Eero Balk lähti opiskelemaan venäjän kieltä Neuvostoliittoon, mutta päätyi Kiovaan: ”Olimme venäläistämisen välineitä”

Syksyllä 1975 viisi suomalaista seisoi laiturilla Helsingin rautatieasemalla.

Heidän oli määrä lähteä opiskelemaan venäjän kieltä Neuvostoliittoon. Kukaan ei tosin tiennyt, missä tarkalleen heidän oli määrä opiskella.

– Paperissamme luki vain ”Neuvostoliitto”, muistelee Eero Balk.

Hän oli tuolloin tuore ylioppilas Kuopiosta. Opiskelu Moskovassa oli ollut hänen pitkäaikainen unelmansa.

– Olin varautunut, että Moskova on kylmä paikka. Otin mukaan paljon pitkiä alushousuja.

Neuvostoliiton pääkaupungissa selvisi kuitenkin, että opiskelupaikka ei sijainnut Venäjällä vaan Ukrainassa.

– Seuraavana aamuna näin junan ikkunasta Kiovan vihreät kukkulat, joilta kohosi kultakupolisia torneja. Oli vihreät maisemat ja valtavat hiekkarannat, vain palmut puuttuivat. Kauhean lämmintä. Leikkasin yksistä alushousuista lahkeet poikki.

Neuvostoliittoon rakastunut

Eero Balk on yksi tunnetuimmista ukrainalaisen kirjallisuuden suomentajista. Hän kertoo opiskeluvuosistaan kahvikupin äärellä Helsingin yliopiston Kaisa-kirjaston kahvilassa.

Hän on suomentanut esimerkiksi kirjailija Jevhenia Kuznjetsovan tuoreen ukrainalaisen bestsellerin Tikapuut, ukrainaksi Drabyna. Romaani kertoo ukrainalaisista pakolaisista, jotka pakenevat Venäjän hyökkäyssotaa Eurooppaan.

Balk sanoo, että hän aavisti sodan.

– Minusta tuntuu, että tämä on jatkoa vuoden 1920 sodalle, jolloin puna-armeija voitti ja Ukraina menetti itsenäisyytensä.

Balk on työuransa ajan tehnyt tunnetuksi Ukrainaa ja ukrainalaisuutta. Mutta koulupoikana hän oli intohimoisesti rakastunut Neuvostoliittoon ja nimenomaan Venäjään.

”Järjestelmä takaa jokaisen lahjakkuuden kehittymisen”

Eero Balk huomasi jo lapsena, että hänellä oli taipumusta kieliin. Ruotsin ja englannin lisäksi hän opiskeli perusteellisesti latinaa ja päätti myöhemmin opiskella venäjää.

– Olin hyvin neuvostomyönteinen. Olin innostunut kaikesta tästä, että pidetään hyviä suhteita.

Balk oli innostunut myös Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmästä.

– Muistan yhden monisteen, jossa luki, että Neuvostoliitossa järjestelmä takaa, että kaikkien ihmisten kyvyt kehittyvät. Ajattelin, että se on hienoa! Sinne haluan mennä opiskelemaan!

Turistimatkalla Leningradissa Balk oli kyllä nähnyt, millaista arkielämä Neuvostoliitossa oli.

– Siellä oli ongelmia vihannesten kanssa, ja minä olen kasvissyöjä, hän kertoo.

– Kaikki näytti melko synkältä. Ihmiset vaikuttivat nyrpeitä, ei ollut iloa. Huomasin sen kyllä, mutta en tehnyt siitä johtopäätöksiä.

Tuhansia suomalaisia opiskelijoita

Opiskelijavaihto Suomesta Neuvostoliittoon oli laajaa. Siitä vastasi Neuvostoliittoinstituutti, joka toimi Suomen opetusministeriön alaisuudessa vuosina 1947–1992.

Tarkkaa lukua Neuvostoliitossa opiskelleista suomalaisista ei ole, mutta opetusministeriöstä arvioidaan Ylelle, että opiskelijoita on ollut tuhansia.

Opetusministeriön mukaan Suomesta lähti Neuvostoliittoon vuosittain 100–200 opiskelijaa. Suurin osa sijoittui Moskovaan, Leningradiin, Kiovaan, Minskiin ja Harkovaan, loput muihin Neuvostoliiton yliopisto- ja korkeakoulukaupunkeihin.

Balk muistaa, että Kiovassa häneen teki vaikutuksen hedelmien ja vihannesten monipuolisuus.

– Näin siellä kesäkurpitsoja ja munakoisoja ensimmäistä kertaa elämässäni.

Muuten Kiova tuntui samanlaiselta kuin muutkin Neuvostoliiton kaupungit. Bussit olivat täpötäysiä ja kaupoissa näkyi tavarapula.

”Jokaisen kykyjen kehittäminen” Neuvostoliitossa osoittautui valheeksi.

– Jotta olisi voinut ostaa öljyvärejä maalaamista varten, piti olla taiteilijaliiton jäsen. Jos ei ollut liiton jäsen, ei voinut ostaa öljyvärejä.

Mutta suurin yllätys Balkille oli, että ukrainankielisessä Kiovassa ei pärjännyt pelkällä venäjän kielellä.

”Olimme venäläistämisen väline”

Kun Balk ja muut suomalaiset aloittivat opintonsa Kiovan kansallisessa yliopistossa, lähes kaikki tapahtui ukrainaksi: ilmoitukset olivat ukrainaksi, oppimateriaalit olivat ukrainaksi.

– En ymmärtänyt ukrainaa ja pyysin aina käännöstä.

Vuosien kuluessa hän kuitenkin havaitsi, että venäjän kielen asema yliopistossai. Balk alkoi pohtia asioita, joita hänelle ei aiemmin ollut tullut mieleen.

– Venäjän sosialistisessa neuvostotasavallassa oli varmaan yli sata yliopistoa. Mutta yhdestäkään ei löytynyt tilaa meille suomalaisille venäjän opiskelijoille, vaan meidät piti laittaa Ukrainaan.

Balk uskoo, että kyse oli tietoisesta poliittisesta valinnasta. Haluttiin korostaa, että ulkomaalaiset tulevat opiskelemaan venäjää, ei ukrainaa.

– Se oli venäläistämispolitiikkaa, ja me olimme sen välineitä.

Sama tapahtui Balkin näkemyksen mukaan koko Ukrainan koulutusjärjestelmässä. Venäjän kielen opettajat saivat palkankorotuksen, ja parhaat opettajat siirrettiin venäjänkielisiin kouluihin. Venäjänkielisestä koulutuksesta tuli laadukkaampaa ja arvostetumpaa.

Neuvostoliitto kitki ja syrjäytti ukrainan kieltä vähitellen, Balk katsoo.

Hän itse sai lopulta valmiiksi opinnäytetyönsä venäjän foneetiikasta. Mutta lakkasi puhumasta venäjää Kiovan kaduilla ja alkoi opiskella ukrainaa.

Synnin sovittaminen

Opiskeltuaan venäjää Kiovassa kuusi vuotta Eero Balk palasi Suomeen. Hän uskoo loukanneensa Ukrainaa tahattomasti osallistumalla venäläistämiseen, sanoo halunneensa ”sovittaa syntinsä”.

Vuonna 1994 Balk sai Suomen kulttuurirahastolta apurahan ukrainan kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin opiskelemiseen ja lähti jälleen Ukrainaan. Hän perusteli hakemustaan muun muassa kielialueen laajuudella.

– On tällainen lähes 50 miljoonan asukkaan valtio, jonka kielellä kirjoitettua kirjallisuutta kukaan ei osaa suomentaa.

Balkin ensimmäinen suomennos ukrainasta oli Oleksandr Dovženkon muistelmateos Lumottu joki, Zacharovana Desna. Hän piti tärkeänä, että suomalaiset lukisivat kirjan ja ymmärtäisivät paremmin Ukrainan sorrettua asemaa.

Kirjassa opettaja kutsuu ukrainalaisesta kylästä kotoisin olevaa poikaa ”kehittymättömäksi”, koska tämä ei osaa puhua venäjää.

Balk on suomentanut myös muita historiallisia ja omaelämäkerrallisia teoksia, kuten Vasyl Koželjankon Hopeinen hämähäkki. Koželjankon romaanit kuuluvat vaihtoehtoisen historian genreen, jossa kirjailija pohtii, miltä elämä näyttäisi, jos historia olisi kulkenut toista polkua.

Balk haluaa kääntää myös toisen Koželjankon romaanin Paraati Moskovassa, jossa Ukraina ryhtyy natsi-Saksan liittolaiseksi, minkä seurauksena Neuvostoliitto häviää sodan ja Ukraina säilyttää itsenäisyytensä.

Viime aikoina Balk on keskittynyt pääasiassa sotaa käsitteleviin teksteihin. Hän on suomentanut esimerkiksi toimittaja Serhi Rudenkon kirjan Sankareiden Kiova: kamppailu kaupungista ja sen herruudesta. Teos kuvaa tapahtumia Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alettua vuonna 2022, kun venäläisjoukot yrittivät vallata Ukrainan pääkaupungin.

Eero Balkin mielestä hänen tehtävänsä ei ole vielä päättynyt.

Juttu on Yle Uutisten ukrainankielisen toimituksen Yle Novynyn tuotantoa. Voit lukea sen ukrainaksi täältä.