Euroopan protestit | Olen nähnyt Ranskan hyvinvointi­yhteiskunnan rapautumisen

Euroopan protestit

On katsottava, mitä ennen protesteja tapahtui: leikkauksia, nöyryytystä ja kokemus siitä, ettei rauhanomainen vaikuttaminen auta.

Lukijan mielipide

Kirjoitus on Helsingin Sanomien lukijan mielipide.

11:45

Vuoden 1968 Ranskasta alkaneet protestit vauhdittivat koulutuksen demokratisoitumista, naisten oikeuksia ja yksilönvapauksia.

Noin kuusikymmentä vuotta myöhemmin nuoret vaativat jotakin perustavampaa: mahdollisuutta elää työllään.

Olen nähnyt Ranskan hyvinvointiyhteiskunnan rapautumisen. Koulujen toimintaedellytyksiä on heikennetty, julkisia palveluja karsittu, eikä työssä käyminen takaa enää säädyllistä toimeentuloa. Suomi ei ole Ranska, mutta kehityssuunta on sama: kansalaisia vaaditaan sopeutumaan yhä vähempään. Nykypäivän köyhä on opettaja ja asiantuntija, joka ei elä enää palkallaan. Samaan aikaan rikkaimmat rikastuvat.

Olen työskennellyt kaksikymmentä vuotta suuressa ranskalaisessa konsernissa. Johtajana en saanut antaa alaisilleni palkankorotuksia, vaikka heidän tuloksensa olivat erinomaisia. Konserni päätti etukäteen, kuinka moni sai korotuksen, työpanoksesta riippumatta. Minun piti asettaa tavoitteita, joihin ei voinut realistisesti yltää.

Nuorille luvataan urakehitystä ja parempaa palkkaa, kunhan he näyttävät osaamisensa. He antavat parhaat vuotensa, mutta palkitseminen siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Järjestelmä hyötyy heidän työstään enemmän kuin he itse.

Yhteiskunnan lupaukset eivät enää vastaa todellisuutta.

Olen nähnyt piittaamattomuuden myös kouluissa, joissa olen toiminut vanhempien edustajana. Vessoista puuttuvat ovet, lämmin vesi, saippua ja vessapaperi. Pöntöissä ei ole istuinrengasta. Lapset joutuvat hoitamaan perustarpeensa kylmällä keraamisella pinnalla, ilman yksityisyyttä. Tämä on todellisuutta yhdessä maailman rikkaimmista maista. Kuka aikuinen hyväksyisi tällaiset saniteettitilat? Lapselle viesti on selvä: sinun tarpeesi eivät ole tärkeitä. Mitä tämä tekee nuoren luottamukselle yhteiskuntaan?

Samaan aikaan taloudellinen valta politisoituu ja muuttuu mediavallaksi. Ranskassa Bernard Arnault ja Vincent Bolloré omistavat laajoja mediakokonaisuuksia. He muokkaavat poliittista valtaa. Kuka lopulta päättää: vaaleilla valitut päättäjät vai ne, joiden omaisuus antaa mahdollisuuden muokata julkista keskustelua ja painostaa poliittista päätöksentekoa? Pariisin kommuunista asti kysymykset toistuvat: kenelle vauraus kuuluu ja ketä kuunnellaan? Kun omistaminen ja peritty vauraus ratkaisevat enemmän kuin työ ja koulutus, yhteiskunta alkaa muistuttaa feodaalista luokkayhteiskuntaa. Palaamme 150 vuotta ajassa taaksepäin.

Siksi opiskelijoiden protestit rahan palvontaa vastaan ovat tarpeellisia ja moraalisesti oikeutettuja. Mielenosoituksia ei voi arvioida vain palavien roskakorien kautta. On katsottava, mitä ennen sitä tapahtui: leikkauksia, nöyryytystä ja kokemus siitä, ettei rauhanomainen vaikuttaminen auta.

Kansanliikkeet eivät synny huvikseen. Ne syntyvät, kun yhteiskunnan lupaukset eivät enää vastaa todellisuutta. Opiskelijoiden protestit ovat mahdollisuus kyseenalaistaa vanha järjestys ja rakentaa oikeudenmukaisempi maailma.

• Makka Snellman
• Pariisi, Ranska

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.

Artikkeliin liittyvää

Luitko jo nämä?