Suomeen on suunnitteilla suuri määrä datakeskuksia. Kantaverkkoyhtiö Fingrid ennustaa datakeskusten yhteenlasketun sähkönkulutuksen kasvavan tulevina vuosina kahdesta terawattitunnista 28 terawattituntiin liittymissopimuksen jo tehneiden hankkeiden myötä. Se vastaa noin kolmannesta koko Suomen nykyisestä sähkönkulutuksesta.

Sähkön kasvavaan kysyntään vastataan tuotantoa lisäämällä, millä on seurauksia luontoon ja maisemaan. Muutos näkyy erityisen voimakkaasti harvaan asutulla maaseudulla.

Siksi on ristiriitaista, että juuri nyt eduskunnan käsittelyssä oleva alueidenkäyttölaki heikentäisi yhteisen alueellisen suunnittelun edellytyksiä. Suurimmilla kaupunkiseuduilla tätä osin paikkaisi uusi yhteistyövelvoite, mutta niiden ulkopuolella vastaavaa lakisääteistä välinettä kuntarajat ylittävään suunnitteluun ei enää olisi.

Datakeskus voi sijaita yhdessä kunnassa, sitä palveleva sähköntuotanto toisessa ja näitä yhdistävät voimajohdot usean kunnan alueella. Sijoittumista ei voida suunnitella järkevästi yksi hanke kerrallaan, kun vaikutukset ulottuvat kuntarajojen yli.

Maakuntakaavoituksen tehtävä on ollut sovittaa yhteen usean kunnan suunnittelua, mutta ehdotuksessa alueidenkäyttölaiksi tämä tehtävä rajattaisiin valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviin asioihin. Muutos kaventaisi yhteisen suunnittelun mahdollisuuksia juuri silloin, kun niiden tarve kasvaa. Aiheutuvat haitat voivat olla merkittäviä, eikä niitä saada kuriin yksittäisten hankkeiden toteutustapaa säätämällä tai vaikutuksia arvioimalla.

Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksissa on havaittu, että tuuli- ja aurinkovoimahankkeet sekä niitä palvelevat tiet ja voimajohdot voivat pirstoa laajoja metsäalueita ja katkaista luonnolle tärkeitä yhteyksiä. Yksittäisen hankkeen haitat voivat olla maltillisia, vaikka useiden hankkeiden yhteisvaikutus olisi huomattava.

Tarvitsemme vahvaa alueiden suunnittelua.

Paras keino ehkäistä uusiutuvan sähkön tuotannon kielteisiä vaikutuksia luonnolle ja maisemaan on vaikuttaa siihen, minne hankkeet sijoitetaan. Maakunnallinen suunnittelu, yhteiset selvitykset ja yhteinen tietopohja auttavat kuntia hahmottamaan myös naapurikuntien datakeskusten, voimaloiden ja sähköverkkojen yhteisvaikutuksia ja tekemään päätöksiä kokonaiskuvan pohjalta.

Eduskunnan pitäisi korjata lakiesitystä luopumalla maakuntakaavoitusta koskevista muutoksista suurimpien kaupunkiseutujen ulkopuolella. Samalla kaavojen ekologista kestävyyttä koskevat säännökset pitäisi muotoilla nykyistä velvoittavammiksi. Ekologisten yhteyksien säilymisen ja hankkeiden yhteisvaikutusten hallinnan pitäisi aidosti ohjata rakentamista.

Huonosti suunniteltuna ja toteutettuna uusiutuvan sähkön tuotanto ja siirto aiheuttavat merkittäviä haittoja luonnolle, maisemalle ja ihmisten elinympäristölle. Tarvitsemme vahvempaa alueiden suunnittelua, jotta sähköistyminen ei aiheuta luonnolle peruuttamatonta haittaa.

  • Jonne Hytönen
  • erikoistutkija
  • Kari Oinonen
  • ryhmäpäällikkö
  • Suomen ympäristökeskus

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.

Source: Helsingin Sanomat

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira