Nuorten lukeminen hiipuu kuin Titanic-laiva konsanaan. Se ei ole varsinainen yllätys; kuka nyt ei valitsisi puhelinta lukemisen sijaan. Lukemisen puute vaikuttaa myös varmasti nuorten koulunkäyntiin ja yleissivistykseen. Nuoret ymmärtävät kyllä hyvin lukemisen hyödyt ja edut, mutta kirja ei silti löydy käteen.
Miten nuoret sitten saadaan innostumaan kirjoista? Lukeminen pitää saada taas osaksi nuorten arkea.
Kyse ei ole siitä, että nuoret vihaavat kirjoja, vaan se johtuu puhelimien koukuttavuudesta. Kaikkien mielestä puhelin on vaan mielenkiintoisempi kuin kirja. Itse uskon, että lukijoiden määrät lähtisivät nousuun, jos puhelimet katoaisivat tai niiden käyttöä rajoitettaisiin. On vanhempien vastuulla rajoittaa nuoren puhelimen käyttöä ja saada nuori kirjojen ääreen.
Monella nuorella lukutaito voi olla niin huono, että jopa historian kappaleen lukeminen tuntuu mahdottomalta. Jos nuori ei ole ollut pienestä pitäen kirjojen kanssa tekemisissä, voi lukeminen olla nykyään hirveää tarpomista. Siihen kuitenkin voi tehdä muutoksen lähtemällä lukemaan vaikkapa sarjakuvia tai jotain muuta itseä kiinnostavaa tekstiä.
Tärkeintä olisi, että edes jollain keinolla saataisiin nuorille kirjallisia kokemuksia ja elämyksiä. Heti alkuun ei tarvitse lukea mitään 500 sivun romaania, vaan liikkeelle voi lähteä vaikkapa päivän lehdestä. Äänikirja on myös loistava tapa lisätä kirjallisia kokemuksia arkeen.
Lukemisen avulla saadaan myös heikko koulumenestys käännettyä takaisin raiteilleen. Koealue saattaisi jäädä paremmin muistiin ja historian kirja avautuisi hiukan helpommin, jos tietää pystyvänsä lukemaan helposti. Lukeminen avaa menestyksen portit.
Nostetaan purjeet takaisin korkeiksi. Puhelimet saa heittää kaapin pohjalle lukijoiden määrän nostamiseksi. Sisukkuutta pitää löytyä – mukavuusalueella olemiseen ei saa tyytyä. Keinoja löytyy monia, joten ei muuta kuin toteuttamaan.
- Niilo Isoniemi
- yhdeksäsluokkalainen
- Nurmon yläkoulu, Seinäjoki
HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.
Source: Helsingin Sanomat
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira