Patria esitteli tänään vesijetin, josta voi tehdä hyökkäys­droonin.

Patria muunsi vesijetin sotilaskäyttöön.

19:37

Tavallinen vesijetti voi olla tarvittaessa hyökkäysase. Tällä kertaa Upinniemen rantavajasta merelle syöksyvässä jetissä ei kuitenkaan ole räjähteitä vaan tutka.

Normaalina aikana tämänkaltaiset miehittämättömät järjestelmät valvovat ja tiedustelevat. Poikkeusaikana niihin voidaan lisätä räjähteitä.

Kuljettajaa ei näy missään. Hän kauko-ohjaa laitetta tietokoneen avulla.

– Nämä on kaupallisia vesijettejä, jotka on varustettu meidän autonomiayksiköllä, sanoo Patrian liiketoimintajohtaja Mikko Leino.

Patrian vesijetistä muunnettua droonia testataan Upinniemessä.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on osoittanut, kuinka kekseliäästi halvoista nelikoptereista, lennokeista ja veneistä tulee sodankäynnin välineitä. Samaa kehitystä seurataan muuallakin, niin menestyvä puolustusteollisuus kuin pienet start-upit.

Patrian meridrooni on yksi piloteista, joista kehitetään muokattavia autonomisia järjestelmiä. Puolustusvoimat ja Patria esittelivät laitetta Upinniemessä.

Niin Suomen kuin muidenkin maiden huomio on ollut Ukrainassa, kun Venäjän hyökkäykseltä puolustautuva maa on kehittänyt nopeasti halpaa teknologiaa. Mutta samat kyvyt on nyt myös Venäjällä, joka on kopioinut Ukrainaa.

– Seuraamme Venäjän miehittämättömien järjestelmien osaamista olemme hyvin kärryillä, missä he menevät, sanoo Rannikkoprikaatin komentaja Henri Lavi.

Lavi ei anna suoraa arvioita Venäjän järjestelmien tasosta, mutta sanoo niiden kehittyneen viiden sotavuoden aikana.

Merivoimien komentaja Tuomas Tiilikainen kuvaa miehittämättömien järjestelmien olevan lähes välttämättömiä, kun halutaan valvoa tehokkaasti Suomen rannikoiden karikkoisia vesiä.

Järjestelmissä on etuja. Droonit eivät väsy kuten ihmiset. Drooneja voidaan uhrata menettämättä ihmishenkiä. Ne ovat myös suhteellisen edullisia.

– Ne eivät korvaa miehitettyjä järjestelmiä vaan täydentävät niitä, Tiilikainen sanoo.

Drooneja hankitaan pinnalle, pinnan alle ja ilmaan

Merivoimat perustaa Upinniemeen miehittämättömien järjestelmien komppanian. Droonikomppania aloittaa vuodenvaihteessa ja on täydessä tehossaan parin vuoden sisällä.

– Se tulee käyttämään miehittämättömiä järjestelmiä pinnalla ja pinnan alla sekä ilmassa, prikaatin komentaja Lavi sanoo.

Komppania kouluttaa ja kehittää osaamista. Merivoimat tekee yhteistyötä maa- ja ilmavoimien drooniyksiköiden sekä teollisuuden kanssa. Upinniemeen tuleva komppania on valmis osaamiskeskus parin vuoden sisällä.

Rannikkoprikaatin komentaja Henri Lavi sanoo merivoimien seuraavan Ukrainan sodassa käytettäviä droonikykyjä.

Puolustusteollisuuden ja puolustuksen kannalta ongelmana on, minkä verran laitteita kannattaa tehdä varastoon ja miten kyvyt saadaan pysymään kehityksessä mukana.

Merivoimat yrittää ratkaista asian hankkimalla laitteita lähinnä koulutuskäyttöön.

Lavi sanoo luottavansa tähänastisten kokemusten perusteella varusmiesten oppivan miehittämättömien järjestelmien käytön helposti. Loppu on tekniikkaa ja sen kehittämistä.

Jotta drooneja saadaan tarvittaessa nopeasti, merivoimat aikoo ylläpitää läheiset suhteet kotimaiseen teollisuuteen. Se tarkoittaa esimerkiksi pilotointeja ja testaamista.

– Haemme kotimaiseen meriympäristöön ratkaisuja, jotka toimivat rannikon karikkoisissa ja matalissa vesissä, Lavi sanoo.

Merivoimat kertoi aiemmin syksyllä, että miehittämättömiä järjestelmiä aiotaan hankkia yhdessä Ruotsin kanssa. Asia on kesken eikä sopimus ole vielä julkinen.

Ruotsi kertoi viime viikolla testaavansa Itämerellä valvontadrooneja, jotka se on hankkinut leasing-sopimuksella Tanskalta.

Source: Yle · Maria Stenroos

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira