Enimmillään noin 1 300 ihmistä osallistui Helsingissä lauantaina datakeskuksia vastustaneeseen mielenosoituskulkueeseen, arvioi Helsingin poliisi.

Kulkue lähti liikkeelle Rautatientorilta ja eteni Googlen Arkadiankadulla sijaitsevan toimiston kautta Eduskuntatalolle, jonka edustalla mielenosoitus jatkui iltapäivällä.

Mielenosoittajat kantoivat kylttejä, joissa luki esimerkiksi ”Stop datakeskuksille”, ”Google piss off” ja ”Suomen luonto vai Googlen tuotot”.

Mielenosoituksen järjestäjät vaativat uusien datakeskushankkeiden jäädyttämistä, kunnes alan sääntelyä on kehitetty.

Kulkue poikkesi Googlen Arkadiankadulla sijaitsevan toimiston kautta. Kuva: Vesa Moilanen / IS

Järjestäjät ovat huolissaan muun muassa datakeskusten vaikutuksista luontoon, sähkön riittävyyteen ja sähkön hintaan. Ne vaativat myös, että datakeskusten rakentamista koordinoitaisiin jatkossa valtakunnallisesti ja keskusten kokonaismäärää rajoitettaisiin.

Mielenosoituksen järjestäjiin kuuluvat muun muassa Luontoliiton nuorten politiikkaryhmä, Elokapina, Metsäliike ja Maan ystävät.

Helsingin mielenosoitus on osa laajempaa eurooppalaista Stop Dirty Data Centres -kampanjaa. Kampanjaan liittyen järjestetään perjantaina ja lauantaina mielenosoituksia ja muita tempauksia eri puolilla Eurooppaa. Mukana on yli sata järjestöä 15 maasta. Suomessa mielenosoituksia järjestetään Helsingin lisäksi Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa.

Source: Helsingin Sanomat · Henri Häkkinen HS

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira