista ja suojelua. Siihen on kuitenkin ajauduttu, kun kaikille ei ole työtä. Olen eri ajan tuote, mutta töitä pitäisi edelleen löytyä, samoin vastuunkantajia. Muuten nuorten miesten elämä ei parane.

• Arto Suninen
• Helsinki

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.

Artikkeliin liittyvää

Luitko jo nämä?