Veli-Matti Jusi, Leena Punkari

Hieman punkero Kimmo tai Kaisu vetäytyy liikuntatunnilla omaan nurkkaansa. Hän ei heitä palloa ihan yhtä pitkälle kuin luokkatoverinsa. Tai hän ei tee volttia kaikkein näppärimmin. Kimmoa tai Kaisua hävettää. Hän eristäytyy entisestään. – –

Yli 20 vuotta opettajana toiminut Suomen liikunnanopettajain liiton puheenjohtaja Otso Vilhunen ei pidä urheilutunneilla huonosti menestyvien oppilaiden asemaa kohtuuttoman vaikeana. Hän ei kuitenkaan kiellä, etteikö oppilaiden kesken tapahtuisi pahaakin syrjintää ja pilkkaamista. – –

Suomen liikunnanopettajat ovat Vilhusen kokemuksen mukaan tiedostaneet urheilussa menestymättömien oppilaiden ongelmat. Hän sanoo, että kouluissa on entistä enemmän korostettu liikunnan ideaa. Tällöin pyritään kontrolloimattomaan liikkumiseen ja tulosurheilu jää sivuun.

”Tämä on selvästi lisännyt passiivistenkin oppilaiden liikuntahaluja. Joukkuepelissähän virheet näkyvät heti, ja se saattaa pelottaa heikompia oppilaita. Hölkässä ja vastaavissa liikuntamuodoissa ei samanlaisia paineita synny, koska oppilas on vastuussa vain itselleen”, hän sanoo. – –

Liikunnan numeroarvostelusta ollaan ainakin kahta eri mieltä. Ylilääkäri Anja Helve sanoo aina olleensa sillä kannalla, ettei motorisesti kömpelöä, lihavaa tai muuten passiivista oppilasta saisi arvostella samoin perustein kuin näppäräliikkeistä.

Suksien aika koitti

Helsinkiläiset pääsevät melko harvoin Pyhäinpäivän aikoihin kotiladuillaan hiihtelemään. Tänä vuonna tuonkin tempun voi toteuttaa.

Pari viikkoa Etelä-Suomessakin vallinnut kylmä sää on yhdessä lumisateiden kanssa kasvattanut Salpausselän eteläpuolisen alueen lumipeitteen kymmensenttiseksi, joten tasaisille alustoille on jo hyvin voinut hiihtää käyttökelpoiset ladut.

Helsinkiläiset voivat esimerkiksi Pirkkolan ja Keskuspuiston ulkoiluteillä hiihtää erinomaisilla laduilla, jotka tänäkin vuonna on saatu aikaan innokkaiden asianharrastajien voimin.

Ei laajennuksia junaliikenteeseen

Helsingin ja Riihimäen välillä liikennöitiin veturin vetämin tummin puuvaunuin. Junat purkivat aamulla Helsingin rautatieasemalle lähes täyden lastin. Perjantaina matkustajamäärän odotetaan vielä lisääntyvän, koska sana on ehtinyt paremmin perille. Kuva: Pentti Koskinen / HS

Perjantaina ovat kulussa samat neljä lähiliikenteen junaparia Helsingin ja Riihimäen välillä kuin torstainakin.

Rautatievirkamiesten lakon ensimmäinen erä päättyy perjantaina klo 24.00. Sen jälkeen liikenne pyritään käynnistämään aikataulun mukaisena. – –

Lauantaiksi matkaa suunnittelevien on syytä muistaa, että silloin on pyhäinpäivän vuoksi käytössä sunnuntain aikataulut.

Ensimmäiset kaukojunat lähtevät liikkeelle lauantaiaamulla. Sunnuntaina eivät tavalliset lisäpaluujunat ole liikenteessä.

Yliopistoa vallattiin Helsingissä

Yli 140 000 nimen opintoadressi levitettiin torstaina hallituksen pöydälle, kun kahdeksan opiskelija- ja koululaisjärjestöä luovuttivat keräyksensä tuloksen opetusministeri Marjatta Väänäselle (kesk).

Adressissa vaaditaan opiskelijoille täysiä opintolainoja ja valtiolta lisää rahaa opintotukeen, jota ei tarvitse maksaa takaisin.

Opiskelijavaalien alla poliittiset järjestöt ovat kilvan taistelleet opintolainojen puolesta. Helsingissä vasemmisto-opiskelijat tempaisivat torstaina valtaamalla osan yliopiston tiloista.

Makkaroista löytyi liikaa jauhoja

Lauantaimakkaroista on elinkeinohallituksen tutkimuksissa löydetty jauhoa yli sallitun määrän. Lisäksi on yhdestä nakkimakkaraerästä tavattu jauhoja määräysten vastaisesti.

Lauantaimakkaroista otettiin Uudenmaan läänin alueella näytteitä vajaa vuosi sitten. Kun kahden valmistajan makkarasta löydettiin jauhoja liikaa, tehostettiin tarkastuksia koko maassa. Tällöin myös muutamien muiden valmistajien lauantaimakkarat paljastuivat liian jauhoisiksi.

Helsingin elokuvia

Taas kerran on Helsingin teattereissa komea vaihe: kaksi uutta kotimaista ohjelmistossa yhtaikaa. Molemmat lisäksi hyvinkin katsomisen arvoisia.

”Antti Puuhaara”, ohjaajaryhmän Heikki Partanen, Katariina Lahti ja Riitta Rautoma yhteinen esikoistyö. Kaunis, vahvasti luonnon- ja elämänmakuinen pohjoinen balladi; aivan uudenlainen meikäläisessä elokuvatuotannossa. (La Scala, Ritz)

Antti Puuhaaran Tuonentytti, Mariaana Fieandt (vas.). Kuva: Sanoman arkisto

”Pyhä perhe”, Anssi Mänttärin viisaasti harkiten koskettavaksi toteuttama filmatisointi Claes Anderssonin pienimuotoisesta, mutta laajapohjaisesta näytelmästä. Harvinaisen hienoja näyttelijöitä. (Adlon, Bio-Bio) – P.T.

Manillaköysi oli katsotuin syyskuussa

Viime syyskuun katsotuin ohjelma televisiossa oli Mtv:n katsojatilaston mukaan selvästi Veli-Matti Saikkosen ohjaama Veijo Meren ”Manillaköysi”-filmi. Se keräsi ruudun ääreen 2 047 000 katsojaa.

Kymmenen katsotuimman tilastoon mahtuvat seuraavat ohjelmat: 1. Manillaköysi, 2 047 000 katsojaa, 2. Sirkka ja Sakari, 1 973 000, 3. Kenraalin morsian, 1 890 000, 4. Koivuharju, 1 726 000, 5. Perhe on pahin, 1 602 000, 6. Timangi, 1 573 000, 7. Suomi–Ruotsi yleisurheilumaaottelu 1 496 000, 8. Lauantaitanssit, 1 478 000, 9. Rekkakuskit, 1 464 000, 10. Uutiset, 1 379 000.

Nämä ainoat lajissaan odottavat museotiloja

Lajissaan maailman ainoat 20-luvun hävittäjäkoneet odottavat museotiloja Tikkakoskella. Museoon soveltuvia koneita on kaikkiaan parikymmentä, niiden joukossa maailman ainoa Gourdou-Leseurre, joka tuotiin Suomeen 1923 ja sen työtä koulutuskoneena jatkanut kaksitaso Martin Syde. – –

Gourdou-Leseurre -hävittäjiä tuotiin Suomeen 20 kappaletta vuonna 1923. Tämä ainoa on niistä jäljellä, eikä niitä todellakaan ole muuallakaan maailmassa. Se on ylätasokone, joka kulutettiin loppuun Utissa.

Gourdou-Leseurren tilalle hankittiin 1927 koulutuskoneiksi Martin Syde -hävittäjiä. Martin Syde on kaksitasokone, joista Tikkakoskella oleva on ainoa lajissaan.

Radikaalit oikeuteen

Peking (STT)

Vallankumouksellisista rikoksista ja vallankaappausyrityksestä syytetyt neljä kiinalaista radikaalijohtajaa joutuvat oikeuteen, mutta toistaiseksi ei tiedetä, missä tuomioistuimessa asia käsitellään. ”Koplan” mahdollisia yhteyksiä Neuvostoliittoon tutkitaan myös parhaillaan.

Näin kertoivat Kiinassa parhaillaan vierailevan suomalaisryhmän jäsenet kuulleensa Kiinan kansankongressin varapuheenjohtajalta Tan Tshen-linilta.

Tan Tsen-lin oli kertonut, että 800-miljoonaisesta Kiinan kansasta 99,9 prosenttia vastustaa tätä neljän ”koplaa”, johon kuuluu mm. Mao Tsetungin leski Tshiang Tshing, ja vain 0,1 prosenttia väestöstä antaa ryhmälle tukensa.

Kyseinen ”kopla” – Tshiang Tshing, varapääministeri Tshang Tshun-tshiao, radikaalien propagandapäällikkö Jao Wen-juan ja nuorisojohtaja Wang Hung-wen – on edelleen kotiarestissa kielletyn kaupungin länsiosassa Tshungnanhaissa.

Koonnut Pasi Oikarinen

Lue lehti: hs.fi/aikakone

Source: Helsingin Sanomat · Kuva: Sanoman arkisto

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira