Alustatyö

Alustatyön oikeudellisen aseman selkeyttäminen on tärkeää esimerkiksi maahanmuuton lupa- ja valvontaprosessien näkökulmasta.

Lukijan mielipide

Kirjoitus on Helsingin Sanomien lukijan mielipide.

2:00

Alustatyön ympärillä käytävän keskustelun laajuudesta voisi välillä päätellä, että koko suomalainen työmarkkina on hajoamassa käsiin, vaikka nämä palvelut työllistävät yhteensä noin prosentin työikäisestä väestöstä. Jatkuva kokoaikatyö on edelleen selvästi yleisin työn muoto, ja sen osuus palkansaajista on muuttunut 16 vuodessa vain kolme prosenttiyksikköä. Työelämän pirstoutumista tapahtuu, mutta muutos on hitaampi kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä.

Alustatyö nostaa esiin koko työelämää koskevia kysymyksiä: miten työntekijän ja yrittäjän välinen raja määritellään, miten työntekijän turva ja vakuuttaminen järjestetään ja kuka voi sopia työn ehdoista. Kyse ei ole vain alustatyön tulevaisuudesta, vaan laajemmin siitä, miten työelämän sääntely vastaa muuttuvia työn tekemisen tapoja.

Näitä kysymyksiä tarkasteltiin syksyn aikana neljässä tulevaisuuskeskustelussa, joiden pohjalta muodostettiin visio alustatyön tulevaisuudesta. Keskusteluihin osallistui työmarkkinajärjestöjen, elinkeinoelämän, ministeriöiden, tiedeyhteisön, alustatyötä tekevien ja Woltin edustajia. Näkemykset erosivat esimerkiksi työn oikeudellisesta asemasta ja palkkiotasosta. Merkittävintä oli silti eri toimijoiden vahva halu löytää ratkaisuja yhdessä.

Ratkaisuja tarvitaan jo seuraavalla hallituskaudella.

Keskusteluissa alustatyön nähtiin mahtuvan pohjoismaiseen työmarkkinamalliin, mutta se edellyttää myös nykyisten rakenteiden kehittämistä. Yhteistä näkemystä löytyi myös siitä, että alustatyö toimii paremmin lisäansiona kuin ihmisen ainoana ja pitkäaikaisena tulonlähteenä.

Alustatyön oikeudellisen aseman selkeyttäminen on tärkeää esimerkiksi maahanmuuton lupa- ja valvontaprosessien näkökulmasta. Työsuhteen ja yrittäjyyden välisellä rajanvedolla on merkitystä oleskelulupien edellytysten arvioinnissa ja valvonnassa. Selkeä ja ennakoitava sääntely tukee laillista työntekoa, helpottaa viranomaistoimintaa ja vahvistaa mahdollisuuksia ehkäistä työperäistä hyväksikäyttöä ja väärinkäytöksiä. Kun työn oikeudellinen asema on selkeä, voidaan myös työntekijän turvaa, vakuuttamista ja työehdoista sopimista kehittää johdonmukaisesti.

Alustatyö tekee näkyväksi myös Suomen työmarkkinoiden ongelman, jossa koulutus ja työmahdollisuudet eivät kohtaa. Monella alustatyötä tekevällä maahanmuuttajataustaisella henkilöllä on korkeakoulututkinto tai opinnot kesken, mutta koulutusta vastaavaa työtä ei ole löytynyt. Alustatyö voi tarjota väylän työelämään, mutta samalla osaamista voi jäädä hyödyntämättä. Alustatyö ei synnytä tätä ongelmaa, eikä sitä myöskään ratkaista vain alustatyötä sääntelemällä.

Visio ulottuu vuoteen 2040, mutta ratkaisuja tarvitaan jo seuraavalla hallituskaudella. Poliittisten päättäjien on selkeytettävä lainsäädäntöä, työmarkkinaosapuolten on rakennettava edellytyksiä sopimiselle ja alustayritysten osallistuttava avoimesti yhteisten pelisääntöjen kehittämiseen.

Tulevaisuuskeskustelut osoittivat, että eri toimijoilla on halua etsiä ratkaisuja näkemyseroista huolimatta. Nyt tämä halu on muutettava päätöksiksi, sopimiseksi ja käytännön yhteistyöksi. Vuoden 2040 alustatyön pelisäännöt ratkaistaan pitkälti jo ennen vuotta 2030 tehtävillä päätöksillä.

  • Olli Koski
  • yhteiskuntasuhdejohtaja
  • Wolt
  • Ilkka Haahtela
  • ylijohtaja, Migri
  • Henri Kervola
  • vanhempi lehtori ja tutkija
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu

HS:n toimitus valitsee ja toimittaa mielipidekirjoitukset. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin täältä.


Artikkeliin liittyvää

Luitko jo nämä?

Source: Helsingin Sanomat

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira