Suomen jääkiekkoliiton hallitus kokoontui poikkeuksellisesti maanantai-iltana keskustelemaan tulenarasta Venäjä-aiheesta.

Kiekkomaailma järisi viime perjantaina, kun urheilun kansainvälinen välitystuomioistuin Cas päätti, että Venäjä on päästettävä takaisin kisoihin. Päätös on aiheuttanut rajua kuohuntaa.

Maanantaina Jääkiekkoliiton hallitus kokoontui hätäkokoukseen. Yli kaksituntisen kokouksen päätteeksi liitto teki merkittävän linjauksen.

Suomi ryhtyy kokoamaan kansainvälistä yhteisrintamaa, jonka tavoitteena on estää Venäjän paluu jääkiekon MM-kisoihin.

”Linjaus on se, että teemme kaiken mahdollisen sen eteen, ettei Venäjä pelaa MM-kisoissa tällä kaudella”, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen kommentoi HS:lle.

Suomen tavoitteena on saada useita merkittäviä kiekkomaita ilmoittamaan, etteivät ne suostu pelaamaan Venäjää vastaan.

”Uskon, että saamme tällaiseen koalitioon aika nopeasti 5–6 maata”, Hietanen sanoo.

Kyseessä olisi poikkeuksellisen kova painostuskeino IIHF:ää vastaan.

”Olemme tehneet koko viikonlopun töitä ja keskustelleet muiden maiden sekä IIHF:n kanssa. Olemme keskustelleet Pohjoismaiden kesken, mutta laajentaneet keskusteluja myös muihin maihin.”

”Olemme nyt hakeneet yhteisrintamaa, jossa mahdollisimman moni maa ilmoittaisi, ettei aio pelata Venäjää vastaan. Se tarkoittaisi sitä, että kisojen pelaaminen kävisi käytännössä mahdottomaksi.”

”Tällä keinolla alamme painostaa IIHF:ää estämään Venäjän osallistumisen MM-kisoihin.”

Kuva: Tomi Natri / All Over Press

Hietanen osallistui aiemmin maanantaina IIHF:n hallituksen kokoukseen. Hän kuuluu myös IIHF:n hallitukseen.

Suomen suunnitelma perustuu siihen, että yksittäisen maan boikotti voisi johtaa ankariin rangaistuksiin, mutta useiden maiden yhteinen rintama muuttaisi asetelman.

IIHF:n sääntöjen mukaan poliittisista syistä turnauksesta kieltäytyvä maa voidaan pudottaa alemmalle sarjatasolle.

”Kukaan ei ole halunnut lähteä boikotoimaan sen takia, että rangaistus on aika kova”, Hietanen sanoo.

”Jos yksi maa ilmoittaa boikotista, on aika helppo sanoa, että siirtykää sitten seuraavalle sarjatasolle. Siitä tulee myös muita sanktioita päälle.”

Usean maan yhteinen ilmoitus laittaa IIHF:lle kovempaa painetta.

”Jos meillä on useampi maa yhteisessä rintamassa, IIHF:n on jo vähän vaikeampi sanktioida kaikkia maita sen sijaan, että se estäisi Venäjän osallistumisen kisoihin.”

Yksikään maa ei ole Hietasen mukaan vielä ilmoittanut boikotoivansa koko MM-turnausta.

Hietasen perjantaiset kommentit Venäjän paluusta herättivät Suomessa voimakasta arvostelua.

Hietanen ehti muun muassa linjata, että Suomi aikoo osallistua MM-kisoihin Venäjän paluusta huolimatta.

Puheet herättivät närkästystä myös Jääkiekkoliiton sisällä. Useampi hallituksen jäsen vahvisti IS:lle, ettei liiton hallitus ollut tehnyt minkäänlaista päätöstä kisoihin osallistumisesta.

”Perustelin sitä senhetkisellä tilannekuvalla, Hietanen sanoo nyt. Olemme IIHF:n jäsen ja sitoutuneet sen sääntöihin, päätöksiin sekä kansainvälisen urheiluoikeuden noudattamiseen. Sen totesin silloin.”

Miten perjantaisiin kommentteihisi suhtauduttiin Jääkiekkoliiton sisällä?

”Ei siis, me käytiin kokonaiskuva läpi. Tämä on hyvin laaja-alainen asia. Keskustelimme nyt yli kaksi tuntia. Kaikki hallituksen jäsenet ymmärtävät, että asia on todella monimutkainen. Päätöksillä on oikeudellisia, taloudellisia ja urheilullisia vaikutuksia”, Hietanen vastaa.

”Vastuullisena hallituksena meidän täytyy miettiä asiaa kaikista näkökulmista ja tehdä sen jälkeen päätökset.”

En sanoisi sitä poliittiseksi paineeksi. Yleinen mielipide on tietysti vahva.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen. Kuva: Toni Repo / Aamulehti

Hietasen mukaan hallitus päätyi lopulta yhteiseen linjaan.

”Nyt linjasimme, että ilmoitamme yhdessä muutamien muiden maiden kanssa”, ettemme aio pelata Venäjää vastaan.

Venäjän mahdollinen paluu on aiheuttanut Suomessa myös poliittista kuohuntaa.

Turku on ilmoittanut luopuvansa nuorten MM-kisojen isännyydestä ensi vuonna, mikäli Venäjä osallistuu turnaukseen.

Minkälaista poliittista painetta Jääkiekkoliittoon on kohdistunut viime päivinä?

”En sanoisi sitä poliittiseksi paineeksi. Yleinen mielipide on tietysti vahva.”

”Poliitikkojen kanssa on hyvä keskusteluyhteys. On tärkeää saada heidätkin ymmärtämään, mitä kaikkea asian taustalla on ja millaisia seurauksia eri päätöksistä saattaa aiheutua”, Hietanen sanoo.

Hietanen korostaa, että ratkaisuilla voi olla kauaskantoisia seurauksia.

”Tämä on monitahoinen asia, joka vaatii paljon keskustelua niin maiden kesken kuin IIHF:n kanssa.”

Venäjän paluun taustalla on IIHF:n kannalta kiusallinen tahra.

Venäjän jääkiekkoliitto valitti Casille IIHF:n päätöksestä, jolla maan joukkueiden osallistumiskieltoa jatkettiin.

IIHF oli perustellut osallistumiskieltoa turvallisuussyillä sekä kilpailujen järjestämiseen ja reiluuteen liittyvillä huolilla.

Cas linjasi yksimielisesti, ettei IIHF ollut esittänyt riittävästi näyttöä väitteidensä tueksi.

Ratkaisu on nostanut esiin kysymyksen siitä, miksei IIHF pystynyt rakentamaan Venäjän osallistumiskiellolle kestävämpää oikeudellista perustaa.

Venäjä suljettiin kansainvälisestä jääkiekosta Pekingin olympialaisten jälkeen vuonna 2022 maan aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa.

Miksi IIHF vetosi turvallisuusuhkaan sen sijaan, että se olisi käyttänyt suoraan Venäjän hyökkäyssotaa osallistumiskiellon perusteena?

”Taustatekijä on nimenomaan sota. Eihän turvallisuusuhkaa olisi ilman Venäjän hyökkäyssotaa”, vastaa Hietanen.

”Se on ollut vahvasti esillä IIHF:n antamassamme vastineessa”, samoin kuin moni muukin asia tähän liittyen.

Hietanen korostaa edelleen kisajärjestäjien turvallisuushuolia.

”Myös tulevat kisajärjestäjät ovat antaneet omat lausuntonsa”, jotka liittyvät nimenomaan turvallisuuteen.”

”Kyse on siitä, miten varmistetaan, että tapahtuma on turvallinen pelaajille, toimitsijoille, vapaaehtoisille ja ennen kaikkea faneille, joita saattaa olla paikalla satojatuhansia.”

Konsta Helemius (vas.), Mikael Granlund ja Aleksander Barkov johdattivat Suomen viime keväänä MM-kultaan. Kuva: Vesa Moilanen / IS

Venäjän paluuseen liittyy myös toinen IIHF:n tekemä outo ratkaisu.

Venäjän rankingpisteet jäädytettiin vuonna 2022, kun maa suljettiin kansainvälisistä kilpailuista. Venäjän putoaminen rankingissa estettiin myöntämällä sille vuosittain vuoden 2022 ykkössijaa vastaavat pisteet, vaikka maa ei osallistunut kilpailuihin.

Miksi Venäjän rankingpisteet aikanaan jäädytettiin?

”Se oli kieltämättä vähän huono päätös. Se tehtiin hirveän nopeasti, ja siihen olisi myöhemmin pitänyt reagoida ja ottaa rankingpisteet jollakin tavalla pois”, myöntää Hietanen.

”Joskus tehdään huonoja päätöksiä. Tämä oli yksi sellainen päätös, joka jäi vielä voimaan. Huono päätös. Ei sitä voi oikeastaan muuten sanoa.”

IIHF:n hallituksen kokoukset jatkuvat vielä tiistaina. Hietanen ei halua avata IIHF:n sisäisten keskustelujen sisältöä.

”Haluan, että IIHF ottaa itse kantaa ja tiedottaa omista asioistaan. Puhun nyt vain Suomen näkökulmasta.”

Source: Helsingin Sanomat · Sami Hoffrén

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira