Tamperelaisessa Airbnb-käytössä olevassa talossa järjestettiin luvattomat juhlat viime viikonloppuna. Härmälässä sijaitsevaan taloon ja sen ympäristöön saapui noin sata nuorta, ja paikalle jouduttiin kutsumaan myös poliisi.
Vuokraaja ilmoitti olevansa opettaja, joka halusi vuokrata majoituksen seitsemälle aikuiselle. Tämä ei pitänyt paikkaansa.
– Vuokralainen oli myynyt lippuja bileisiin alaikäisille nuorille, vitosella tai vähän halvemmalla, Johanna Tohni kertoo Ylelle.
Tohnin puoliso Riku Suokas omistaa talon. Hän sai kuulla juhlista naapurilta.
Suokkaan paikalle kutsuma poliisi hääti juhlijat pois majoituksesta. Koska vierailla oli avaimet, poliisien lähdettyä myös juhlijat palasivat.
Tämä toistui vielä uudelleen, kunnes paikalle tuli Johanna Tohni.
– Minähän hyökkäsin sinne vanhan tamperelaismuijan raivolla. Sanoin, että olen talon omistaja ja poliisi on soitettu paikalle, bileet on ohi.
Tohnin mukaan nuoret jäivät naureskelemaan ja pyörimään pihaan.
Johanna Tohni ihmettelee nuorten käyttäytymistä tilanteessa.
Bileiden pääsylippuja kaupattiin somessa
Muilta paikalla olleilta nuorilta Tohni kuuli, että bileisiin oli kutsuttu vieraita Snapchatissa ja pääsymaksu hoitui Mobilepaylla.
Talon irtaimistoa hajotettiin ja osa ikkunoista rikkoutui. Tohnin mukaan isommilta vahingoilta vältyttiin, sillä bileet eivät ehtineet kestää kauaa.
Tällaisen sotkun juhlijat jättivät jälkeensä. Kuvat avautuvat isommaksi.
Tohnin puoliso teki tapahtuneesta rikosilmoituksen maanantaina.
Sisä-Suomen poliisi vahvistaa, että rikosilmoitus on kirjattu varkautena ja vahingontekona.
– Ainahan tällaista on ollut valitettavasti, mutta tämä on huolestuttavaa mielestäni, miten on näin paljon lyhyen ajan sisällä tapahtunut samanlaisia juttuja, Tohni pohtii.
Esimerkiksi viikkoa aiemmin Tohlopissa järjestetyt kotibileet riistäytyivät sotkemiseksi ja varasteluksi. Myös tästä tapauksesta on tehty rikosilmoitus.
Tohni kertoo myös tavanneensa vuokraajan. Hän esitti tilanteesta tietämätöntä sivullista juhlijaa ja tarjoutui auttamaan.
– Minulle selvisi vasta myöhemmin, kun löysin hänen tavaransa, että tämä on sama tyyppi, jonka nimellä Airbnb-asunto on vuokrattu.
Sama vuokralainen on järjestänyt bileet aiemminkin
Tohni kertoi tapahtuneesta sosiaalisessa mediassa. Sen seurauksena selvisi, että myös toiselle Airbnb-majoittajalle on käynyt saman vuokralaisen kanssa samalla tavalla.
Asiakas vuokrasi Pasi Niklas-Salmisen Airbnb-asunnon 9. lokakuuta.
– Asiakas varasi asunnon ja ilmoitti, että neljä henkilöä on tulossa työmatkalle. Illan mittaan selvisi, ettei asia ollutkaan näin, Niklas-Salminen kertoo Ylelle.
Hän arvioi, että Tampereen Pispalassa sijaitsevalle asunnolle oli tullut noin 80 juhlijaa.
Airbnb-asunnossa oli ulkokamerat, joista Niklas-Salminen näki tilanteen ja soitti poliisin purkamaan bileet.
Vieraiden lähdettyä Niklas-Salminen antoi asiakkaan jäädä yöpymään asuntoon, koska oli jo myöhäinen ilta.
– Sovimme, että hän rupeaa siivoamaan siellä, mutta mitä vielä, sinne rupesi tulemaan taas uudestaan sakkia.
Niklas-Salminen kertoo joutuneensa kantamaan asiakkaan ulos ja soittamaan poliisit toisen kerran. Vuokralainen pakeni paikalta kuullessaan hätäkeskuspuhelun.
Niklas-Salminen kuuli paikalla olleilta nuorilta, että bileisiin myytiin lippuja sosiaalisessa mediassa.
Yle on nähnyt ostetuista lipuista maksutositteen, jossa näkyy vastaanottajan nimi. Samalla nimellä tehtiin varaus Tohnin ja Suokkaan Airbnb-kohteeseen.
Vuokraustoiminta jatkuu
Niklas-Salminen ei tehnyt heti tapahtuneen jälkeen asiasta rikosilmoitusta, koska vuokraaja oli halukas selvittämään asiat ilman viranomaisia. Tieto toiminnan jatkumisesta sai mielen muuttumaan.
– Tämä on ilmeisesti järjestelmällistä ja sama kuvio, että on myyty lippuja tai pääsymaksua on veloitettu tulijoilta.
Niklas-Salminen pyrkii tekemään rikosilmoituksen tiistaina.
Hän ei enää usko, että vuokralainen olisi korvaamassa vahinkoja. Siivouskuluista ja pienistä omaisuusvahingoista tuli noin 700–800 euron kustannukset.
Jatkossa Niklas-Salminen varmistaa vielä tarkemmin, että vuokrausehdot ovat kaikille selvät. Säännöissä on jo aiemmin lukenut, että vain sovitut majoittujat ovat tervetulleita. Myös ulkokameroista on kerrottu kohteen ilmoituksessa.
Johanna Tohni ei enää suhtaudu vuokraustoimintaan luottavaisesti, mutta hänen puolisonsa haluaa jatkaa. Seuraavat asiakkaat ovat tulossa jo ensi viikonloppuna, joten siihen mennessä paikat pitäisi saada kuntoon.
Majoituksessa on ollut jo desibelimittari. Nyt pariskunta aikoo hankkia myös valvontakamerat.
Luvattomista bileistä pariskunnan Airbnb-asunnossa uutisoi ensin Aamulehti.
Source: Yle · Lotta Sillanmäki
At a glance
- Topic
- World
- Country
- 🇫🇮 FI
- Publisher language
- FI
- Added to Allnira