Ilmainen kahvitarjoilu. Se oli asia, joka sai jyväskyläläisen Nea Hyvärisen, 25, vihdoin kotoaan liikkeelle vuoden 2025 alussa.
Hyvärinen vietti melkein koko edellisen vuoden yksin kotiinsa lukkiutuneena.
– En tehnyt elämälläni yhtään mitään enkä halunnut tehdä mitään, Hyvärinen kertoo.
Määrä kasvoi 36 000 nuorella edellisestä vuodesta. Viime vuoden lukuja ei ole vielä saatavilla.
Osa nuorista tarvitsee tukea ennen kuin työn tai opiskelupaikan hakeminen onnistuu.
Jyväskylässä etsivän nuorisotyön toiminta tavoittaa näitä nuoria avun pariin erityisen hyvin.
Kun Hyvärinen keväällä 2023 valmistui verkko-opinnoissa kokki-restonomiksi, hänen elämänsä alkoi murentua. Hän ei saanut töitä, vaikka kuinka yritti.
Ajattelin, että en ansaitse apua, olen niin paska ja turha.
Hyvärisellä oli masennusta, ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriöitä sekä muita mielenterveysongelmia, mutta ei liiallista päihteiden käyttöä.
Yle on nähnyt Hyvärisen terveyteen liittyviä terveydenhuollon kirjauksia.
Koska Hyvärisellä ei ollut mielenterveysongelmien vuoksi työnhakuvelvoitetta, hän pelasi videopelejä ja roikkui netissä pahimmillaan 16 tuntia vuorokaudessa.
Ruokaa hän tilasi kotiin robotin avulla tai Wolt-sovelluksella. Päivät Hyvärinen nukkui.
– Se oli sellaista yöelämistä. En nähnyt valoa missään, velloin toivottomuudessa enkä liikkunut ollenkaan, vaan lihoin todella paljon.
Nea Hyvärinen koki, että työnhaku musersi hänet:
Huoli-ilmoituksesta kohti parempaa
Lopulta eräs ystävä teki Hyvärisestä huoli-ilmoituksen.
Kun sosiaalityöntekijä soitti Hyväriselle ja ehdotti vierailua Etsivän nuorisotyön Akku-ryhmän luona, nuori nainen kiinnostui.
– Sain motivaatiota siitä, että sieltä saa ilmaista kahvia ja joskus myös ruokaa. Siitä tuli tosi nopeasti minulle rutiini, ja aloin reipastua.
Aluksi kahvittelu kaksi kertaa viikossa tuntui Hyvärisestä liialta, mutta pian hän tunsi, että se olikin jo liian vähän.
– Lähdin liikkeelle ihan nollasta ja kohta osallistuin kaikkeen toimintaan, mitä vaan sai.
Nea Hyvärinen yllättyi, miten hyvältä tuntui tavata Akku-ryhmässä toisia ihmisiä:
Panostus nuorten tavoittamiseen
Etsivä nuorisotyö tavoittaa töiden, opiskelujen tai armeijan ulkopuolelle jääneitä nuoria erityisen hyvin Jyväskylässä.
Jyväskylässä näistä nuorista tuli viime vuonna lähes 900 yhteydenottoa, ja heistä lähes 600 nuorta jäi etsivän nuorisotyön asiakkaaksi.
Koko Suomessa huoli-ilmoituksia etsivälle nuorisotyölle tehtiin vuonna 2025 yli 30 000 ja vain 3 751 nuorta jäi tavoittamatta. Yli 20 000 tavoitetun nuoren kanssa jatkettiin pidempää asiakkuutta.
Yhteydenottoja tekevät nuoret itse tai heidän läheisensä, oppilaitokset tai muut viranomaiset, kuten Puolustusvoimat.
Etsivän nuorisotyön tiiminvetäjä Sini Moberg uskoo, että Jyväskylän hyvä tavoittavuus perustuu tiiviiseen yhteistyöhön esimerkiksi oppilaitosten kanssa.
Lisäksi tiimi panostaa sinnikkäästi nuorten tavoitteluun kolmen kuukauden ajan.
Jos nuoreen ei saada yhteyttä puhelimitse tai viesteillä, prosessi etenee kirjeen lähettämiseen. Viimeisenä keinona tehdään kotikäynti.
– Ilmoitamme, että tulemme käymään kotiovella kysymässä, voitaisiinko auttaa, Moberg kertoo.
Tukitoimien leikkaukset iskevät nuoriin
Nuorisotyöttömyys on Suomessa synkissä lukemissa.
Etsivän nuorisotyön ja työpajatoiminnan asiantuntijajärjestöstä Intosta asiantuntija Miikka Piiroinen kertoo, että monet nuoret ovat niin huonokuntoisia, ettei heistä ole yksin hakemaan töitä tai apua.
Nuorten ongelmien taustalla on tyypillisesti ulkopuolelle jättämistä, koulukiusaamista ja -väkivaltaa sekä vaikeita kotioloja.
Kun tällaisessa tilanteessa lähipiirissä sattuu vielä onnettomuus tai jokin muu vaikeus, aiheuttaa se nuorelle sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja arkuutta olla oma itsensä.
Myös etsivän nuorisotyön valtionavustusten taso on viime vuosina heikentynyt. Monella paikkakunnalla nuorille ei ole enää tarjolla edes kahvia.
Piiroinen suhtautuu niihin varauksella.
– Entä jos ei aina keksittäisikään uutta pyörää, vaan katsottaisiin nykyisiä toimijoita ja resursoitaisiin.
Nean haaveissa kuntouttajan työ
Nea Hyvärinen käy edelleen Akku-ryhmässä.
Hän on myös itse alkanut tehdä nuorten parissa vapaaehtoistyötä ja aloittanut opiskelun.
Nea Hyväriselle kuntoutumisessa on ollut ehdottomasti tärkeintä, että hän poistuu joka päivä neljän seinän sisältä:
Hyvärisen haaveena on kuntoutuksen ohjaajan ammatti.
– En olisi ikinä uskonut, että alan vielä opiskella.
Hyvärisellä on nyt hyvä unirytmi, hän liikkuu ja syö terveellisesti.
Toivon, että pääsen työhön, josta nautin. Haaveilen myös perheestä ja koirasta ja ettei tarvitse stressata rahasta.
Hyvärinen on käynyt kohta kolme vuotta psykoterapiaa, ja elämä näyttää taas valoisalta. Hän on tehnyt elämäntaparemontin ja hänellä on uusi hyvä parisuhde.
Hän rohkaisee nuoria ottamaan apua vastaan.
– On tärkeää, että on joku, joka motivoi lähtemään kotoa. Se, että tapaa ihmisen, jolle voi puhua, auttaa niin paljon.
Source: Yle · Titta Puurunen, Niko Mannonen, Alberto Politi
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira