Vaasan opiskelija-asunnot ovat ääriään myöten täynnä ja yksityisten vuokrat kalliita. Helpotusta asuntopulaan luvataan vuoden kuluttua.

Teollisuushallin kaltainen suuri, tyhjä tila, jossa paljaita tiili- ja betoniseiniä sekä näkyviä kattoputkia.
Entinen Leipätehdas toimi vuosikymmenien ajan yökerhona. Aikoinaan se toimi näkkileipätehtaana. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

20:26

Vaasan Palosaarella rakennetaan kovaa vauhtia uutta opiskelijakylää. Uusia asuntoja rakennetaan seuraavan parin vuoden aikana yli 200.

Opiskelija-asunnot tulevat tarpeeseen. Vaasan opiskelija-asuntosäätiö Voasin opiskelija-asunnoissa asuu tällä hetkellä noin 2 800 ihmistä, vaikka niissä on paikkoja vain 2 500:lle. Usein tämä tarkoittaa sitä, että yksiössä asuu useampi henkilö.

Ennen kuin tilanne paranee, sen on tarvinnut hetkellisesti heikentyä. Opiskelijakylän paikalla oli ennenkin opiskelija-asuntoja, joiden purku-urakan alta opiskelijoiden oli lähdettävä 173 asunnosta.

Syksyllä asuntojonoon jäi noin 130 opiskelijaa.

Voas on hankkinut ja rakentanut uusia tiloja jatkuvasti. Parin viime vuoden aikana on saatu sata uutta asuntoa.

Parhaillaan helpotusta opiskelijoiden asuntopulaan haetaan muuttamalla entinen yökerho kaupungin keskustassa 16 yksiöksi. Työmaa saatiin käyntiin maanantaina.

Jo yökerhoaikoinaan vanha Leipätehdas oli Voasin omistuksessa. Sen remontoiminen asunnoiksi maksaa noin 1,4 miljoonaa euroa.

Videolla vieraillaan entisen yökerhon tiloissa ja Palosaarelle nousevassa opiskelijakylässä.

Video: Jarkko Heikkinen / Yle

Yksityiset asunnot kalliita

Pulaa opiskelija-asunnoista kiihdyttää myös se, että vapaiden markkinoiden asunnot ovat Vaasassa huomattavasti opiskelija-asuntoja kalliimpia.

Opiskelija-asunnot ovat Vaasassa maan halvimmat, ja prosenteissa ero vapaarahoitteisiin asuntoihin on maan suurin, 34 prosenttia. Vapaarahoitteisen yksiön keskivuokra on 17,4 euroa neliöltä, kun opiskelija-asunnon vuokraneliö maksaa 11,5 euroa.

– Syitä on monia. Meillä on vanhan rakennuskannan vuoksi edulliset vuokrat. Toisaalta puute opiskelija-asunnoista on saanut yksityisen vuokramarkkinan korottamaan hintoja, pohtii Voasin toimitusjohtaja Marko Ylimäki.

Esimerkiksi Seinäjoella ero on vain viisi prosenttia. Seinäjoella opiskelija-asuntojen neliöhinta on 15,2 euroa eli selvästi Vaasaa kalliimpi. Vapaarahoitteisen yksiön vuokra on tasan 16 euroa.

Pääkaupunkiseudullakin ero on pienempi, 32 prosenttia. Siellä toki sekä opiskelija-asuntojen että vapaiden markkinoiden vuokra-asuntojen neliöhinnat ovat maan kalleimmat. Opiskelija-asunnosta pitää pulittaa 17,3 euroa neliöltä ja vapaarahoitteisesta yksiöstä 25,6 euroa neliöltä.

Porissa puolestaan opiskelija-asuntojen neliövuokra on suurempi kuin vapaarahoitteisten yksiöiden. Opiskelija-asunnon vuokra on 15,7 euroa neliöltä, yksityisiltä markkinoilta yksiön saa 13,8 euron neliöhinnalla.

Tiedot ovat ympäristöministeriön tämänvuotisesta asuntomarkkinakatsauksesta.

Rakennustyömaa, jossa useita työkoneita ja työntekijöitä, taustalla asuinrakennuksia ja syksyisiä puita.
Palosaaren opiskelijakylään rakennetaan kolme 5-kerroksista taloa. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Tauko uuden rakentamiseen

Ensimmäiset opiskelijat pääsevät muuttamaan Palosaaren opiskelijakylän uusiin asuntoihin vuoden päästä syksyllä. Ensin valmistuu 60 asuntoa ja kesällä 2028 valmistuu 147 asuntoa lisää.

Opiskelijakylän hinta on noin 20 miljoonaa euroa. Aluetta on kaavoitettu valmiiksi niin, että sille voisi rakentaa 200 uuden asunnon lisäksi vielä 400 asuntoa lisää.

Voas on vasta päässyt yli vuosikymmenen kestäneestä valitusrumbasta, joka viivästytti rakentamisen aloittamista. Ylimäen mukaan Voas ei tule aloittamaan mittavia uusia asuntoprojekteja muutamaan vuoteen, ainakaan yksin.

– Palosaaren opiskelijakylän jälkeen meidän velkaisuus per neliömetri pomppaa ja sitä on hyvä pitää silmällä. Meillä on myös vanha kiinteistökanta, joka vaatii säännöllistä korjaamista ja ylläpitoa.

Voas on voittoa tavoittelematon säätiö, joten tulevaisuuden hankkeet riippuvat myös valtion korkotukilainoihin liittyvästä politiikasta.

Säätiön vuokraustoiminta tuottaa vuodessa noin kymmenen miljoonaa euroa.

Source: Yle · Niklas Joki, Marja Aaltio

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira