Ystävyyskuntasopimuksia Ukrainaan on tehty viime vuosina ennätysmäärä. Jyväskylä toivoo, että uusi ystävyys Tšernivtsin kanssa hyödyttäisi molempia kaupunkeja.
15:42
Suomalaiset kunnat solmivat nyt ahkerasti uusia ystävyyskuntasuhteita Ukrainaan. Toiminta on kiihtynyt Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.
Kuntaliiton mukaan Suomen kunnilla on Ukrainassa jo ainakin 30 ystävyyskuntaa, kun ennen vuotta 2022 niitä oli kolme. Määrä on kasvussa, sillä useissa kunnissa käydään parasta aikaa neuvotteluja uusista ystävyssopimuksista.
Kaikkiaan suomalaisilla kunnilla on yhteensä noin 900 ystävyyskuntaa eri puolilla maailmaa.
Käytännössä ystävyyskuntatoiminta on hiipunut jo pitkään, ja se oli jäämässä historiaan. Ukrainan osalta tilanne muuttui, kun Venäjä hyökkäsi.
Ystävyyssopimus on osoitus sitoutumisesta
Kuntaliiton kansainvälisten asioiden johtaja Laura Parsaman mukaan ystävyyskuntasopimuksen solmiminen on ennen kaikkea solidaarisuuden osoitus ukrainalaiselle kunnalle.
– Se kertoo, että olemme teidän puolellanne. Lisäksi se osoittaa sitoutumista pitkäkestoiseen yhteistyöhön.
Parsaman mukaan kunnat lähettävät ystävyyskuntiinsa konkreettista apua, kuten ajoneuvoja, sairaalatarvikkeita, vaatteita ja aggregaatteja.
Samalla luodaan suhteita, joiden avulla suomalaiset yritykset voivat vastata Ukrainan jälleenrakennustarpeisiin.
– Ukrainassa on myös hyvin paljon resilienssiin ja varautumiseen liittyvää osaamista, mitä ei mistään muualta Euroopasta saa. Se on suomalaisten kuntien näkökulmasta erittäin mielenkiintoista, Parsama toteaa.
Jyväskylä valitsi itsensä kaltaisen ystävän
Tuorein ystävyyssopimuksen tekijä on Jyväskylä. Kaupunginhallitus päätti maanantaina solmia ystävyyskaupunkisopimuksen Länsi-Ukrainassa sijaitsevan Tšernivtsin kanssa.
Yhteistyön alkusysäys oli Tšernivtsin pormestari Roman Klichukin yhteydenotto Jyväskylään tänä kesänä. Sopimuksen valmistelussa ovat olleet mukana myös Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry, Ukrainan Suomen-suurlähetystö ja Jyväskylän yliopisto.
Jyväskylän kansainvälisten yhteyksien päällikkö Satu Heikkisen mukaan kaupungeilla on paljon yhteistä. Molemmat ovat yliopistokaupunkeja ja alueensa keskuksia.
Yhteistyön painopisteiksi on kaavailtu koulutusta, tutkimusta, teknologiaa, energiatehokkuutta, kulttuuria sekä lasten ja nuorten hyvinvointia.
Jyväskylä haluaa tukea Ukrainan jälleenrakentamista ja ukrainalaisten hyvinvointia, mutta uskoo hyötyvänsä ystävyydestä myös itse.
– Yhteistyön pitää olla molemminpuoleista, ja molemmille kaupungeille pitää syntyä siitä arvoa, Heikkinen sanoo.
Uudet ystävyyskaupungit ovat harvinaisia, kertoo Jyväskylän kansainvälisten yhteyksien päällikkö Satu Heikkinen
Jyväskylän lisäksi myös Kuopio on solmimassa ystävyyskaupunkisopimusta Tšernivtsin kanssa. Kaupunkien on tarkoitus koordinoida yhteistyötä yhdessä ja esimerkiksi järjestää vierailuja vuorovuosittain.
Ensi vuodelle Jyväskylä on varannut Tšernivtsi-yhteistyöhön noin 10 000 euroa. Koko kaupungin ystävyyskaupunkitoiminnan vuosibudjetti on 13 000 euroa, joten valtaosa siitä kohdistuu tällä hetkellä yhteistyöhön Ukrainassa.
Source: Yle · Minna Matintupa
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira