Saksan hallituksen mukaan maa haluaa yhä isännöidä jääkiekon miesten MM-kisoja ensi keväänä, mutta ilman Venäjää.

Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin Cas päätti viikko sitten, että Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n on päästettävä Venäjä mukaan turnauksiinsa.

Muun muassa Suomi, Ruotsi ja Tšekki ovat kuitenkin ilmoittaneet boikotoivansa MM-kisoja, mikäli Venäjä saa osallistua. Moni MM-kisojen suursponsori on myös uhannut vetäytyä turnauksesta.

Saksan hallituksen tiedottaja Stefan Kornelius kertoi perjantaina Berliinissä, että Saksa on viime päivinä käynyt tilanteesta ahkerasti neuvotteluja eri tahojen kanssa.

Neuvotteluissa on Korneliuksen mukaan tullut selväksi, että Venäjän osallistuminen tekisi kisojen järjestämisestä käytännöllisesti mahdottoman sekä urheilullisesta että taloudellisesta näkökulmasta.

”Tavoitteemme on oltava turnausten järjestäminen suunnitellusti. Jos Venäjä päästetään mukaan, se olisi boikottien vuoksi käytännössä mahdotonta. Siksi haluamme nyt neuvottelujen avulla selvittää, miten turnaus voitaisiin kaikesta huolimatta järjestää”, Kornelius sanoi DW:n mukaan.

Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa viime keväänä. Kuva: Vesa Moilanen / IS

Yksi mahdollinen tapa sulkea Venäjä kisoista on olla myöntämättä viisumeja Venäjän joukkueen jäsenille. Kanada on jo ilmoittanut, että se ei tule päästämään venäläisiä alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin, jotka pidetään vuodenvaihteessa Edmontonissa ja Red Deerissä.

Saksan sisäministeriö saattaa päättää ottaa mallia Kanadasta. Asiasta kysyttiin perjantaina sisäministeriön tiedottajalta Martin Gieseltä, joka ei antanut suoraa vastausta, mutta totesi venäläisten päästämisen maahan olevan vaikeaa.

”Niin kauan kuin Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa, tilanne ei voi olla normaali. Emmekä aio teeskennellä, että kaikki olisi ennallaan”, Giese sanoi.

Source: Helsingin Sanomat · Mikko Knuuttila

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira