Kristillisdemokraatit pyrkii säilyttämään paikkansa vaaliliitolla Liike Nytin kanssa. Hämeestä valitaan ensi keväänä 13 kansanedustajaa nykyisen 14:n sijaan.
16:34
Hämeen vaalipiirissä tapahtuu ensi kevään eduskuntavaaleissa historiallinen muutos: 14 kansanedustajan määrä tippuu 13:een.
Edellisen kerran Hämeestä valittiin 13 kansanedustajaa vuoden 1999 vaaleissa. Nyt syy on alueen väestön vähenemisessä, kun taas 90-luvulla taustalla oli vaalipiirijaon muutoksia.
Viime eduskuntavaalien perusteella kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen paikka olisi liipaisimen alla. Räsänen on puolueen ainoa edustaja Hämeen vaalipiiristä, ja hän on jälleen ehdolla ensi kevään vaaleissa. Hän sanoo lähtevänsä vaaleihin innoissaan, mutta nöyrästi.
– Täytyy tehdä parempi vaalityö kuin olen koskaan aikaisemmin tehnyt, Räsänen sanoo.
Vaaliliitosta vauhtia
KD ilmoitti tänään myös vaaliliitosta Liike Nytin kanssa Hämeessä. Se tulee Räsäsen mukaan vahvistamaan puolueen mahdollisuuksia säilyttää kansanedustajan paikka.
– Yhden paikan menettäminen [vaalipiiristä] tarkoittaa silti sitä, että jos halutaan kristillisdemokraattien edustajan edelleen edustavan Hämettä, silloin ääniä täytyy keskittää ilman muuta meille, Räsänen sanoo.
Paikan menettäminen ei tullut Räsäselle tai puolueen piiritoimistolle yllätyksenä, sillä muutos on tiedetty jo pitkään.
Räsäsen kuitenkin sanoo varautuneensa, ettei tule valituksi kevään vaaleissa, vaikka hän haluaisikin jatkaa luottamustyötään.
Miten Suomen eduskuntavaaleissa käytetty suhteellinen vaalitapa ja d'Hondtin menetelmä toimivat? Katso video:
Paikkamäärän menettämistä osattiin odottaa
Myös muiden puolueiden piiritoimistoilla oli jo varauduttu Hämeen vaalipiirin kansanedustajapaikan menettämiseen. Lasku ei tullut yllätyksenä muita alueen kansanedustajia edustaville puolueille.
– Tämä on ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Varmaan useammatkin päättäjät ja toimijat ovat olleet tästä tietoisia. Yllättävän vähän tämä on meillä aiheuttanut keskustelua, puheenjohtaja Veli-Pekka Lehtosaari Hämeen perussuomalaisten piiristä sanoo.
Samaa sanoo SDP:n Hämeen toiminnanjohtaja Jarkko Nissinen.
– Otimme paikkamäärän laskun huomioon jo tämän vuoden toimintasuunnitelmaa valmisteltaessa, Nissinen sanoo.
Hän kuitenkin arvioi, että vaalikampanjointi alueella tiukkenee ja uusilla yrittäjillä on lisähaastetta päästä läpi. Nissinen on myös huolissaan koventuneesta keskusteluilmapiiristä, ja hän toivookin, että vaalit vietäisiin läpi hyvässä hengessä.
Kokoomuksen Hämeen piiritoimiston toiminnanjohtaja Pirjo Mäljä ajattelee, ettei paikan menettäminen vaikuta merkittävästi Hämeen äänen kuulumiseen eduskunnassa.
Keskusta ja vasemmistoliitto tavoittelevat toista paikkaa
Perussuomalaisilla, SDP:llä ja kokoomuksella on tuskin pelkoa menettää paikkamuutoksen takia kaikkia Hämeen vaalipiirin kansanedustajiaan, sillä heillä on niitä useampi.
Sen sijaan keskustalla, vasemmistoliitolla ja kristillisdemokraateilla on kullakin vain yksi edustaja Hämeestä.
Paikkamäärän laskusta huolimatta vasemmistoliiton läntisen alueen toiminnanjohtaja Kaisa Vallavuori sanoo puolueen tavoittelevan Hämeestä toista kansanedustajaa tulevissa vaaleissa.
– Varmaan enemmän jalkatyötä täytyy sitten tehdä, että tullaan näkyväksi ja saadaan ihmiset äänestämään. Viimeisestä paikasta käydään varmaan tiukka taisto, Vallavuori sanoo.
Keskustan Etelä-Hämeen piiritoimistolla on samat aikeet kuin vasemmistoliitolla: toinen paikka lisää.
– Keskitymme omaan tekemiseen ja siihen, että saamme mahdollisimman vahvan tuloksen, toiminnanjohtaja Miia-Mari Leman sanoo.
Source: Yle · Joonatan Reunanen
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira