Syyte: Kuntotarkastusraportti oli niin pielessä, että talon myyjälle vaaditaan nyt vankeutta
Oikeutta käydään Oulun Kaukovainiolla sijaitsevan rakennuksen kaupoista. Syyttäjän mukaan rakennuksen kunto ei vastannut kuntotarkastusraporttia.
Fresh headlines from around the world. Gaming, politics, technology and everything in between.
Oikeutta käydään Oulun Kaukovainiolla sijaitsevan rakennuksen kaupoista. Syyttäjän mukaan rakennuksen kunto ei vastannut kuntotarkastusraporttia.
Epäillyt rikokset eivät poliisin mukaan liity miehen työhön opettajana, vaan ovat yhtä lukuun ottamatta tapahtuneet partioharrastuksen parissa.
Koomikko ja näyttelijä Russell Brand kiistää yhä kaikki syytteet.
Härkönen kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa. Hän sanoo työskentelyn päättymisen syyksi keskeneräisen rikosprosessin.
Väitetty panttivankitilanne on tapahtunut keväällä 2022. Kaikilla syytetyillä ja asianomistajalla on aiempaa rikoshistoriaa.
Kolmea henkilöä syytetään sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. He kaikki ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.
Australialainen pikajuoksija Jake Doran asetettiin kilpailukieltoon.
Valtakunnansyyttäjän toimiston erikoissyyttäjä kertoo lähiviikkoina, nostetaanko asiassa syytettä.
Meghan on estänyt lastensa ja isänsä välisen yhteydenpidon. He eivät ole tavanneet.
Syyttäjän haastehakemuksen mukaan uhri kuoli saamiinsa vammoihin useiden tuntien kuluessa.
Allnira republishes accessible articles under owner-declared permissions, with original authors, publishers and image credits. Automatic cloud imports run hourly; open pages check for updates every 15 seconds. Publication delays depend on each feed.