Miestä epäillään kahdesta tapon yrityksestä. Puukotus tapahtui tiistai-iltana Kalevassa, kauppakeskus Kalen edustalla.

Kauppakeskus Kale etualalla.
Puukotuksessa loukkaantunut toimitettiin sairaalahoitoon. Kuva kauppakeskuksen pihasta toukokuulta 2022. Kuva: Miikka Varila / Yle

16:04

Poliisi on pidättänyt henkilön, jota epäillään tiistai-iltana Tampereen Kalevassa tapahtuneesta puukotuksesta.

Pidätetyn epäillään puukottaneen yhtä ja yrittäneen puukottaa hetkeä myöhemmin myös toista uhria lähistöllä.

Poliisin mukaan ensimmäinen uhri loukkaantui ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon. Toinen uhri sai ulkovaatteisiinsa repeämän puukosta, mutta ei loukkaantunut fyysisesti.

Tekojen jälkeen paikalta poistui kaksi henkilöä. Poliisi tavoitti heidät nopeasti tapahtumapaikan läheisyydestä omien tutkintatoimiensa ansiosta. Toinen kiinniotetuista on vapautettu.

Poliisi epäilee teoista 2000-luvulla syntynyttä vieraspaikkakuntalaista miestä. Häntä epäillään kahdesta tapon yrityksestä. Poliisi esittää häntä torstaina vangittavaksi.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marfa Raipela Sisä-Suomen poliisista kertoo tiedotteessa, että poliisi on päässyt kuulemaan asianomistajia.

– Meillä on hyvä käsitys tapahtumien kulusta. Pyrimme selvittämään vielä muun muassa tekojen motiivia.

Epäilty tai uhrit eivät tunteneet toisiaan entuudestaan. Poliisi jatkaa tutkintaa muun muassa kuulusteluilla.

Source: Yle · Elina Nieminen

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira