Yhdysvaltojen Wisconsinin terveysviranomaiset kertovat vauvan kuolleen osavaltiossa parhaillaan leviävään tuhkarokkoepidemiaan.

Reutersin mukaan osavaltion viranomaiset ilmoittivat vauvan kuolemasta torstaina.

Maan pohjoisosassa sijaitsevassa Wisconsinissa oli tiistaihin mennessä todettu 431 tuhkarokkotapausta 13 piirikunnassa. Yhdeksän ihmistä oli joutunut sairaalahoitoon vakavien oireiden vuoksi.

Kyseessä on suurin osavaltiossa nähty tuhkarokkotapausten määrä yli 35 vuoteen.

Kuolemantapaus sattui tilanteessa, jossa Yhdysvalloissa on todettu eniten tuhkarokkotapauksia vuosikymmeniin.

Pennsylvanian terveysviranomaiset ilmoittivat keskiviikkona osavaltion kuudennesta tuhkarokkoon liittyvästä kuolemantapauksesta tänä vuonna.

New Yorkin osavaltio puolestaan ilmoitti aiemmin tällä viikolla ensimmäisestä tuhkarokkoon liittyvästä lapsen kuolemasta yli 30 vuoteen.

Marraskuun 5. päivään mennessä Yhdysvalloissa oli raportoitu yhteensä 5 182 vahvistettua tuhkarokkotapausta kuluvan vuoden aikana. Näistä 5 164 tapausta oli raportoitu 47 osavaltiossa tai muulla hallinnollisella alueella 

Kyseessä on pahin tilanne sitten vuoden 1991.

Tapausmäärien kasvua ovat vauhdittaneet useissa osavaltioissa puhjenneet epidemiat sekä lasten rokotuskattavuuden heikkeneminen joissakin yhteisöissä.

Vaikka kuolemia on raportoitu enemmän, on Yhdysvaltain tautikeskus (CDC) on kirjannut tänä vuonna vain neljä tuhkarokkoon liittyvää kuolemantapausta, Reuters kertoo.

Lukujen välinen ero johtuu osaltaan Yhdysvaltain terveysministeri Robert F. Kennedy Jr:n alaisuudessa tehdystä linjamuutoksesta.

CDC on siirtynyt käyttämään tuhkarokkokuolemien seurannassa terveystilastokeskuksen kuolleisuustietoja. Aiemmin seuranta perustui osavaltioiden terveysviranomaisten ilmoittamiin lukuihin.

Tuhkarokko on erittäin tarttuva tauti, jonka ensioireita ovat kuume, nuha ja silmien punoitus. Ensioireiden jälkeen alkaa punaläiskäinen ihottuma, joka kestää runsaan viikon ajan. Tauti voi johtaa vakaviin komplikaatioihin, kuten keuhkokuumeeseen .

Source: Helsingin Sanomat · Marika Jegoroff

At a glance

Topic
World
Country
🇫🇮 FI
Publisher language
FI
Added to Allnira