Tasavallan presidentti Alexander Stubb viittasi maanantaina viimeviikkoiseen puheluunsa Venäjän johtajalle Vladimir Putinille ”pelotteena”.
Stubbin ja Norjan pääministerin Jonas Gahr Støren tiistainen puhelu on ollut kuluneen viikon aikana myös laajan kansainvälisen huomion kohteena.
”Välitimme selkeitä viestejä, viestimme päättäväisesti mutta provosoimatta. Toimme esiin, ettei tukeamme Ukrainalle voi horjuttaa”, Stubb kuvaili puhelua puheessaan, jonka hän piti maanantaiaamuna valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingin Säätytalolla.
Stubbin mukaan tällaista yhteydenpitoa on katsottava osana Suomen pelotetta.
Jo aikaisemmin Stubb korosti, että Suomessa on aiheellista käydä keskustelua pelotteesta ja siitä, mitä se oikeastaan on.
”Se ei ole sapelinkalistelua, eikä siinä ole kyse minkäänlaisesta provosoinnista tai halusta eskaloida”, Stubb sanoi.
Stubbista tilanne onkin päinvastoin: pelotteen tarkoituksena on pitää tilanne sellaisena, ettei turvallisuutta haasteta.
Stubb puhui puheessaan myös ”eskalaationhallinnasta”, jonka hän korosti tähtäävän siihen, että sekä varaudutaan tulevaisuuteen että kyetään toimimaan yllättävissä tilanteissa.
Venäjä testailee rajoja ja pyrkii vaikuttamaan Euroopan maihin, jotta ne lakkaisivat tukemasta Ukrainaa. Niin ei tule tapahtumaan, Stubb sanoi.
Stubb viittasi puheessaan paitsi Venäjään myös esimerkiksi siihen, kuinka Yhdysvallat toimii eri tavoin kuin olemme tottuneet.
Stubbin ja Støren puhelua voi pitää yllättävänä, sillä länsijohtajat ovat pitäneet Putiniin pitkälti etäisyyttä sitten helmikuun 2022, jolloin Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Myös Stubb on aiemmin ilmaissut kannattavansa pidättyväisyyttä.
Aiemmin lokakuussa Stubb osallistui Norjassa rauhan edistämiseen tähdänneisiin keskusteluihin, joissa oli mukana myös Ukrainan ja Yhdysvaltojen edustusta. Stubb on perustellut puhelua sillä, että neuvottelut ovat olleet hankalassa tilanteessa.
Kaikkialla Euroopassa keskustelunavausta ei ole pidetty hyvänä asiana. Suomi ja Norja korostivat edustavansa omia maitaan Venäjän naapureina, eivät Eurooppaa laajemmin.
Kyseessä on nyt 258. maanpuolustuskurssi. Edellisellä kurssilla yhtenä jäsenenä oli presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb.
Neljästi vuodessa järjestettäviä kursseja on järjestetty vuodesta 1961 alkaen. Kursseilla käsitellään muun muassa luentojen ja vierailujen avulla erilaisia turvallisuuteen liittyviä aiheita.
Kursseille osallistuu ihmisiä monilta yhteiskunnalle ja turvallisuudelle keskeisiltä aloilta, muun muassa politiikasta, elinkeinoelämästä, järjestöistä ja mediasta.
Source: Helsingin Sanomat · Elina Pikkarainen HS
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira