Sokea Riikka Hänninen opaskoira Islan kanssa Musti ja Mirri -liikkeen myyntitiskin äärellä.
Riikka Hännisen mukaan ongelma kosketusnäyttöjen kanssa on yleinen eikä koske vain Mustia ja Mirriä. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Kuluttajat

Sokea Riikka Hänninen ei voinut maksaa Mustissa ja Mirrissä

Musti ja Mirri pahoittelee tilannetta ja vaihtoi maksupäätteet. Ongelma koskee myös esimerkiksi kodinkoneita ja paketti­automaatteja, joissa on kosketusnäyttö.

7:25

Riikka Hänninen, 46, oli ostamassa ruokaa lokakuun alussa opaskoiralleen Islalle Mustissa ja Mirrissä Helsingin Viikin myymälässä.

Kun Hännisen piti maksaa, kassalla olikin kosketusnäyttö. Hän ei pysty käyttämään sitä sokeana, koska siitä puuttuu näppäimistö.

Hännisellä ei ollut käteistä, eikä hänen puhelimessaan ole mobiilimaksua.

Hän ei pystynyt maksamaan koiranruokia kosketusnäytöllisen maksupäätteen takia.

Tämä ei jäänyt ainoaksi kerraksi.

Kosketusnäyttöjä on ollut monissa kaupoissa, myymälöissä ja ravintoloissa.

– Jotkut myyjät ovat ehdottaneet, voinko sanoa heille tunnuslukuni. Kuka antaisi pankkikorttinsa tunnusluvun tuntemattomalle ihmiselle?

Hänninen kertoo törmäävänsä ongelmaan joka kuukausi muutamia kertoja.

– Koskaan ei voi tietää, milloin tuleekin yhtäkkiä tilanne, etten voi sokeana maksaa.

Kerran Hänninen meni sokean ystävänsä kanssa ravintolaan syömään kolmen ruokalajin illallista. Maksun hetkellä eteen tuli kosketusnäyttö.

– Se on todella stressaavaa ja se on väärin.

Hänninen toivoo, että maksupäätteissä olisi selkeästi erottuvat numeronäppäimet, jotka hän voi sormillaan tuntea.

Katso, kun Riikka Hänninen kertoo kokemuksestaan Mustissa ja Mirrissä:

Riikka Hänninen on kohdannut monesti tilanteita, joissa hän ei pysty maksamaan kosketusnäytön takia.

Ongelma on laaja

Viime vuoden kesän jälkeen EU-alueelle tuotavien maksupäätteiden on pitänyt täyttää esteettömyysvaatimukset.

Näkövammaisten liiton saavutettavuusasiantuntija Terhi Manninen kertoo, että ennen esteettömyysdirektiivin voimaantuloa EU-alueella markkinoille tulleita ja valmistettuja maksupäätteitä saa kuitenkin edelleen myydä ja käyttää.

Siksi yrityksillä on yhä käytössä kosketusnäytöllisiä maksupäätteitä.

– Meillä on lainsäädäntöä, mutta se ei tässä hetkessä auta, Manninen sanoo.

Sokean Riikka Hännisen käsi kosketusnäytöllä varustetun näyttöpäätteen vieress.
Tältä näytti Mustin ja Mirrin kosketusnäyttö, jolla Hännisen olisi pitänyt maksaa. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Näkövammaisten liiton järjestö- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Sari Kokko kertoo, että kosketusnäytölliset maksupäätteet ovat tuttu ongelma Suomessa ja globaalisti.

– Kaikilla pitäisi olla oikeus yhdenvertaiseen maksamiseen ja saavutettavaan, esteettömään maksamiseen.

Suomessa arvioidaan olevan noin 55 000 näkövammaista, joista noin 9 000 on sokeita.

Tämän lisäksi osalla iäkkäistä ihmisistä voi olla ongelmia kosketusnäytöllisten laitteiden kanssa.

Ongelmat eivät rajoitu kosketusnäytöllisiin maksupäätteisiin.

Kosketusnäyttöjä on myös esimerkiksi kodinkoneissa, pakettiautomaateissa, ovikoodijärjestelmissä, hisseissä sekä ilmoittautumisautomaateilla.

– Meille tulee esimerkiksi huolta, että pitäisi ostaa kodinkone. Mistä löydän sellaisen, joka toimii esteettömästi?

Sokea Riikka Hänninen opaskoiransa Islan kanssa Robert's coffeen tiskillä.
Riikka Hänninen kertoi Mustin ja Mirrin maksamistilanteesta sosiaalisessa mediassa. Hän kertoo jakavansa usein juttuja, joita ihmiset eivät tule ajatelleeksi. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Sari Kokon kokemuksen mukaan monet yrittäjät eivät huomioi maksupäätteiden saavutettavuutta.

– Vasta siinä vaiheessa, kun on näkövammainen asiakas maksamassa, yrittäjät ajattelevat, että 'ei hyvänen aika, eihän tämä onnistu'.

Kokon mukaan ongelmat liittyvät maksamisen lisäksi myös yksityisyyteen ja turvallisuuteen.

– PIN-koodia et saa luovuttaa kenellekään toiselle. Se on ihan yksiselitteistä.

Musti ja Mirri vaihtoi maksupäätteet

Mustilla ja Mirrillä sekä Peten Koiratarvikkeella on ollut tänä syksynä kosketusnäytöllinen maksupääte kymmenissä Suomen myymälöissä.

Näin kertoo sähköpostitse Mustin ja Mirrin rahoituksesta, vakuutuksista ja sijoittajasuhteista vastaava johtaja Martin Svedholm.

Svedholmin mukaan kosketusnäytöllisistä maksupäätteistä päätettiin luopua sen jälkeen, kun haasteet huomattiin.

– Olemme pahoillamme kosketusnäytöllisen maksupäätteen aiheuttamasta asioinnin haastavuudesta ja haluamme jatkossa varmistaa, että kaikki asiakkaamme voivat asioida myymälöissämme mahdollisimman sujuvasti ja itsenäisesti.

Svedholmin mukaan päätös vaihdosta uuteen maksupäätteeseen tehtiin elokuussa pilottikäytön jälkeen. Rajoitetun saatavuuden takia vaihdot aloitettiin Peten Koiratarvikkeen sekä Mustin ja Mirrin myymälöissä syyskuussa ja vaihdot saatiin valmiiksi torstaihin 29. lokakuuta mennessä.

Maksupäätteet ja uudet vaihdettavat maksupäätteet ovat hollantilaisen Adyenin valmistamia.

Sokea Riikka Hänninen keskustelee Robert's Coffeen myyjän kanssa kassalla kauppakeskus Arabiassa.
Riikka Hännisen suosimassa kahvilassa ei ole kosketusnäyttöä, joten maksaminen onnistuu. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Adyenin Pohjoismaiden ja Baltian maajohtaja Tobias Lindh vastaa Ylelle sähköpostitse, että Adyenin kosketusnäytölliset maksupäätteet täyttävät kaikilta osin EU:n esteettömyysdirektiivin vaatimukset.

Maksupäätteessä on muun muassa kosketuspalaute, ääniopastus sekä kuulokeliitäntä.

– Vaihdamme yhteistyössä Musti Groupin kanssa nämä maksupäätteet toiseen malliin, jossa on fyysinen näppäimistö. Näin pyrimme parantamaan näkövammaisten asiakkaiden käyttökokemusta, Lindh kirjoittaa.

Taksikuskilla oli käteistä

Riikka Hännisellä ei ollut tietoa, kuinka kosketusnäyttö toimisi esteettömästi Viikin maksamistilanteessa. Myyjä ei myöskään opastanut, kuinka hän olisi voinut maksaa kosketusnäytöllä.

Hänninen sai onneksi maksettua Mustin ja Mirrin ostokset ystävällisen taksinkuljettajan avulla.

– Taksinkuljettaja maksoi ruoat myymälään käteisellä ja minä maksoin hänelle takaisin, mutta tämä oli ihan tuurista kiinni.

Hänninen laittoi tapahtuneen jälkeen Mustiin ja Mirriin palautetta asiakaspalveluun. Yle on nähnyt Mustin ja Mirrin sähköpostivastauksen Hänniselle. Musti ja Mirri vastasi 9. lokakuuta pahoittelevansa tilannetta.

Henkilökuvassa sokea Riikka Hänninen ja opaskoira Isla.
Riikka Hänninen muistuttaa, että näkövammaisena monet asiat vaativat etukäteisjärjestelyä. Esimerkiksi Mustin ja Mirrin myymälä sijaitsee kauempana kotoa, ja sinne täytyy matkustaa opaskoira Islan kanssa taksilla. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Hännisen mielestä on mahtavaa, että Musti ja Mirri vaihtoivat kosketusnäytöt.

Silti hän kyseenalaistaa, miksi saavutettavuus otetaan huomioon vasta virheen jälkeen.

Hänninen pitää kosketusnäyttöjä syrjintänä. Hänen mielestään on välinpitämätöntä, että näkövammaisten mahdollisuutta maksaa ei ole otettu huomioon laitteita valittaessa.

Hänninen kritisoi myös maksupäätteitä myyviä yrityksiä.

– Pääviestini varsinkin isoille maksupäätefirmoille on se, että kantakaa vastuu.

Source: Yle · Tanja Kröger, Esa Syväkuru

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira