Taide | Sibelius-monumenttiin ei saa kajota

Eila Hiltusen jälkeläisinä ja oikeudenomistajina meillä on velvollisuus ottaa kantaa Saara Lindfeltin ajatuksiin Sibelius-monumentin kasvokuvan siirtämisestä Finlandia-taloon (HS Mielipide 28.10.).

Kasvokuva on todellakin kompromissi, jolla Sibelius-Seuran silloinen johto halusi tyynnyttää suurta yleisöä abstraktin muistomerkin aiheuttamasta järkytyksestä. Jo säveltäjä Dmitri Šostakovitš totesi monumentilla vieraillessaan: ”Das ist ein anderes Opus.” Se on kuitenkin pian 60 vuotta ollut osa kokonaisuutta. Niin kauan kuin asia on meidän oikeudenomistajien vallassa, se jää paikoilleen. Eila Hiltusen tekijänoikeudet jatkuvat vuoden 2073 loppuun.

Kerrottakoon taustaksi, että myös kasvokuvan paikka kallioleikkauksen päällä on kompromissi. Veistos oli tarkoitus sijoittaa leikkauksen seinämän syvennykseen, mutta rahat loppuivat kesken eikä leikkaukselle saatu riittävää korkeutta. Saara Lindfeldtin moittimat ”klöntit” kuuluivat alkuperäiseen muotokuvasuunnitelmaan ja olisivat kalliota vasten epäilemättä vähemmän irrallisia.

Kasvokuvan taustaksi istutettiin vuorimäntyjä, jotka eivät kallion päällä menestyneet. Eila Hiltunen ja Sibelius-Seuran puheenjohtaja L. A. Puntila kävivät myöhemmin etsimässä taustaksi sopivia kivenlohkareita, tuloksetta. Itse olemme nähneet mielessämme kasvokuvan taustana pitkähkön graniittiseinämän, johon olisi kaiverrettu perustiedot Jean Sibeliuksesta. Netissä on nyt tuhansia turistien ottamia kuvia monumentista, joka eräänkin mukaan on tehty ”paikalliselle säveltäjälle”.

Taiteilijan tekijänoikeudet eivät aina muistu mieleen edes Helsingin kokoiselle ja kykyiselle toimijalle. Puiston sinänsä tervetullut peruskorjaus toteutettiin oikeudenomistajia kuulematta, vaikka Sibelius-monumentti ympäristöineen on julistettu ympäristötaideteokseksi, ja alkuperäisen maastosuunnitelman laatinut arkkitehti Juhani Kivikoski on vielä elossa.

Ajat muuttuvat ja tarpeet sen mukana. Kuka olisi 1960-luvulla uskonut, että Sibelius-monumentilla käy vuosittain jopa puoli miljoonaa vierailijaa. Olemme itse tehneet Helsingin kaupungille aloitteita puiston kehittämisestä. Tuoreimpaan ovat yhtyneet arvostetut taideasiantuntijat Leena Ahtola-Moorhouse ja Maria Didrichsen sekä ja Sibeliuksen jälkeläinen, arkkitehti Severi Blomstedt. Tyhjillään olevasta Villa Bråvallasta voitaisiin kehittää vierailijakeskus syventävine informaatioineen ja palveluineen, Mechelininkadun itäpuolisesta puiston osasta veistospuisto. Mechelininkadun notkon ylittävä jalankulkusilta yhdistäisi puiston osat. Opasteet Kisahallin pysäkiltä puistoon auttaisivat omatoimisia kävijöitä ja vähentäisivät liikennettä Merikannontiellä. Ei reaktioita.

Alueen palvelut ja informaatiotarjonta ovat nyt minimaaliset. Kaupustelijat ja uskonlahkot saavat toimia vailla sääntöjä ja valvontaa. Eikö meillä voisi olla muistomerkkirauha hautarauhan tavoin? Missä muualla pääkaupungin ykkösnähtävyys on auki 24/7, ilmainen, vartioimaton ja vailla maksullisia lisäpalveluita? Kaupungilla monumentin omistajana luulisi olevan tähän intressi.

Teosta hallinnoiva kaupungin taidemuseo HAM iloitsee kuitenkin lähinnä siitä, että monumentti on kaikista kaupungin julkisista teoksista helppohoitoisin. Se onkin ikuiseksi tarkoitettu.

• Markku Pietinen
• Kauniainen
• Piia Virtanen
• Espoo

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.