Elokuvaohjaaja Taika Waititi kirjoitti Halloweenin kunniaksi päivityksen Instagramiin.

”Uhrataan ajatus noille surullisille, kadonneille sieluille, jotka eivät pystyneet saavuttamaan unelmiaan taiteilijuudesta ja tyytyivät tilanteeseen ja alkoivat kriitikoiksi.”

Waititin viha elokuva-arvostelijoita kohtaan liittyy hänen uusimman elokuvansa saamaan murskakritiikkiin. Tieteisdraama Klara ja aurinko on lytätty laajasti.

Waititi antaa vastakirjoituksessaan oman tuomionsa kriitikoista.

”Yhdentekeviä. Ajastaan jäljessä. Vanhentuneita. Roskiin.”

The Guardianin Peter Bradshaw nimitti elokuvaa ”sietämättömän teennäiseksi” ja antoi sille yhden tähden. The Observerin Wendy Ide kutsui elokuvaa ”ohueksi ja imeläksi tekeleeksi”. Los Angeles Timesin Tim Griersonista elokuvassa on ”laskelmoitua siirappisuutta”.

Japanilaiskirjailija Kazuo Ishiguron kirjaan perustuva tieteiselokuva kertoo ihmisen ystäväksi rakennetusta tekoälyrobotista. Sen pääosissa nähdään Jenna Ortega, Amy Adams ja Steve Buscemi.

Arvioita tilastoivan Rotten Tomatoesin luvuissa näkyy iso ero arvostelijoiden ja tavallisten katsojien näkemyksissä. Kriitikoista yksi neljästä antoi myönteisen arvion. Katsojista sellaisen oli kirjannut kolme neljästä.

Katsojista on tosin ollut pula.

Noin 40 miljoonaa euroa maksanut elokuva tuotti Yhdysvalloissa vain runsaat 600 000 ensimmäisenä viikonloppunaan lokakuun loppupuolella. Se oli paljon heikompi tulos kuin vastaavan kokoluokan ensi-iltaelokuvilla. Toisen viikonlopun tulokset vahvistivat sitä, että Waititin elokuvasta on tullut näyttävä floppi.

Elokuvalehti Deadlinen mukaan elokuvastudio Sonylla pohdittiin lähes kaksi vuotta, mitä tehdä elokuvalla, jonka vapautunutta tyyliä kaikki studiopomotkaan eivät ymmärtäneet.

Jenna Ortega esittää nimiroolin elokuvassa Klara ja aurinko. Kuva: Columbia Pictures

Taika Waititi kirjoitti ripityksessään, ettei ole lukenut omien tai muiden elokuvien arvosteluja viiteentoista vuoteen.

Uusiseelantilaisohjaajan kaksi Thor-supersankariohjausta – Ragnarök ja Love and Thunder – saavuttivat kaupallista menestystä ja miellyttivät myös monia kriitikoita.

Waititi väittää, että uutta elokuvaa haukkuneet kirjoittavat vihasivat vuoden 2019 Jojo Rabbitia. Hitler-satiiri sai ristiriitaisen vastaanoton, mutta sai myös kehuvia arvioita. Sen käsikirjoitus palkittiin Oscarilla.

Klara ja aurinko saa Suomessa ensi-iltansa perjantaina 13. marraskuuta.

Source: Helsingin Sanomat · Tero Kartastenpää HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira