Kauneuskirurgian sääntöjä on tiukennettava

Syyskuun alussa kerrottiin ikävä uutinen. Helsinkiläiselle yksityisklinikalle kauneusoperaatioon mennyt nuori nainen oli kuollut.

Tapaus oli tiettävästi ensimmäinen Suomessa. Se sai lisähuomiota, kun selvisi, että kyseessä oli sosiaalisessa mediassa tunnettu Olivia Oras, 27. Hänen vanhempansa kertoivat, että Oras oli mennyt Plastic Surgery Center -klinikalle teettääkseen rasvaimun ja rasvansiirron rintoihin. Sieltä hänet oli viety ambulanssilla sairaalaan, jossa hän myöhemmin kuoli.

Klinikan eteen Helsingin Aleksanterinkadulle tuotiin kynttilöitä, mutta pian huomio keskittyi klinikkaan. Sen ja sen omistaneen lääkärin Karl Johan Svedjeholmin toiminnasta tuli nopeasti ilmi monenlaisia ongelmia ja ihmetyksen aiheita. Osa niistä oli ainakin periaatteessa tiedossa, sillä Ylen Spotlight- ja MOT-ohjelmat olivat kertoneet niistä jo aiemmin. Vuosien varrella myös viranomaisille oli tehty useita epäkohtailmoituksia. Klinikka oli kuitenkin jatkanut toimintaansa. Lupa- ja valvontavirasto keskeytti sen toiminnan vasta syyskuussa Oraksen kuoleman jälkeen.

Tiedot ovat silti olleet hajanaisia. Lauantaina ilmestyneen HS:n Kuukausiliitteen laaja selvitys antaa kokonaiskuvan klinikan toiminnasta. Se herättää kysymyksiä niin viranomaisvalvonnan tasosta kuin Suomen lainsäädännöstä.

Helsingin ydinkeskustassa on siis voinut toimia kauneusklinikka, jonka toiminnassa on pitkään ollut ongelmia ja epäselvyyksiä.

Klinikalla työssä olleiden mukaan potilaille määrättiin tavallista vahvempaa lääkitystä, potilaiden vointia ei seurattu monitoreilla, leikkaussalivälineitä ei sterilisoitu kunnolla, kertakäyttöisiä rasvaimuletkuja käytettiin useita kertoja ja henkilökunta kirjautui potilastietojärjestelmään yhteisillä tunnuksilla. Ongelmat henkilöityivät klinikan omistajaan, joka teki kirurgisia toimenpiteitä ja leikkauksia ilman kirurgin koulutusta.

Tapaus on paljastanut isoja rakenteellisia ongelmia.

Monet näistä hoitohenkilökunnan esiin nostamista ongelmista eivät kuitenkaan ole lain ja sääntöjen silmissä ongelmia. Esimerkiksi kämmenselkään asennettava iv-kanyyli ei ole operaatioissa pakollinen, vaikka kirurgit pääsääntöisesti sitä käyttävätkin vähentääkseen riskejä. Laki myös sallii laillistettujen lääkärien tehdä vaativia kirurgisia leikkauksia ilman erikoislääkärikoulutusta tai jopa kokonaan ilman kirurgin koulutusta.

Siksi ei riitä, että huomio kiinnitetään vain yhden klinikan omistajan toimintaan. Klinikan toimintatapojen nousu julkisuuteen on paljastanut isoja rakenteellisia ongelmia esteettisen kirurgian säännöissä ja valvonnassa. Näitä asioita ei voi enää ohittaa.

Tämä ei tarkoita, että yksityisen puolen kauneuskirurgiaan keskittyvien klinikoiden parissa ongelmallinen toiminta olisi välttämättä yleistä tai laajaa. Niissä monissa toiminta on ammattitaitoista ja tarkkaa ja työtä tehdään alan parhaiden käytänteiden mukaan. On kuitenkin tärkeää, että asiakkaat voivat luottaa näin varmasti olevan.

Erilaiset kauneudenhoito-operaatiot ovat viime vuosina yleistyneet nopeasti, oli kyse sitten pistoksista tai kirurgisista operaatioista. Lainsäädäntö ja viranomaisvalvonta eivät kuitenkaan ole seuranneet perässä.

On pakko kysyä, johtuuko se ennakkoluuloista näissä operaatioissa käyviä kohtaan. Onko tilanteeseen vaikuttanut se, että moni pitää muista kuin lääketieteellisistä syistä tehtäviä operaatioita turhina ja ihmisen omina valintoina? Tai se, että niissä käy paljon nuoria naisia?

Niin ei voi olla. Siksi valvontaa on selvästi tehostettava, eikä se voi perustua vain luottamukseen toimijoiden kunniallisuudesta. Ja siksi Suomeen on saatava laki, joka ohjaa nykyistä tarkemmin sellaista esteettistä kirurgiaa ja sellaisia esteettisiä hoitoja, joille ei ole lääketieteellisiä perusteita. Kirurgiset operaatiot on rajattava vain erityiskoulutetuille. Samalla täyteainepistoshoidot on määriteltävä terveydenhuollon piiriin. Silloin niiden antajilta edellytetään korkeampaa koulutusta, ja potilaiden oikeusturva vahvistuu.