Koululaisten maksuttomista bussimatkoista on virinnyt kiivas keskustelu Mikkelissä.

Mikkelin kaupunkikehityslautakunta päätti yllättäen tiistaina, että peruskoululaisten maksuton Waltti-bussikortti poistuu. Asia nousi lautakunnassa esille joukkoliikenteen taksojen päättämisen yhteydessä.

Lasten ja nuorten maksuton bussikortti eli Waltti-kortti on ollut Mikkelissä käytössä lähes kymmenen vuotta. Peruskoululaiset ovat voineet käyttää korttia myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Mikkeli on yksi harvoista kaupungeista, joissa korttia on voinut käyttää koulumatkojen lisäksi omiin menoihin. Peruskoululaiset ovat tottuneet kulkemaan busseilla kaupunkiliikenteessä.

Mikkeliläisen Joonas Valjakan mukaan nuoret ovat puhuneet Waltti-kortista koulussa.

– Tunnen nuoria, jotka käyttävät bussia paljon ja heitä harmittaisi, jos Waltti-kortti poistuu, sanoo Valjakka sanoo.

Hän itse käyttää etua enimmäkseen talvisaikaan.

Kaksi poikaa ovat skootterin äärellä Mikkelin torin linja-autopysäkillä.
Joonas Valjakka (vas.) sai kyydin skootterilla kaveriltaan Robin Grunerilta, koska sää on hyvä ja skootteri on kunnossa. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Mikkeliläinen Veera Herttuainen kannattaa maksuttoman Waltti-kortin jatkumista. Hän matkustaa kouluun bussilla vuorotellen vanhempien luota.

– Isältä matkaa kouluun on kahdeksan kilometriä ja äidiltä puolitoista, Herttuainen kertoo.

Myös Hulda Seppänen kulkee koulumatkat kaupunkiliikenteen bussilla. Seppäsen koulumatka on 25 kilometriä suuntaansa.

Lautakunta teki yllätyspäätöksen

Mikkelin kaupunkikehityslautakunnassa kokoomuksen Mikko Kosonen esitti, että koululaisten maksuton bussikortti lakkautetaan. Muutosehdotus voitti pohjaehdotuksen äänin 6–5.

Pohjaesitys perustui kaupunginhallituksen hyväksymään talousarvioesitykseen. Sen mukaan koululaisten maksuttomat bussimatkat jatkuisivat kuten ennenkin.

Kaupunkikehitysjohtaja Jouni Riihelä Mikkelin kaupungilta luonnehtii tilannetta erikoiseksi.

– Lautakunta hyväksyi omassa talousarvioesityksessään kaupunginhallitukselle maksuttoman koululaisten joukkoliikenteen.

Kaupunkikehityslautakunnan tiistainen päätös ei sisälly kaupunginvaltuustolle esitettävään talousarvioon.

Keskiviikkona Mikkelin kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ilmoitti Ylelle tekstiviestillä, että hän käyttää asiassa otto-oikeutta.

Torstaina Mikkelin kaupunki tiedotti, että myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Pöyry (kesk.) käyttää otto-oikeutta kaupunkikehityslautakunnan päätökseen.

Kun otto-oikeutta käytetään, asia siirtyy ylemmän toimielimen, tässä tapauksessa kaupunginhallituksen, ratkaistavaksi.

Lautakunnan aiempi päätös ei sido kaupunginhallitusta. Se voi päätyä samaan ratkaisuun, muuttaa päätöstä tai tehdä asiassa kokonaan uuden päätöksen.

Tämä tarkoittaa sitä, että koululaisten maksuttomia bussimatkoja käsitellään uudelleen kaupunginhallituksen kokouksessa 16. marraskuuta.

Koululaisten maksuttoman Waltti-kortin mahdollinen loppuminen on herättänyt runsaasti keskustelua muun muassa sosiaalisessa mediassa.

Matkustajia on astumassa sinisen Mikkelin paikallisliikenteen linja-auton kyytiin.
Koululaiset ovat voineet käyttää Waltti-korttia rajattomasti Mikkelissä. Paikallisbusseilla on voinut kulkea esimerkiksi harrastuksiin ja kaverin luo. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Hakala: ”En uskonut, että esitys menee läpi”

Kaupunkikehityslautakunnan jäsen Kerttu Hakala (vihr.) ei päässyt tiistai-illan kokoukseen.

– Olimme saaneet tiedon, että kokoomus aikoo esittää Waltti-kortista luopumista. En itse uskonut, että esitys menee lautakunnassa läpi, Hakala sanoo.

Hakalan varajäsen kokouksessa oli Anna Forsström (vihr.).

– Varajäseneni Forsström äänesti sen puolesta, että lapset ja nuoret saisivat Waltti-kortin jatkossakin, eikä bussimaksua perittäisi.

Maksuttoman bussikortin mahdollisella lakkauttamisella voi olla iso vaikutus perheisiin, sillä lasten koulumatkojen lisäksi vanhempien täytyy itse järjestää ja maksaa kuljetukset harrastuksiin.

Mikkelin paikallisbusseissa ilkivalta oli iso ongelma viime kesänä. Tänä syksynä ilkivaltaa ei busseissa ole havaittu.

Source: Yle · Riina Mäentausta, Marja Roiha

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira