Parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä oleva sosiaalihuollon palvelu-uudistus sisältää ehdotuksia, jotka muuttavat sosiaalipalveluja merkittävästi.

Lakiesityksen tavoitteena on lisätä hyvinvointialueiden mahdollisuuksia järjestää palvelut nykyistä joustavammin. Yksityiskohtaista sääntelyä purkamalla pyritään siihen, että alueelliset erityispiirteet ja asiakkaiden yksilölliset tarpeet otetaan aiempaa paremmin huomioon.

Esitykseen vaikuttaa myös julkisen talouden säästöpaine. Hallitus päätti keväällä 2024 kehysriihessään, että sosiaalihuoltoon pitää tehdä sadan miljoonan euron säästöt.

Säästöjä haetaan muun muassa vähentämällä palvelujen hakemista ja päätöksentekoa koskevaa sääntelyä ja lakkauttamalla joitain palveluja. Muutosten arvioidaan vähentävän hallinnollista työtä ja mahdollistavan sosiaalihuollon henkilöstön vähentämisen yli 800 henkilötyövuodella.

Sosiaalihuolto vastaa ihmisten perustarpeisiin ja turvaa perusoikeuksia, kuten oikeutta toimeentuloon, asumiseen ja jopa elämään. Vuoden 2025 lopussa sosiaalihuollossa oli 720 000 asiakasta. Heidän joukossaan on muun muassa lapsiperheitä, ikääntyneitä, mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsiviä ja vammaisia henkilöitä.

Vaikean elämäntilanteen ja heikentyneen toimintakyvyn takia sosiaalihuollon asiakkaat eivät välttämättä osaa puolustaa oikeuksiaan tai edes tunne niitä. Heidän oikeusturvaansa pitäisi vahvistaa, ei heikentää.

Selkeyttämisen, yksinkertaistamisen ja joustavoittamisen nimissä tehty sääntelyn keventäminen voi kuulostaa järkevältä byrokratian karsimiselta, mutta siinä on vaaransa.

Yksi kevennysesityksistä koskee työntekijöiden asiakastietojärjestelmään tekemiä kirjauksia. Asiakkaan elämäntilanteen ja avuntarpeen tarkka kirjaaminen on välttämätöntä hänen oikeusturvansa ja sen toteutumisen valvonnan kannalta. Jos olennaista tietoa jää kirjaamatta, päätöksestä valittaminen voi vaikeutua, ja asiakas saattaa jäädä kokonaan ilman tarvitsemaansa palvelua.

Nykyisen lain mukaan palvelutarpeen arviointi on aloitettava viipymättä ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivytystä. Tietyille asiakasryhmille on säädetty myös tarkat määräajat. Lisäksi arvioinnin on sisällettävä laissa määritellyt tiedot. Hallitus esittää tämän sääntelyn purkamista ja palvelutarpeen arvioinnin korvaamista kevyemmällä tuen tarpeen arvioinnilla.

Palvelutarpeen arviointia koskevan sääntelyn kumoaminen johtaisi siihen, että omatyöntekijä nimettäisiin ja asiakassuunnitelma laadittaisiin nykyistä harvemmille asiakkaille. Asiakassuunnitelmaan kirjataan työskentelyn tavoitteet ja se, millaista apua asiakas voi odottaa saavansa, ja omatyöntekijä auttaa asiakasta suunnistamaan monimutkaisessa palvelu- ja etuusjärjestelmässä.

Terveydenhuollossa kehitetään omalääkärimalleja, mutta sosiaalihuollossa kehitys kulkisi päinvastaiseen suuntaan. Itselle nimetyn työntekijän tuki on sosiaalihuollossa vähintään yhtä tärkeää kuin terveydenhuollossa.

Joidenkin palvelujen lakkauttaminen ja uudelleenmäärittely vaarantaisi asiakkaiden oikeusturvan. Kasvatus- ja perheneuvonta, perhetyö, tehostettu perhetyö sekä kotiin vietävä ja ryhmämuotoinen perhekuntoutus yhdistettäisiin uudeksi lapsiperheiden tuen palveluksi. Kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus sekä vammaisten henkilöiden työtoiminta ja työllistymistä tukeva toiminta yhdistettäisiin uudeksi toimintakyvyn ja osallisuuden tuen palveluksi.

Hyvinvointialueet saisivat pitkälti päättää, mitä palveluja ne uuden nimikkeen alla tarjoavat. Palvelujen alueittainen vaihtelu heikentäisi kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Muutosten seurauksena asiakkailla olisi aiempaa vähemmän mahdollisuuksia saada tietoa oikeuksistaan ja tarjolla olevista palveluista. Merkittäviä asiakkaan asemaa vaarantavia lakimuutoksia ei tulisi tehdä tältä pohjalta, lähinnä säästösyistä.

Minttu Ojanen ja Erja Saarinen ovat erityisasiantuntijoita Suomen sosiaali ja terveys Soste ry:ssä.

Vieraskynien kirjoitusohjeet: www.hs.fi/vieraskyna

Source: Helsingin Sanomat · Minttu Ojanen, Erja Saarinen

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira