Tavoitteena on selkeyttää pelisääntöjä ja luoda ennakoitava toiminta­ympäristö meri­tuuli­voima­hankkeille.

Tahkoluodon merituulivoimapuistoon suunnitellaan useiden kymmenien voimaloiden laajennusta.
Porin pohjoispuolelle suunnitellaan lisää tuulivoimaa. Arkistokuva. Kuva: Mika Viljanen / Yle

18:43

Suomen hallitus on luonut pelisäännöt merituulivoiman hyödyntämiseen.

Hallitus esittää, että Suomessa kilpailutetaan neljä merituulivoima-aluetta. Kaksi niistä sijaitsee Selkämerellä ja kaksi Perämerellä.

Hallitus on myös antanut esityksen merituulivoimapuiston rakentamista ja purkamista koskevista säännöksistä.

Tavoitteena on selkeyttää pelisääntöjä ja luoda ennakoitava toimintaympäristö merituulivoimahankkeille.

Perämeri etelä kilpailutetaan ensin

Valtioneuvoston päättämät neljä kilpailutettavaa merituulivoima-aluetta ovat nimeltään Selkämeri länsi, Selkämeri itä, Perämeri etelä ja Perämeri pohjoinen.

Perämeri etelä sijaitsee Luodon, Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn edustalla, Perämeri pohjoinen Raahen, Siikajoen ja Hailuodon edustalla.

Selkämeri itä on Merikarvian ja pohjoisen Porin edustalla ja Selkämeri länsi Ruotsin aluevesien lähellä noin 80 kilometriä Kristiinankaupungin ja Merikarvian rannikosta länteen.

Alueista Perämeri etelä kilpailutetaan ensin ja muut kolme myöhemmin.

Kartta merituulivoima-alueista Selkämerellä.
Selkämeri itä ja Selkämeri länsi -alueet sijaitsevat pohjoisen Porin edustalla. Kuva: Eino Kossila / Yle

Kilpailutuksessa valitaan kullekin alueelle hankekehittäjä, joka voi hakea alueelle hyödyntämislupaa, jolla se pääsee tekemään merellä tarkempia tutkimuksia ja hakemaan hankkeen tarvitsemia muita lupia.

Energiavirasto voi käynnistää ensimmäisen kilpailutuksen aikaisintaan vuoden 2027 alkupuoliskolla.

Kilpailutuksen voittaja voi hakea valtioneuvostolta hyödyntämislupaa. Hyödyntämislupa antaa käyttöoikeuden alueelle.

Voittaja valitaan puoliksi tarjotun hinnan ja puoliksi tiettyjen laatutekijöiden perusteella.

Pitkä aika toteutumiseen

Laki merituulivoimasta talousvyöhykkeellä tuli voimaan vuoden 2025 alussa.

Malliin ei sisälly valtiontukea, ja hankekehitysajat ovat pitkiä – kilpailutuksesta sähköntuotannon alkuun voi kulua 10–15 vuotta.

– Liikkeelle kannattaa lähteä nyt, vaikka merituulivoima Suomen talousvyöhykkeellä ei vielä tänä päivänä olekaan markkinaehtoisesti kannattavaa. Tuuliolosuhteet merellä ovat tasaiset ja merituulivoima tarjoaa tulevaisuudessa selvästi maatuulivoimaa vakaampaa sähköntuotantoa, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) tiedotteessa.

Aluepäätöksille on tehty suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi (SOVA) ja niin sanottu Natura-tarveharkinta. Hankekehittäjä tekee tarkemmat ympäristöselvitykset myöhemmin.

Muutoksia vesilakiin

Hallitus esittää vesilakiin uusia säännöksiä merituulivoiman rakentamisesta, purkamisesta ja purkamisen turvaavasta vakuudesta.

Talousvyöhykkeen merituulivoimarakentamisessa tulisi noudattaa tiettyjä rakentamislain mukaisia vaatimuksia kestävyyden ja turvallisuuden varmistamiseksi. Vaatimukset käsiteltäisiin vesilupamenettelyssä.

Purkamista koskevia säännöksiä sovellettaisiin myös aluevesille rakennettavaan merituulivoimaan.

Pääsääntönä on, että merituulivoimapuisto pitää purkaa täysin toiminnan päätyttyä. Lupa- ja valvontavirasto voisi kuitenkin arvioida tapauskohtaisesti merenpohjan tasossa olevien rakenteiden poistamisen laajuuden.

Purkamisvakuuden määrän kerryttäminen pääosin tuotannon jo alettua vähentäisi hankkeiden rahoituskustannuksia ja tukisi niiden toteutumista. Näin myös ehkäistäisiin se, että purkamisen kustannukset tulisivat yhteiskunnan vastuulle.

Ehdotettu laki on tarkoitus tulla voimaan keväällä 2027.

Source: Yle · Petra Haavisto

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira