Yhtiö uskoo, että lennot voivat olla kannattavia, kunhan aikataulut suunnitellaan tukemaan jatkolentoja.
10:14
Finnair aloittaa kaupalliset lennot Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin ja Kokkolaan helmikuun 2028 lopussa, kun valtion nykyinen ostoliikennekausi reiteillä päättyy.
Finnair kertoo suunnittelevansa reiteistä kannattavaa kaupallista liikennettä. Yhtiön mukaan rentojen aikataulut on rakennettu tukemaan matkustajien jatkoyhteyksiä Helsinki-Vantaan kautta maailmalle ja takaisin.
– Suhtaudumme vakavasti rooliimme Suomen saavutettavuuden ylläpitäjänä, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto tiedotteessa.
Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta ehdotti lokakuussa, että valtion tulisi lopettaa kotimaan lentojen ostot, kun nykyiset sopimukset päättyvät.
Hän uskoo, että reiteillä operointi on kaupallisesti kannattavaa, kunhan lentojen aikataulut suunnitellaan tehokkaasti tukemaan jatkomatkustusta.
– Lisää tehoja tulee siitä, että joillain lennoilla palvelemme kahta kohdetta samalla koneella.
Kolmiolentoja ja yöpymisiä
Lennot lennetään ATR-potkuriturbiinikoneilla.
Joensuuhun ja Jyväskylään lennetään päivittäin yöpyvä lento sekä kolmiolento Helsinki-Joensuu-Jyväskylä-Helsinki, joka syöttää Helsingin iltapäiväliikennettä. Kajaaniin on tarjolla kaksi edestakaista lentoa päivässä, ja reitti jatkuu osalla vuoroista Kuusamoon.
Kemiin ja Kokkolaan lennetään usean kohteen reitillä Oulu-Kemi-Kokkola aamu- ja iltapäivisin. Kokkolaan on lisäksi tarjolla suora yöpyvä lento viitenä päivänä viikossa.
Yöpyvä lento tarkoittaa sitä, että kone lentää kohteeseen illalla ja sieltä pois aamulla.
Finnair lopetti aiemmat omat lentonsa useille maakuntakentille koronapandemian jälkeen, ja valtio on sen jälkeen tukenut yhteyksiä väliaikaisilla ostoliikennepäätöksillä vuodesta 2021 lähtien.
Ilmailu- ja meriliikenneyksikön johtaja Päivi Antikainen liikenne- ja viestintäministeriöstä kommentoi lokakuussa, miksei valtion pidä tukea lentoja:
Source: Yle · Taina Nuutinen-Kallio
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira