Norjan Tulli tulkitsi kesällä kalantuontikieltoja koskemaan myös itse pyydettyjä makean veden kaloja. Tämä sääntö kuitenkin kumottiin liki samantien.
7:35
Norjalaiset poliitikot haluavat kieltää turisteja viemästä Norjassa pyytämäänsä merikalaa ulkomaille, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.
Norjalaiset kalastusturistit ovat vieneet maasta kalaa viimeisten kolmen vuoden aikana noin neljän miljardin kruunun arvosta, ja tämän vuoden saalis on jo lähes 1,5 miljardia kruunua. Tämä on norjalaispoliitikkojen mielestä liikaa. Osa heistä haluaa NRK:n mukaan täyskiellon, osa tiukempia rajoituksia.
NRK:n haastattelema Øksnesin kunnanjohtaja Elisabeth Sørdahl vaatii vientikiintiön laskemista nollaan ja tiukempaa rajavalvontaa.
Hänen mukaansa kalastusturismin pitäisi keskittyä elämyksiin, ei kalastajien raaka-aineiden ilmaiseen viemiseen ulkomaille. Sørdahlin mielipide painaa, sillä hän on yksi Norjan suurimman kalastuskunnan johtajista.
– Meidän on estettävä turisteja viemästä raaka-aineitamme maasta. Raaka-aineemme on arvokasta, ja sitä on hoidettava kestävästi niin, että myös tulevilla sukupolvilla on kalaa saatavilla, Sørdahl sanoo NRK:n haastattelussa.
Jo nyt tiukat säännöt
Norjalla on jo nyt tiukat määräykset merikalan, kuten turskan, viemisestä pois maasta. Sääntöjä kiristettiin tälle vuodelle.
Aiemmin turisti sai viedä 18 kiloa merestä pyydettyä kalaa kaksi kertaa vuodessa. Tänä vuonna kiintiö on 15 kiloa, ja ensi vuodesta alkaen 10 kiloa.
Kalan on oltava kalastusmatkailuyrityksen kautta pyydettyä, ja siitä on esitettävä todiste.
Nämä säännökset koskevat vain suolavedestä pyydettyä kalaa. Itse pyydetty lohi, taimen tai rautu ja muut makean veden kalat eivät kuulu asetuksen piiriin.
Norjassa käy vuosittain paljon suomalaisia kalastamassa.
Yle kertoi kesällä, kuinka Norjan Tulli tulkitsi kesällä kalantuontikieltoja koskemaan myös itse pyydettyjä makean veden kaloja. Tämä sääntö kuitenkin kumottiin liki samantien.
Norjassa on myös runsaasti muita tuontikieltoja Suomeen. Niiden rikkomisesta voi saada isot sakot.
Yrittäjä: katastrofaalinen ratkaisu
Lofooteilla sijaitsevan Sjybrygga-kalastusleirin toimitusjohtaja Vidar Andreassen pitää mahdollista täyskieltoa katastrofaalisena ratkaisuna.
– Jos kalan vieminen kiellettäisiin täysin, uskon, että toiminta kävisi hyvin kannattamattomaksi. Vierasmäärä romahtaisi, hän sanoo NRK:n haastattelussa.
Andreassenin mukaan matka Norjaan maksaa paljon, ja jos kalan kotiin vieminen ei olisi mahdollista, matkailijat saattaisivat valita halvempia kohteita.
Kalatalous- ja meriministeri Marianne Sivertsen Næss on samaa mieltä siitä, että kalastusmatkailun pitäisi keskittyä elämyksiin. Hänen mukaansa hallitus ei silti aio asettaa täyskieltoa kalan viemiselle maasta.
Hallitus harkitsee Næssin mukaan sen sijaan turistikalastuskortin ja kalastusmatkailuyritysten hyväksymisjärjestelmän käyttöönottoa.
– Haluamme, että kalastusmatkailu perustuisi enemmän elämykseen eikä siihen, että pakastin täytetään, Næss sanoo.
Sørdahlin mukaan kalastuskortin käyttöönotto johtaisi vain lisää byrokratiaan, jota pitäisi valvoa entistä enemmän.
– Emme pysty valvomaan edes nykyisiä järjestelmiä, hän toteaa.
Kalastus ja kalatalous ovat yksi tärkeimmistä elinkeinoista Norjassa. Viime vuonna Norjan merenantien viennin arvo saavutti kaikkien aikojen ennätyksen, 181,5 miljardia Norjan kruunua eli noin 15–16 miljardia euroa.
Source: Yle · Armi Auvinen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira