Jääkiekon nuorten MM-turnaukseen Kanadassa on aikaa enää 1,5 kuukautta, mutta kaikki on Venäjän osallistumisoikeuden takia levällään kuin Jokisen eväät.
Kanadan pääministeri Mark Carney on ilmoittanut, ettei Venäjää päästetä nuorten MM-kisoihin.
Monet maat kuten Suomi, Ruotsi ja tuoreimpana Sveitsi ovat puolestaan kertoneet, etteivät aio pelata jääkiekon MM-kisoissa Venäjää vastaan.
Venäjä on ollut suljettuna arvokisoista sen jälkeen, kun se aloitti keväällä 2022 hyökkäyssodan Ukrainaan.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin Cas päätti viime viikolla, että Venäjä voi taas osallistua miesten, naisten ja nuorten MM-kisoihin sekä alle 18-vuotiaiden poikien ja tyttöjen MM-kisoihin.
Sveitsin jääkiekkoliitto kertoo nyt, että Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on lähettänyt nuorten MM-kisoihin osallistuville maille uuden otteluohjelman, jossa Venäjä on sijoitettu Norjan tilalle.
Norja putoaisi Venäjän tieltä MM-kisojen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.
Samassa tiedotteessa Sveitsi kertoo päättäneensä harkinnan jälkeen, että kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan.
IIHF ei ole virallisesti ilmoittanut, että Venäjä olisi syrjäyttänyt Norjan nuorten kisoissa. Liitto on sen sijaan julkaissut lausunnon, jossa se kertoo selvittävänsä Venäjän paluun toteuttamista Casin päätöksen jälkeen.
IIHF:n virallisessa MM-otteluohjelmassa Norja on edelleen mukana, mutta Venäjä ei.
On myös edelleen epäselvää, kuinka IIHF käsittelee maita, jotka kieltäytyvät kohtaamasta Venäjää ja miten päivitetty peliaikataulu toteutetaan käytännössä.
Kazakstanin jääkiekkoliitto on nyt kiistänyt useissa tiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa olleet tiedot, joiden mukaan maa olisi myös mukana Venäjän jääkiekkomaajoukkueen boikotoinnissa.
Liiton julkaisemassa tiedotteessa sanotaan, että maajoukkueiden osallistumisoikeudesta ja MM-kisojen osallistujamaista päättäminen kuuluu yksinomaan IIHF:lle. Päätöksissä on otettava huomioon myös toimivaltaisten tuomioistuinten ratkaisut ja kansainväliset urheilusäännöt.
Lisäksi Kazakstanin jääkiekkoliitto painottaa kannattavansa kansainvälistä yhteistyötä, reilua kilpailua ja tasavertaisia olosuhteita kaikille osallistujille.
Source: Helsingin Sanomat · Ari Tukia
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira