Hallituksen säästötoimet kohdistuvat samanaikaisesti sekä sosiaalihuollon palveluihin että sosiaali- ja terveysjärjestöihin. Liian vähälle huomiolle on jäänyt keskeinen kysymys: kuka paikkaa toiminnan heikkenemisen tai jopa loppumisen synnyttämän aukon lapsiperheiden turvaverkossa?

Hallituksen 21. syyskuuta antama esitys sosiaalihuoltolain uudistamisesta poistaa toteutuessaan moniammatillisen työotteen lakisääteisen perustan perheiden varhaisen tuen palveluissa eli käytännössä nykyisessä perheneuvolatyössä. Useat tahot ovat tuoneet esiin esityksen ongelmia.

Hyvinvointiala Hali ry:n ja Sosten kyselyn mukaan (28.8.) 80 prosenttia kyselyyn vastanneista sote-järjestöistä arvioi joutuvansa lopettamaan jonkin toimintamuodon, ja 40 prosenttia pitää koko toimintansa lakkauttamista mahdollisena tai todennäköisenä. Tuki uhkaa vähentyä muun muassa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneilta, yksinhuoltajilta, mielenterveyden haasteiden kanssa kamppailevilta sekä erityislapsiperheiltä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjoamien yksilö- ja ryhmämuotoisten hoitojen lisäksi tarvitaan järjestöjen ylläpitämiä turvallisia kohtaamispaikkoja, joissa yhteen kokoontumisen syynä ei ole sairauden hoito. Tunne siitä, että on osa yhteisöä, luo vahvan perustan yleiselle mielen hyvinvoinnille.

Leikkausten toteutuessa vaarassa voivat olla myös monet järjestöjen hallinnoimat yleishyödylliset palvelut. Esimerkiksi kommunikaation materiaalipankki Papunet ja Selkokeskus tarjoavat sisältöjä, joita käyttävät niin kansalaiset kuin sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisetkin. Korvaavien materiaalien rakentaminen julkisin varoin olisi hidasta ja aiheuttaisi kustannuksia.

Julkisen talouden säästöpaineet ovat todellisia. Silti päätöksissä pitäisi ottaa huomioon myös niiden pitkän aikavälin vaikutukset. Hyvinvointialueet kamppailevat jo nyt taloushaasteiden kanssa eivätkä pysty korvaamaan järjestöjen katoavaa työtä.

Mahdollisuus saada apua ajoissa lisää ihmisten luottamusta yhteiskuntaan. Sosiaalihuoltolakiin ehdotetut muutokset yhdistettynä järjestöavustusten leikkauksiin ovat todellinen riski lapsiperheiden turvaverkon repeämiselle.

  • Aija Myllyniemi
  • Saila Seppänen
  • Lasten ja nuorten erikoispsykologit ry

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.

Source: Helsingin Sanomat

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira