Pitääkö suomalaisten lasten oppimistuloksia seurata vuotuisilla kansallisilla kokeilla vai ei?
Tästä kysymyksestä on noussut viime viikkojen aikana valtava väittely tutkijaryhmien välille.
Taustalla on huoli pitkään heikentyneistä oppimistuloksista suomalaiskouluissa. Heikentyminen näkyi viimeksi Pisa-tuloksissa syksyllä.
Kiistassa on karkeasti ottaen kaksi puolta. Koulutusta tutkineiden taloustieteilijöiden mielestä kouluista ja lasten oppimistuloksista on Suomessa liian vähän tietoa.
Kansalliset kokeet toisivat heidän mukaansa paitsi lisää tietoa, mahdollistaisivat myös erilaisten koulujen kehittämiseen tähtäävien toimien arvioimisen nykyistä paremmin.
Pääosin kasvatustieteilijöistä koostuvan tutkijajoukon mukaan kansalliset kokeet eivät ratkaisisi oppimistulosten laskua, vaan toisivat mukanaan vain uusia ongelmia.
Heidän mielestään kansallisten kokeiden haitat kouluissa olisivat siis hyötyjä suuremmat. Aivan kaikki kasvatustieteilijät eivät vastusta kokeita, vaan joukosta löytyy myös kannattajia.
Keskustelu on kiihtynyt tällä viikolla, sillä eduskunta käsittelee tänään torstaina tarkastusvaliokunnan mietintöä, jossa suositellaan kansallisten kokeiden kokeilua yhtenä keinona.
Kasvatuksen ja koulutuksen tutkijat laativat vetoomuksen kansallisten kokeiden käyttöönottoa vastaan. Vetoomus luovutettiin eilen keskiviikkona eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haataiselle (sd.).
Vetoomuksen allekirjoitti yli 650 tutkijaa vain parin päivän aikana.
– Meidän kouluntutkijoiden laaja asiantuntemus kasvatustieteiden eri kentiltä yritetään sivuuttaa. Ajattelen, että meillä on myös moraalinen velvollisuus tuoda asiantuntemuksemme esiin, sanoo yksi vetoomuksen alullepanijoista, Itä-Suomen yliopiston tutkijatohtori Leea Lakka.
Myös opettajien ammattijärjestö OAJ on kertonut vastustavansa kansallisia tasokokeita.
Kokosimme keskeiset asiat, joista tutkijat ovat keskenään eri mieltä.
1. Kouluista ei ole riittävästi tietoa
Taloustieteilijöiden mukaan Suomen perusopetusta koskevassa tietopohjassa on merkittäviä puutteita, koska lasten oppimistuloksia ei mitata systemaattisesti.
– Me emme tiedä, mitä kouluissa tapahtuu, emmekä me tiedä, mitä siellä saavutetaan, sanoo Laboren tutkimusohjaaja Hannu Karhunen.
Karhunen johti tutkimusryhmää, jolta tarkastusvaliokunta tilasi perusopetuksen oppimistuloksia ja koulutuksen tietopohjaan liittyviä ongelmia kartoittavan tutkimuksen loppuvuodesta 2024.
Kasvatustieteilijät puolestaan painottavat, että Suomessa on olemassa hyvin yksityiskohtaista otosperusteista arviointitietoa, jolla on mahdollista osoittaa pitkän aikavälin trendit oppimistuloksissa.
Otospohjainen tutkimus tarkoittaa pienemmän ryhmän kuin kokonaisen ikäluokan tutkimista.
Karhusen mukaan otosperusteiset arvioinnit eivät sovellu politiikkatoimien vaikutusarviointiin. Niillä ei pystytä seuraamaan koulujen kehittämiseen tähtäävien uudistusten vaikutusta oppimiseen.
– Kansallisten kokeiden avulla voidaan tuottaa yhteismitallista tietoa siitä, missä meillä on ongelmia oppimisessa. Se auttaa meitä keskittämään resursseja sinne, missä on eniten tarvetta, Karhunen sanoo.
Kasvatustieteilijöiden mukaan kansallisten kokeiden yhteys oppimistulosten paranemiseen on ollut muissa maissa heikko tai ristiriitainen.
– Erityisesti heikommin suoriutuvat koulut eivät ole hyötyneet kansallisista kokeista, Tampereen yliopiston koulutuspolitiikan professori Jaakko Kauko sanoi Ylelle aiemmin.
2. Kansalliset kokeet olisivat kalliita
Kasvatustieteilijöiden mukaan on kustannustehokkaampaa tehdä otospohjaisia tutkimuksia kuin tutkia koko ikäluokkaa.
Kasvatustieteilijät ovat verranneet kuluja otospohjaisia arviointeja tekevän Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen vuosittaiseen toimintamäärärahaan, joka on noin 4,5 miljoonaa euroa.
– Kansallisten kokeiden myötä valtion arviointiin käyttämä raha lähes kaksinkertaistuisi, Lakka sanoo.
Laboren Hannu Karhusen mukaan esimerkiksi Tanskassa kansallisen koejärjestelmän ensimmäisen version käyttökustannukset olivat noin 1–2 miljoonaa euroa vuodessa. Uuden, kehitteillä olevan järjestelmän vuotuisiksi käyttökustannuksiksi on arvioitu Karhusen mukaan noin 3,5 miljoonaa euroa.
– Kansallisten kokeiden hinta olisi vuodessa alle promillen perusopetuksen kokonaiskustannuksista. Kansalliset kokeet saataisiin käytännössä kahden kouluaterian hinnalla per oppilas, Karhunen vertaa.
Perusopetuksen kokonaiskustannukset ovat Suomessa noin kuusi ja puoli miljardia euroa vuodessa.
Leea Lakan mukaan lopullinen hintaluokka riippuu siitä, millainen koe käytännössä on.
– Jos haluamme, että kaikki Suomen lapset istuvat yhtä aikaa omalla laitteellaan koetta tekemässä, kustannuksia syntyy myös koulun arjessa. Monissa kouluissa on hankaluuksia järjestää edes laitteet kaikille, Lakka toteaa.
3. Kokeet alkavat ohjata koulunkäyntiä
Kasvatustieteilijät huomauttavat, että aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa kansallisten kokeiden on huomattu kaventavan opetusta.
Toisin sanoen opetus alkaa keskittyä enemmän niihin asioihin, joita kokeissa kysytään ja mitataan.
– Kokeeseen harjoittelu vie ilmatilaa kaikelta muulta, mitä ympärillä voisi olla. Koulu pyrkii tiedon lisäämisen ohella kasvattamaan oppilaista aktiivisia, itsenäisiä ajattelijoita ja toimijoita. Tämän tyyppiset tavoitteet ovat hankalasti mitattavia, Leea Lakka muistuttaa.
Hannu Karhunen sanoo, että ongelma on myös taloustieteilijöillä hyvin tiedossa.
Siksi kansallisten kokeiden järjestelmä pitäisi suunnitella hyvin ja pyrkiä löytämään ratkaisuja, joilla tätä ilmiötä voidaan lieventää.
Toisaalta kyse on Karhusen mukaan myös poliittisista arvovalinnoista.
– Kun me kuitenkin haluaisimme lukutaitoa ja matematiikan tuloksia parantaa, olisiko se lopulta ihan hyväkin, että kokeet pikkuisen ohjaisivat siihen suuntaan, Karhunen kysyy.
Yhdestä asiasta tutkijat ovat samaa mieltä
Siitä sekä taloustieteilijät että kasvatustieteilijät ovat yhtä mieltä, että jatkuvasti heikentyville oppimistuloksille on tehtävä jotain.
Lopulta kiistassa tuntuu olevan kyse pitkälti keinoja koskevista näkemyseroista sekä erilaisista tavoista tutkia asiaa. Eri tutkimusmenetelmillä vastataan eri tutkimuskysymyksiin.
– Kouluetnografina tuotan sen tyyppistä tietoa, josta ei voi kirjata pisteitä tai piirtää käppyrää. Laadullinen tutkimus tarjoaa syvää ymmärrystä siitä, mitä kouluissa tapahtuu, tutkijatohtori Leea Lakka sanoo.
Lakan mukaan kansallisia kokeita parempi ratkaisu löytyy opetus- ja kulttuuriministeriön parhaillaan valmistelemasta valtakunnallisesta tehtäväpankista. Sen tavoitteena on tukea opettajien arviointityötä ja edistää oppilaiden arvioinnin yhdenvertaisuutta perusopetuksessa.
– Tehtäväpankista saisi valmiita tehtäviä ja niihin arviointikriteerit, mutta tuloksia ei tallennettaisi kootusti. Se mahdollistaisi yhtenäisen käsityksen siitä, millaiset suoritukset ovat seiskan ja millaiset esimerkiksi ysin arvoisia, Lakka sanoo.
Hannu Karhusen mielestä tehtäväpankki on tiettyjen ehtojen täyttyessä käytännössä sama asia kuin kansallinen koe.
– Jos tehtäväpankin kokeen tekee koko ikäluokka samaan aikaan, ne pisteytetään yhtenäisesti ja tulokset tallennetaan kansallisesti, kyse on kansallisesta kokeesta, oli sen nimi mikä tahansa.
Leea Lakan mielestä ero on siinä, että tehtäväpankki on tarkoitettu opettajien työkaluksi, ei koulujen mittaamiseen.
– Tehtäväpankilla väistetään kansallisten kokeiden hankaluudet, mutta siitä olisi tukea koulun arkeen ja oppilaiden arviointiin.
Rehtorit kertoivat lokakuussa videolla, miten he suhtautuvat ehdotukseen koululaisten kansallisista tasokokeista:
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella.
Ladataan lomaketta...
Source: Yle · Hanna Terävä
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira